Susijahti onnistui Vaasassa
Vaasan Sportin ja Joensuun Jokipoikien välinen pudotuspelisarja sai maaleissa mitattuna yksipuolisen alun. Kotkapaitojen 4-0 (1-0, 1-0, 2-0) sai lähes 3000 katsojaa lähtemään hallista hymysuin. Kaksi ensimmäistä erää pelattiin suht tasaväkisesti, mutta kolmannen erän vaasalaispyöritys oli liikaa susipaidoille. Perjantaina jatketaan Pohjois-Karjalassa puolivälieräsarjan toisella ottelulla.
Vaasalaiset saapuivat jäälle tutun kaavan mukaan.
Ensimmäisen erän puolessavälissä Sport siirtyi 1-0 johtoon.
C-katsomon valokuvaaja oli myös hereillä avausmaalin aikana.
Jääkiekossa pelivälinettä voi tavoitella monella tavalla.
Peli oli hyvinkin intensiivistä alusta lähtien.
Tomi Pekkala tuli kuuntelemaan nousiko Antti Uiton ääni oktaavin verran osuman jälkeen.
Sami Blomqvista vaihtoi kotkapaidan susipaitaan Tanskan kautta.
Tässä tanssi tähtien kanssa parin askelkuvioissa oli vielä hakemista.
Tero Konttinen ei tästä erehtynyt.
Konttisen 2-0 maali sai vaasalaiset esittelemään kainaloitaan.
Jokipojillakin oli mahdollisuuksia maalintekoon.
Antti Rautiolalla paha sijoittumisongelma.
Kolmas takaiskumaali teetätti joogamaisia venytyksiä.
Kujanpää katkaisi Ärjylauman pyristelyn lopullisesti.
Joensuulaisten ilmeet olivatkin sen mukaiset.
Nämä tytöt ne jaksoivat hymyillä.
Tuumaakaan ei annettu periksi.
Välillä piti mennä vaihtoaihioon paikattavaksi.
Kympit löysivät toisensa ja luonnollisesti joutuivat törmäyskurssille.
Tero Konttinen torppasi Janne Nivan etenemisen.
Ensimmäinen kiinnitys hankittu.
Jokipoikien Mikko Haapakoski mietteliäänä lehdistötilaisuudessa.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Poikiin NHL-kokemusta – Jakub Kindl liittyy joukkueen takalinjoille
MESTIS | 5.2.2025 21:00
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20