Illan ottelun ennakkoasetelmat olivat selkeät. Ässät saapui Hippokselle tappioputkessa, eikä tilannetta helpottanut vierailijoiden vieraskirous. JYP puolestaan lähti otteluun kaksi voittoa allaan. Ekstralatausta isännille toi ottelun alun juhlaseremoniat.
— Ei sitä joka päivä näitä otteluita pelata. Hieno seremonia Ari-Pekka Siekkisen kunniaksi. Kotiyleisö odotti JYPin jyräävän helppoon voittoon, mutta ei se todellakaan näin mennyt, sanoi Marko Virtanen.
Ensimmäisessä erässä Ässät näytti, että he eivät tulleet antautumaan helpolla. Patapaitojen kova karvauspeli oli myrkkyä JYPin puolustukselle, mutta vierailijoiden viimeistely oli erittäin heikkoa. Vieralijoiden päävalmentaja Pekka Virta oli ottelun jälkeen erittäin pettynyt.
— Tultiin pilaamaan "Kengän" bileet, mutta ei siinä onnistuttu. Peli kääntyi, kun meidän pelaamisesta puuttui tietyt voittoon tarvittavat elementit.
— Tultiin ensimmäiseen erään "silmät märkinä", jonka seurauksena Ässät pääsi hallitsemaan. Toiseen erään onnistuttiin kuitenkin parantamaan peliä tasakentällisin, mutta jäähyjä otettiin liikaa, kertasi puolestaan JYP-käskijä Virtanen.
Jääkiekon lainalaisuudet kävivät toteen
Toisessa erässä Ässille siunaantui kolme mahdollisuutta peräjälkeen avata maalihanat ylivoimalla, mutta ylivoima oli erittäin vaisua.
— En nyt sen tarkemmin halua tässä lähteä erikoistilannepelaamista avaamaan, mutta pienenä täkynä, että tällä kaudella ei ole onnistuttu tekemään yhtään maalia ylivoimalla siniviivalaukauksilla, avasi Virta.
Vierasjoukkueen ylivoimamahdollisuuksien jälkeen tapahtui jääkiekosta erittäin tuttu ilmiö, kun vastustajan hallinnan jälkeen hurrikaaninutut iskivät ottelun avausmaalin. Eric Perrin kaapi aloituksen, jonka jälkeen Kristian Näkyvä tälläsi kiekon ohi hölmistyneen Rasmus Rinteen.
— Jani Tuppurainen sanoi aloituksessa, että mene keskelle ja lauo. Tuppurainen teki maalilla erinomaista maskia, mutta ehkä hieman helposti meni maaliin, kertasi avausmaalin tehnyt Näkyvä.
Kolmas erä on ollut totutusti kotijoukkueen vahvin. Ässät kuitenkin löi jauhot suuhun isännille heti erän alussa. Henri Heino tasoitti lukemat ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Heinon maaliin johtanut merkkausvirhe oli ottelusta erittäin tyypillinen esimerkki tilanteista, joita molemmille joukkueille sattui useita.
Vain kaksi minuuttia Ässien tasoituksesta, esiin asteli jyväskyläläisille tuttu mies. Hukassa olleen maalivainunsa löytänyt Perrin tälläsi vastustamattomalla laukauksella isännät uudelleen johtoon.
— Tässä kauden edetessä alkaa vanhakin vertymään. Sain kiekon omalla puolustualueella, jonka jälkeen päätin lähteä nousemaan. Näin Perrinin olevan mukana, ja siitä kokemuksella juonittiin sitten maali, kertasi johtomaalin alustanut Jyrki Välivaara.
Erän loppupuolella ote siirtyi selvästi Ässille, kun erityisesti pirteästi pelanneelle Niklas Hagmanille siunaantui useita maalipaikkoja. Vierailijat eivät hyvistä pyörityksistä huolimatta päässeet tolppaa lähemmäksi tasoitusta. Ässien pyristelyn päättikin Ossi Louhivaara, joka iski loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin.
— Kolmanteen erään lähdettiin samalla reseptillä kuin toiseenkin erään, tosin jäähyjä haluttiin vähentää. Siinä ei aivan kuitenkaan onnistuttu, mutta kestettiin kuitenkin. Nämä "pakkovoitot" eivät koskaan ole helppoja, ja Ässät tekikin meidän urakan erittäin vaikeaksi, summasi Virtanen.
Joukkueiden urakat jatkuvat heti huomenna. JYP matkustaa Tampereelle Tapparan vieraaksi, kun taas Ässät isännöi paikallisvastustajaansa Lukkoa.