Ilveksen on voitettava Jokerit, joko varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla, päästäkseen varmuudella kuuden parhaan joukkoon ja suoraan pudotuspeleihin. Ilveksen voittaessa pelin jatkoajalla on molemmilla joukkueilla saman verran pisteitä ja sama maaliero. Ilves olisi kuitenkin korkeammalla sarjataulukossa, koska on tehnyt enemmän maaleja. Jokerien tilanne on hieman helpompi, sillä Jokereille riittää ottelusta yksi piste varmistaakseen paikkansa kuuden parhaan joukossa. Tilanne mutkistuu hieman, jos otetaan mukaan Lukon peli. Mikäli Lukko häviää JYPille varsinaisella peliajalla, on sekä Ilveksellä että Jokereilla mahdollisuus päästä suoraan kuuden parhaan joukkoon. Tällöin Tampereen pelin olisi mentävä jatkoajalle, sekä Ilveksen vietävä ylimääräinen piste jatkoaikavoitolla.
Ailahtelevaa peliä
Tupsukorvien peli oli pitkään hukassa maaottelutauon jälkeen, kunnes muutama peli sitten TPS:iä vastaan nähtiin jo hyvin liikkuva, aggressiivinen ja hyökkäävä Ilves. Maalinteko tuntui olevan edelleen vaikeata. TPS-ottelun jälkeen Ilves kaatoi kotihallissaan ikimuistoisen tiukassa pelissä Kärpät jatkoajalla. Kaikki tuntui olevan taas hyvin, kun tappioputki katkaistiin ja maalejakin tehtiin.
Edellinen peli JYPiä vastaan olikin taas palautus maan pinnalle Ilveksen osalta. Jyväskylässä käytiin ottamassa turpaan puhtaasti 4-1, eikä pelikään ollut niin hyvää kuin se Kärppiä vastaan oli ollut. Etenkin Kärppiä vastaan ratkaisijan roolissa ollut ykköskenttä oli ottavana osapuolena Jyväskylässä, sillä kaikki JYPin maalit tehtiin Helmisen kentän ollessa jäällä. Mikäli Ilves mielii kahmia Jokereita vastaan kaksi pistettä pussiinsa, on ainakin ykköskentän tehtävä kentällä muutakin, kuin sallia vastustajalle maalipaikkoja.
Ilveksen kokoonpanosta on poissa varmuudella Shayne Toporowski, joka otti ottelurangaistuksen JYPiä vastaan huitaistuaan Jari Korhosta mailalla nilkkaan. Myös pitkäaikaistoipilas Jesse Niinimäki on poissa. Tällä hetkellä on vielä epävarmaa Erkki Rajamäen, Timo Peltomaan ja Jukka-Pekka Laamasen pelikunto. Kyseisten herrojen osalta päätökset pelaamisesta tehdään vasta perjantain puolella.
Takana kaksi voittoa
Jokereilla on takanaan kahden ottelun voittoputki, mutta putki on saatu liigan kahden heikoimman joukkueen kustannuksella. Myös Jokereilla on ollut peli sekaisin maaottelutauon jälkeen. Voisi jopa sanoa, että joulutauon jälkeen, sillä tämän vuoden puolella Jokerit on saalistanut ainoastaan 16 pistettä, kun jaossa on ollut jopa 42 pistettä.
Jokereiden vaihtopenkin takana häärää kuitenkin sellainen mies, että varsinaisten pelien alkaessa on narripaidoilta odotettavissa vielä paljon parempaa peliä. Miehen nimi on Hannu Jortikka ja lempinimi Midas kertonee herran kyvystä saada joukkue pelaamaan kullasta. Sellaistakin on kuulunut, että vielä näin runkosarjan loppupuolella on Jokerien mestaruuden puolesta lyöty vetoa hyvinkin asiantuntevien tahojen toimesta.
Edellisissä otteluissa Jokerien maaleista ovat vastanneet lähinnä Metropolitin kentällisen miehet, mutta samoin on kyllä Ilveksenkin puolella pääosin Helmiset vastanneet tehoista. Loukkaantumisten vuoksi narripaitojen kokoonpanosta puuttuu tutut pitkäaikaistoipilaat.
Jatko omissa käsissä
Molemmilla joukkueilla on siis kliseisesti sanottuna omissa käsissään jatkoratkaisut. Voittajajoukkue menee varmuudella kuuden parhaan joukkoon ja suoraan pudotuspeleihin. Edellinen joukkueiden kohtaaminen Tampereella päättyi Ilveksen 3-0 voittoon, eikä vastaavanlainen tulos olisi mikään ihme nytkään. Hyvällä liikkeellä, aggressiivisella pelillä ja maalipaikkojen tehokkaalla hyödyntämisellä Ilves on vahvoilla. Toisaalta Jokereilla on loistava paikka näyttää mihin joukkue todella pystyy ja siksi ottelun lopputuloksen veikkaaminen ennalta on normaaliakin vaikeampaa. Siksipä tyydynkin vain toteamaan: optimus vincat!