Hokki koki shokkitappion

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokin edessä siintänyt kotivoitto vaihtui viime hetken tappioksi lähes junnuporukalla matkassa ollutta JYP-Akatemiaa vastaan. Päätöserässä kaksi kertaa minuutin sisällä osunut Akatemia muistutti kokeneempiaan, että uusia vastuunkantajia löytyy, kunhan vain tilaisuus aukeaa.

Pari faktaa heti alkuun.

JYP-Akatemia marsitti Kajaanin jäähalliin joukkueen, jonka riveissä luisteli vain yksi 1980-luvulla syntynyt pelaaja. Kaikki muut mustanutut olivat ottaneet ensiaskeleet vasta seuraavan vuosikymmenen puolella. Kaukalossa tämä näkyi ajoittain höntyilynä sekä fyysisen pelin häviämisenä.

Mutta kuinka kävikään siinä vaiheessa, kun peliä alettiin todenteolla ratkoa? Kehiin astuivat nuoret ja nälkäiset ysikymppiset, jotka pohjustivat jyväskyläläisille kolmen sarjapisteen kautta sarjan kolmospaikan.

– Olen äärimmäisen ylpeä joukkueen tämänpäiväisestä työmoraalista. Viimeisten hetkien aikana oli melkoinen sota, jonka meidän nuoret pelaajat hoitivat upeasti, valmentaja Jukka Ahvenjärvi makusteli viitaten Hokki-tulitukseen ottelun viime hetkillä.

Hokki ei karannut


Auvinen hoiti kiekollisen pakin toimet kunnialla.

Hallitsevaa osapuolta keskiviikon peli-iltamasta Akatemiasta ei saa tekemälläkään. Tosiasiassa jyväskyläläiset olivat hätää kärsimässä kaksi erää kolmesta. Suhteellisen tasaisen ensimmäisen erän jälkeen ottelun hallinta siirtyi selvästi linnapaidoille.

– Toisessa erässä Hokki nosti karvaustaan selkeästi, mikä rikkoi meidän lähtöjämme, Ahvenjärvi näki.

Toisessa erässä nähtiin kolme maalia. Ensin Veikko Karppinen ohitti Sami Rajaniemen b-pisteiden välistä.

Hetkeä myöhemmin Akatemia voitti omassa päässään aloituksen ja lähti verkkaisesti kohti hyökkäyspäätä. Punaviivan tuntumassa kiekon haltuunsa saanut Mestis-debytantti Markus Nenonen otti vastuuta ja niittasi kiekon nousun päätteeksi etuyläkulmaan.

Tästä Hokki ei hätkähtänyt, vaan kiilasi takaisin ohjaksiin Arttu Niskakankaan ylivoimamaalilla. Kiitos maalista kuuluu kiekon hyökkäyssiniviivalle toimittaneelle maalivahti Aaro Peltoselle.

Toinen esikoismaali tasoitti

Isäntien konehuone ei varsinaisesti yskähtänyt kolmannessa erässä. Hokki istui tukevasti ohjaajan pallilla aina viimeiselle viidelle minuutille, jolloin alkoi tapahtua.

– Pelasimme kaksi ja puoli erää hyvää kiekollista peliä. On helppoa luetella ne syyt, mihin tämän ottelu ratkesi, Hokki-valmentaja Petri Mattila summasi harmitellessaan samaan hengenvetoon irtokiekkopeliä, heikkoa onnistumista maalipaikoissa sekä viime hetken jäähyilyä.

Juuri jäähyn seurauksena syntyi myös tasoitusmaali. Mika Mäkiahon korkealle noussut kyynärpää tarjosi Akatemialle mahdollisuuden nousta tasoihin. Tämän mahdollisuuden se myös käytti, kun viidettä Mestis-peliään tahkonnut Riku Pitkänen onnistui b-pisteiden välistä ohittamaan Aaro Peltosen.

Kuin kruunuksi Akatemian nuorten esiinmarssille Joel Sund avasi minuutti edellisen kiekon oivaltavasti Oula Palvelle, joka kieputti kiekon varmasti maaliin läpiajon päätteeksi.

Hokki-paitaan loppukaudeksi siirtynyt Joni Karjalainen summasi tililleen kaksi syöttöpistettä ja lukeutui kotijoukkueen onnistujiin. Karjalaisen kohtaloksi koitui kuitenkin toisen erän lopulla taklaustilanne, jonka seurauksena peluri jätti kentän aivotärähdyksen saaneena.

» Lähetä palautetta toimitukselle