KalPan mollivoittoisesti alkanut viikko päättyi voitokkain sävelin, kun savolaisryhmä kukisti HIFK:n. Helsinkiläisten saldo maajoukkuetaukoa edeltävältä viikolta oli päinvastainen: nyt kahden voiton jatkeeksi tuli hukkareissu Pohjois-Savoon.
Kuopiolaisten voitto pohjustettiin avauserän erikoisilla maaleilla. Vain reilun parin minuutin tahkoamisen jälkeen Tommi Miettisen punaviivan jälkeen lähtenyt kevyt lyöntilaukaus yllätti pompun kautta Joni Ortion.
Ortion epävarmuus jatkui KalPan toisessa maalissa, jossa maalivahti sylki Jussi Timosen keskialueelta vippaaman kiekon eteensä. Paikalle ensimmäisenä kirmasi Kalle Kerman, joka suti isännät kauden neljännellä maalillaan kahden maalin karkumatkalle. Osuma jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi.
– Ollaan monessa pelissä tehty alussa paljon töitä ja tuskailtu, mutta nyt saatiin pienellä energialla ja pienen onnenkin avustuksella johtoasema ensimmäiseen erään, totesi KalPan päävalmentaja Jari Laukkanen ja kiitteli runsaslukuista savolaisyleisöä.
– Onnittelut KalPalle voitosta. Meidän tarkoituksena oli saada räväkkä alku, mutta annettiin kaksi älyttömän helppoa maalia siihen, eikä niitä ole vara Niiralan montussa antaa. Joukkueen ilme ja pelaaminen oli koko ajan hyvää. Joukkue toteutti sitä pelisuunnitelmaa, jota oli sovittu, arvioi HIFK:n pääkäskijä Pasi Sormunen omiensa suoritusta.
Somervuori vierailijoiden parhaimmistoa
Kokonaisuudessaan lauantain peli oli paikoitellen sekaista, mutta suhteellisen viihdyttävää. Kiekko poltteli aika ajoin molempien joukkueiden lavassa ja etenkin ottelun loppua kohden tarkasti kontrolloidut hyökkäykset olivat vähissä.
Merkittävä muutos kotijoukkueen otteissa oli hyökkäyksien parempi rytmittäminen. KalPa oli aavistuksen suoraviivaistanut pelin avaamista ja hyökkäykset olivat monipuolisempia. Oma osansa tässä oli myös vierailijoiden pelaamisella, joka pakotti KalPan nopeampiin hyökkäyksiin.
KalPan salama-alun jälkeen IFK pääsi avauserässä iskemään kavennuksen, kun vilttiketjusta takaisin kokoonpanoon nostettu Eero Somervuori pyöräytti ylivoimalla IFK:n ainokaisen. Pirteästi esiintyneellä Somervuorella oli toisen erän alkuminuuteilla mahdollisuus tasoitukseen, mutta terävä laukaus kolahti tolppaan.
Salminen osui, Koskinen torjui
Toisen erän ainoasta maalista vastasi Sakari Salminen. Osuma oli jälleen erikoinen, sillä Salmisen laukauksen irtokiekko kimposi IFK-pakki Stephane Robidasin kautta yli maaliviivan.
Päätöserän alussa IFK:n takaa-ajoa häiritsivät jäähyt. Maalipaikkoja siunaantui jälleen Somervuorelle, sekä Niiralan monttuun palanneelle Iiro Pakariselle, mutta hyvin torjunut Mikko Koskinen selvitti tilanteet. Erän parhaasta tilanteesta vastasi kuitenkin nuori IFK-sentteri Thomas Nykopp, joka purjehti KalPa-puolustajien välistä vapaaseen tehopaikkaan, mutta hieno yksilösuoritus päättyi ohilaukaukseen.
Viimeisetkin toivon rippeet HIFK:n vieraspisteistä päätti KalPa-pakki Mikko Kukkonen, joka nosti pelivälineen omalta alueelta helsinkiläisten tyhjään nuottaan.
– Saatiin vielä hyvä viimeinen erä, jossa voitettiin maalipaikat 10-1, mutta vastustajan maalivahti oli jäätävä. kehaisi Sormunen päätöserässä 16 torjuntaa kirjauttaneen Koskisen suoritusta.
– Toinen erä oli meiltä tosi vahva. Oltiin kiekossa ja pelattiin monipuolista hyökkäyspeliä. Oli useamman rytmin hyökkäämistä. IFK oli viimeisessä erässä vahva, mutta me puolustettiin sinnikkäästi ja päättäväisesti. Ja ainahan jokunen ”gamesaver” tarvitaan ja Koskinen otti ne, paketoi puolestaan Laukkanen ottelun toisen ja kolmannen erän.
KalPa ja HIFK ponnistavat maajoukkuetauon jälkeisiin peleihin peräkkäisiltä sijoilta. KalPa on seitsemäs ja IFK kahdeksas. Liiga jatkuu kotimaisen EHT-turnauksen jälkeen tiistaina 13.11.