Tuuliviirien kohtaaminen Lempäälässä

MESTIS / Ennakko
Onnistuuko Mattila myös Kiekko-Vantaata vastaan?
Kuva © Timo Savela
Lempäälän Kisa palaa onnistuneen Hakametsä-visiittinsä jälkeen kotihalliinsa Lempäälään, kun vieraaksi saapuu perjantai-iltana Kiekko-Vantaa. Joukkueet ovat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa aivan pudotuspeliviivan tuntumassa, joten panosta ottelusta ei tule puuttumaan.

Piste-eroa kahdeksantena olevalla Kisalla ja yhdeksäntenä seuraavilla vantaalaisilla on kolme pistettä, joten voitolla lohipaidat nousisivat tasapisteisiin LeKin kanssa. Edellisessä ottelussa TUTOn Hakametsässä kaatanut lempääläisjoukkue yrittää kuitenkin jatkaa yleisöennätyksen tuomaa hurmostaan, ja vantaalaispuolustuksella onkin varmasti kädet täynnä töitä esimerkiksi kahdesti TUTOa vastaan osuneen Lassi Mattilan kanssa.

Upeasta TUTO-voitosta huolimatta Jarkko Gladin suojattien viimeaikaiset peliesitykset ovat jättäneet toivomisen varaa: TUTO-peliä edelsi murskaava 8-3-tappio HCK:ta vastaan. Koko kauden joukkuetta on leimannut tasaisen suorittamisen puute, ja vuoden 2014 toivomuksena olisikin lempääläisten kannalta saada pysymään peli paremmin uomissaan koko 60 minuutin ajan. LeKi saanee perjantain kamppailuun mukaan kanadalaishyökkääjä Daniel Corson, jolta odotetaan isoa panosta vantaalaisvieraita vastaan.

LeKissä try-outilla ollut hyökkääjä Don Maloney Junior ei jatka joukkueen mukana. Hän ehti pelata vain yhden pelin, jossa jäi ilman pisteitä. Tehotilasto oli pelin jälkeen kaksi pakkasella. Harjoituksissa bongattiin ketju, jossa treenasivat Jussi Pesonen - Corso - Elmeri Kaksonen. Samaisissa harjoituksissa maalilla nähtiin Ilveksen maskia kantanut maalivahti ja kookas Tappara-puolustaja. Aamulehti uutisoi Corson olevan menossa Ruotsin SHL:n Örebrohon Marko Anttilan seurakaveriksi, mutta näillä näkymin hän siis pelaa perjantaina LeKin mukana.

— Meillä on tapana, että liigalainat treenavat meidän kanssamme peliä edeltävät treenit, muuten he ovat oman joukkueensa kanssa, kommentoi LeKin valmentaja Glad pelaajaliikennettä joulun alla.

Vierasjoukkue Kiekko-Vantaa päätti vuoden 2013 kahteen niukkaan tappioon Itä-Suomen-kiertueellaan Jokipoikia ja Kajaanin Hokkia vastaan. Lohipaidat ovat koko kauden pelanneet tasaisia otteluita vastustajaa kuin vastustajaa vastaan, ja perjantain taisto LeKiä vastaan tuskin tekee poikkeusta tasaisuussaagassa. Vantaalaispoppoo on pelannut nyt putkeen peräti kahdeksan yhden maalin eroon päättynyttä ottelua, joten päävalmentaja Pekka Kangasalustalla riittää varmasti pohdittavaa, miten tiukat ottelut käännettäisiin paremmalla prosentilla voitoiksi ailahtelevan pistetahdin sijaan.

Kiekko-Vantaa perustaa pelisysteeminsä tarkan ja uhrautuvan puolustuspelin varaan, ja joukkueen otteluissa onkin tehty vähiten maaleja koko Mestiksessä. Otteluiden vähämaalisuus kertoo tosin myös lohinuttujen hyökkäyspelin tehottomuudesta, ja vantaalaisten lainattua ykköspistemiehensä Artem Iossafovin Kuopioon, on hyökkäysmateriaali entistäkin kapeampi. Vastustajan maali-iloittelua yrittää viimeisenä lukkona estää kokenut maalivahti Aaro Peltonen, joka kiitteli puolustustaan jopa tappiollisten Jokipojat- ja Hokki-pelien jälkeen Kiekko-Vantaan verkkosivuilla:

-Me puolustamme hyvin, ollaan oikeastaan koko kausi puolustettu. Ei tule kardinaalivirheitä, niin se helpottaa minunkin työskentelyäni.

Kiekko-Vantaa on vienyt nimiinsä joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset, joten LeKillä on revanssin paikka lohipaitojen isäntinä.

Seuraa Heitä

Markus Korkiakoski #16 |

Laitahyökkääjä

Viime otteluissa sentterin tontin vallannut Korkiakoski on esiintynyt edukseen, jatkuuko hyvä vire myös Lempäälässä?

Otso Rantakari #52 | Sport

Puolustaja

Yksi vantaalaispuolustuksen vastuunkantajista. Perusvarma pakki, joka pitää tasonsa illasta toiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle