Juhlaottelu kääntyi kotitappioksi

LIIGA / Raportti
Tiistai-illan kotitappio sysäsi Pelicansin kolmen ottelun tappioputkeen.
Kuva © Janita Onnelainen
Lahden Pelicans kärsi jälleen kotitappion, kun tiistain jälkeen neljän ottelun voittoputkessa oleva Tampereen Tappara haki jatkoajalta pisteet mukaansa. Pelicansilla on nyt allaan kolmen ottelun tappioputki.

Puolustaja Henri Laurilan viiteensataan liigapeliin on mahtunut monenmoista, eikä tiistai-illan tappio Tapparaa vastaan varmasti ollut se mieluisin. Jatkoajalle venynyt ottelu oli joukkueiden tämän kauden kolmas kohtaaminen.

Kun Laurilan sarakkeeseen napsahti viisisataa, Tapparaan vastikään saapuneelle Josh Greenille ottelu oli ensimmäinen Liigassa. NHL:ssä ja AHL:ssä tahkonnut keskushyökkääjä ei illan ottelussa varsinaisesti loistanut, mutta Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli Greenin esitykseen tyytyväinen.

- Eilen tuli Suomeen, yksi harjoitus ja yksi videopalaveri. On ammattipelaaja, osaa tämän pelin.

Pelicans on nyt kolme ottelun tappioputkessa ja alkukauden hyvä vire on tuntunut kadonneen. Henri Laurilan mukaan oma peli ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään, vaan myös vastustajat ovat alkaneet pelata.

- Tällä lailla kun pelattiin alkukausi, niin voitettiin peli. Tänäänkin oli saumat kääntää peli omaksi voitoksi, Laurila kertoi.

Lahtelaisilla oli ottelun aikana monia maalipaikkoja, mutta kiekko ei millään tahtonut mennä reppuun. Toisessa erässä Jarkko Immonen pääsi kertaalleen laukomaan kohti tyhjää maalia, mutta osui epäonnisesti tolppaan.

- Immonen pääsi ensin laittamaan tyhjiin ja ei mennyt maaliin. Siinä vähän turhauduttiin ja Ilkka Pikkarainen otti turhan jäähyn, jäällä ollut Laurila selitti tapahtumia.

Tappara ei kuitenkaan heti saanut maalia aikaiseksi. Pikkaraisen kaksiminuuttinen ehti kulua loppuun, mutta kauaa hän ei jäähyboksin ulkopuolella ehtinyt aikaansa viettää, kun joutui uudemman kerran istunnolle. Tällä kertaa syynä oli käytöskymppi. Minuutin kuluttua Tyler Redenbach liittyi Pikkaraisen seuraksi, eikä jäähyä ehtinyt kulua kuin kolme sekuntia, kun Tappara sai kiekon Jere Myllyniemen jalkojen välistä maaliin.

- Otettiin vähän turhia jäähyjä ja siitä Tappara pääsi tekemään maalin. Se kuuluu vaan pelin luonteeseen, Laurila hymähti.

Avainsanana tunne

Tiistain ottelussa tunne oli yksi ratkaisevista tekijöistä. Alku oli kankea, mutta loppua kohden peli alkoi virkistyä etenkin lahtelaisten osalta.

- Erittäin hyvä nousu joukkueelta kolmanteen erään. Tuollaista tunnetta haluan nähdä 60 minuuttia joukkueelta, ilman jäähyjä, sitoutumista joukkueelle joka jätkä. Se on se malli, joka meidän pitää oppia tästä pelistä, Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta tilitti.

- Oli jo ennen peliä puhetta, että pitää saada tunnetta mukaan, mutta kahteen ensimmäiseen erään me ei sitä saatu, Laurila kommentoi.

Kolmannen erän lopussa tullut Radek Smolenakin tasoitusmaali valoi pelikaaniparveen uskoa ja jatkoajalle Pelicans lähti aivan eri ilmeellä. Jatkoajalla suotu ylivoima ei kuitenkaan paikoista huolimatta tuottanut tulosta ja Tappara pääsi pienellä onnenkantamoisella iskemään voittomaalin heti joukkueiden tultua tasalukuisiksi.

- Uskottiin, että me voidaan tämä voittaa. Harmi, ettei riittänyt, Laurila harmitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle