Sekä pelillisesti että henkisesti tuskaiseen tilanteeseen alkukaudesta ajautunut TPS tuli perjantain otteluun vahvasti latautuneena. Ensiminuutit vierasjoukkue oli suorastaan hätää kärsimässä omalla aluellaan, kun TPS kävi päälle karvaten ahnaasti. Konkreettisena esimerkkinä TPS:n vahvasta alusta käy se, että Jokerit sai pääsi laukomaan ensimmäisen kerran kohti kotijoukkueen maalia, kun erää oli pelattu viisi ja puoli minuutta.
Alun paine huipentui myös maaliin, jonka TPS:n maalitykki Brian Willsie viimeisteli komean yksilösuorituksen päätteeksi. Willsie käytti Jokeri-pakki Petteri Lindbohmia pujottelukeppinä ja iski kiekon varmalla rannelaukauksella alanurkkaan.
Jokerit pääsi erän edetessä peliin mukaan ja onnistui pitämään painetta TPS-alueella, mutta kotijoukkueen puolustus pelasi järkevästi tukkien alueen keskustaa, joten vieraille ei ollut juuri maalipaikkoja tarjolla.
Vaikka Jokerit ottikin pelissä kuskin paikan, niin TPS onnistui iskemään pelitapahtumien vastaisesti toistamiseen ennen erän loppua. Turkuun palannut NHL-pakki Kris Russell laukoi siniviivalta maalin ohi, mutta kiekko kimposi päädystä maalille, osui Eero Kilpeläisen suojuksiin ja lipui lopulta maaliin asti.
Toisesta erästä eteenpäin peli oli pitkälti vierasjoukkueen hallintaa. Jokereiden sairaslistan pituuden huomasi ehkä ainoastaan vain viimeistelyssä, sillä vierailla oli paikkoja iskeä taululle kovemmatkin lukemat. Atte Engren kotijoukkueen maalilla oli kuitenkin jälleen hyvässä vedossa ja piti muutamalla huipputorjunnalla TPS:n pelissä mukana.
Tuomarivirheet tasan
Jokerit onnistui viimein maalin teossa toisen erän puolivälin jälkeen karkean tuomarivirheen seurauksena. TPS-pakki Timo Seppänen lähti oman maalinsa takaa kuljettamaan kiekkoa, kun karvaamaan tullut Jokereiden Teemu Pulkkinen kaatoi hänet tyylipuhtaalla kampituksella. Hannu Henriksson, toinen ottelun päätuomareista, seurasi tilannetta lähietäisyydeltä, muttei nähnyt rikettä. Kiekko päätyi nurkkaan Riku Hahlille, jonka heiton maalille lakaisi sisään Jarkko Ruutu.
Vaikka Jokereiden avausmaali oli karkein esimerkki illan tuomarivirheistä, niin Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä löysi huomautettavaa myös TPS:n toiseen maaliin johtaneesta tilanteesta.
- Tilanne lähti toisesta päästä, jossa meidän pelaaja vedettiin tylysti nurin. Ihan selvä jäähyn paikka. Se ei suoranaisesti maaliin johtanut, mutta tilanne lähti siitä. Myös meidän ensimmäinen maali oli selvä jäähy, siitä ei ole kahta sanaakaan. Tietyllä lailla meni 1-1 nämä tilanteet, kertasi Lämsä.
Jokerit tuli toisen erän loppupuolella vielä tasoihin, kun Valtteri Filppula pääsi voitetun hyökkäyspään aloituksen jälkeen täysin vapaasti nostamaan Petteri Lindbohmin viivavedosta tulleen reboundin maalin ylähyllylle. TPS:n Kris Russell uinui tilanteessa pahasti ja katsoi maalia aitiopaikalta.
TPS kaipaa kärsivällisyyttä
Jokerit käänsi pelin lopullisesti itselleen kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Ilari Filppula pääsi hyödyntämään TPS-puolustuksen heikkouksia. Jokereiden painostus johti maalinedusruuhkaan, eikä TPS-pakisto saanut siivottua irtokiekkoa pois maalin edestä. Filppula onnistui ohittamaan jäässä maanneen Engrenin toisella yrityksellään. Jokereiden NHL-vahvistus Erik Karlsson iski kiekon vielä tyhjään TPS-maaliin pelin viimeisellä minuutilla.
- Ennakoitiin kovaa energiaa vastustajalta. Meidän piti olla valmiina siihen, mutta ei oltu. Kaveri oli meitä parempi liikkumaan ja kamppailemaan. Tunnetila oli ihan eri näköinen kuin meidän joukkueessa. Toisessa erässä saatiin pelistä kiinni ja peli alkoi näyttää siltä, miltä Jokeri-pelin kuuluukin näyttää. Kolmannen erän alkuun saatiin tärkeä maali ja siitä johtoasema. 40 minuuttiin olen tyytyväinen, summasi Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä.
TPS:n peli oli organisoidumpaa kuin aiemmin, mutta TPS:n uusi päävalmentaja Juha Pajuoja näki pelissä selkeän puutteen.
- Ensimmäisen erän jälkeen alkoi sellainen ylikarvaaminen. Meillä ei riittänyt kärsivällisyys siihen, että olisimme pysyneet pelin sisällä ja rytmittäneet peliä. Pitäisi ymmärtää, kun johdetaan 2-0 peliä, että ei ole kauhean oleellista tehdäänkö me se kolmas maali siihen heti ja lähdetään yliyrittämään sitä, vaan pitäisi ymmärtää, että hoidetaan huolellisesti tätä hetkeä eteenpäin ja pakottaa kaveri tekemään virheitä. Kärsivällisyys kaiken kaikkiaan, sitä me tarvitsemme lisää, totesi Pajuoja.
Yksilötasolla ottelun ratkaisi Jokereiden ykkösketju Valtteri Filppula-Ilari Filppula-Steve Moses. Ketju painoi peliä tasaisesti TPS-päätyyn ja piti hyvällä liikkeellä ja kiekonliikuttelulla kotijoukkueen puolustusta alati pinteessä. Ketju sai paljon peliaikaa ja iski myös ottelun tasoitus- ja voittomaalin. Tämä oli selkeä strateginen valinta Jokeri-valmennukselta.
- Meillä on loukkaantumisten johdosta nostettu paljon pelaajia junioreista ja Vantaalta pelaamaan. Pojat tekevät hyvää työtä, mutta tämä on tulosurheilua, joten kun tämä on meille viikon ainoa peli, niin päätettiin kierrättää kuumia pelaajia. Kun käytössä on Valtteri Filppulan kaltainen huippu-urheilija, joka jaksaa pelata, niin olisi tässä tilanteessa tyhmyyttä olla häntä käyttämättä, linjasi Lämsä.