Ilta oli jännittävä alusta loppuun, vaikka ensimmäisessä erässä se näyttikin jo ratkenneelta. Jokipojat nousi kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin, ja viimeisessä erässä jopa johtoon. Jukurien viime hetken tasoituksesta huolimatta joensuulaiset saivat jatkoajan jälkeen mukaansa kaksi pistettä. Päävalmentaja Mikko Haapakoski kehui joukkuettaan hienosta taistelusta.
– Vaikka välillä oltiin lammaslauma, lopulta löytyi susi rinnasta ja noustiin kahden maalin tappioasemasta voittoon. Tällainen ei ole kovin tyypillistä Mikkelissä, joten tyytyväinen saa olla.
Jukurien osalta ottelu ei ollut paras mahdollinen. Se menetti johtoasemansa kahdesti, eikä pystynyt käyttämään mahdollisuuksiaan hyväkseen. Varsinkin ensimmäisen erän jälkipuolisko oli isänniltä heikko. Päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli aiheestakin hieman pettynyt.
– Kun taisteltiin lopussa tasoihin, niin tottakai tappiosta on karvas maku suussa, vielä kun menetettiin nuo johtoasemat.
Viikinki karkaa, mutta susi taistelee tasoihin
Ottelun ensimmäinen maali syntyi, kun ensimmäistä erää oli pelattu kuusi minuuttia. Jukurit pyöritti kiekkoa hyökkäyspäässä, ja kulmasta lähteneen syöttöputken päätteeksi Juuso Akkanen ja Jesper Piitulainen toimittivat kiekon maalin eteen hiipineelle Mikko Hakkaraiselle. Kokenut sentteri ei epäröinyt, vaan vei joukkueensa johtoon varmalla laukauksella.
Edellisestä osumasta ei ehtinyt kulua edes kahta minuuttia, kun isännät iskivät jälleen. Tällä kertaa asialla oli Jarkko Malinen, joka punnersi löysäilleen Jokipojat-puolustuksen läpi ja viimeisteli Jukurit jo kahden maalin johtoon. Haapakoski reagoi tähän herättelemällä joukkuettaan aikalisän avulla.
– Alku oli ylirauhallinen, taisi mennä ylilatauksen puolelle. Siinä sitten aikalisällä rauhoittelin joukkuetta, Haapakoski kertoi ottelun alkuhetkistä ja aikalisästä.
Aikalisä tuotti myös tulosta, sillä joensuulaisten peli piristyi selvästi. Pian se näkyi myös tulostaululla, kun Mikael Ruohomaa sai kiekon b-pisteen kaarella, ja laukaus upposi helpohkon näköisesti ohi heikosti ottelussa pelanneen Jukurit-vahti Teemu Seppäsen. Kavennusmaalin jälkeen vieraat saivat lisää ryhtiä peliinsä.
– Saatiin aika nopeasti maali, mikä sitten auttoi meitä jatkossa. Joukkue kasvoi pelin aikana komeasti, Haapakoski kertoi.
Erän loppupuolella Jokipojat nousi jo tasoihin. Seppänen sylki Olavi Vauhkosen kovan kudin eteensä, ja maalin kulmalla valppaana ollut Joona Karevaara sivalsi irtokiekon sisään.
Tasalukemista lähdettiin ensimmäislle erätauolle, ja tilanne oli jälleen avoin. Taululla olleet lukemat kuvastivat erää hyvin, sillä Jukurit hyytyi kovan alun jälkeen ja Jokipojat käytti mahdollisuutensa hyväkseen.
Sama kaava toistuu jälleen
Toisessa erässä jatkettiin siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Kiekko liikkui nopeasti päädystä toiseen, ja peli oli viihdyttävää ja tapahtumarikasta. Erän alku oli Jokipoikien hallintaa, ja joukkueella oli mahdollisuudet siirtyä johtoon, mutta susipaidat eivät onnistuneet käyttämään muutamaa maalipaikkaa hyväkseen.
Kun vieraat eivät onnistuneet, isännät iskivät. Erän puolivälissä Jukurit pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Jani Savolainen löi kiekon verkkoon ja viikinkipaidat jälleen johtoon. Samoista lukemista lähdettiin myös toiselle erätauolle. Lukemat eivät erän tapahtumia täysin vastanneet, sillä Jukurit oli ajoittain liemessä joensuulaisten hallitessa peliä.
Kolmannessa erässä Jukurien peli ontui jälleen, ja Jokipojat toistivat saman mitä olivat tehneet ensimmäisessä erässä. Hyvin toimineen ylivoimapyörityksen päätteeksi Matti Näätänen syötti kiekon Joona Karevaaralle, luisteli itse maalin eteen ja pamautti kiekon suoraan syötöstö maaliin. Jukurien johtoasema oli jälleen valunut hukkaan.
Jännitysnäytelmälle arvoisensa loppu
Ottelun varsinainen peliaika sai viimeisillä minuuteilla arvoisensa päätöksen. Ensin Jokipojat nousivat johtoon, kun Näätäsen laukaus siniviivasta löysi matkalla Ruohomaan lavan, ja tämä ohjasi pikkumustan ohi Seppäsen. Asialla oli jälleen joensuulaisten ykkösketju, jota myös vastapuolen valmentaja Pikkarainen kehui.
– Ykkösketjua ei voi turhaan hehkuttaa. Ennenkaikkea hyökkäyspelaaminen on toimivaa, ja ylivoima dominoivaa.
Mikkeliläisyleisö poistui jo lehtereiltä, mutta Jukurit taisteli loppuun saakka. Viimeisen minuutin aikana isännät järjestivät kovan pyörityksen kuudella pelaajalla, ja pian se myös tuotti tulosta. Kovan mylläkän päätteeksi Jarkko Malinen siirsi ratkaisun jatkoajalle, kun erää oli pelaamatta enää 26 sekunttia.
Jatkoajan aikana vaarallisia maalipaikkoja ei nähty ennen sen puoliväliä. Ratkaisijaksi nousi lopulta Jokipoikien Olavi Vauhkonen. Hienoon vireeseen viimeisimmän kuukauden aikana vertynyt hyökkääjä räjäytti katsomoa hallinneen Jokipoikien kannattajaryhmän ja otti joukkueelleen kotiinviemisiksi kaksi sarjapistettä.
– Yleisöön menevää peliä, mutta kumpikin valmentaja haluaisi varmasti supistaa omiin päästettyjen maalien määrän puoleen. Mutta tämän illan voittoon voi olla tyytyväinen, Haapakoski tiivisti mietteensä ottelusta.
– Monet vaiheet oli ottelussa ja kamppailu oli tilannerikas, mutta karvas maku jäi, sitä on turha kiistää, Pikkarainen tiivisti omat mietteensä.