Ilves katkaisi pelikaanien lennon
Hakametsässä Ilves onnistui yllättämään viiden ottelun voittoputkessa lentäneen Pelicansin. Ottelun hahmoiksi nousivat hienoja torjuntoja esittänyt Ville Kolppanen sekä voittomaalin iskenyt Ilveskapteeni Martti Järventie. Lopputulos Tampereella 4-1.
Ottelun ensimmäinen kunnon tekopaikka aukesi Sopaselle, mutta Kolppanen venyi torjuntaan.
Michael Keränen iski läheltä illan avausmaaliin.
Kolppasella piti ottelussa kiirettä.
Ilvesmaalille liitänyt pelikaani sai Rajamäen innostumaan.
Martti Järventie vie osumallaan Ilveksen 2-0-johtoon.
Kapteenin tuuletus.
Pelicansin kavennus syntyi ylivoimalla.
Tästä hässäkästä oli syntyä myös tasoitus.
Kolmannen erän alussa iski kultakypärä Matias Sointu.
Maalin lisäksi Soinnun erään kuului lämärin blokkausta.
Ottelun loppuminuuteilla vierailijat hakivat innolla kavennusosumaa.
Suikkanen yritti piiskata aikalisällä lisää tehoja miehistään.
Ohjeista huolimatta edes tästä ei kiekkoa maaliin saatu.
Loppulukemat 4-1 syntyivät tyhjiin Daniel Paillen toimesta.
Kaikki kuvakoosteet
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
Sitkeiden raumalaisten vierailu piti jännityksen yllä viime sekunneille saakka
LIIGA | 29.9.2024 17:36
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Mannerin avausottelu HPK-penkin takana toi pisteen, Ilveksen Lööke ja Kärppien Gardiner jatkoivat tehoiluaan
LIIGA | 25.9.2024 21:21
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -laitahyökkääjät: Lista täyttyy Kärppien hankinnoista
LIIGA | 9.9.2024 17:00
Artikkeli
Paluu Hakametsään, sveitsiläinen mestari ja Liiga-joukkueiden kasvojenpesu – CHL-kausi kokoaa Euroopan huiput yhteen
CHL | 5.9.2024 6:00
Uutinen
Ensi kauden CHL-ottelut arvottu − Tapparalle kaksi ottelua Tšekissä, Ilves ja Pelicans kohtaavat hallitsevan mestarin
CHL | 22.5.2024 18:39