Isäntäjoukkue KooKoon peli on ollut viime aikoina melkoista vuoristorataa. Kuusi viimeistä ottelua ovat menneet tappio-voitto-tappio-tahtiin. Pisteitä on kertynyt kuitenkin niin hyvä määrä, että joukkue on tällä hetkellä Mestiksessä sijalla kolme ja hyvissä asemissa pudotuspelien kotietua ajatellen.
KooKoo ei voi kuitenkaan hellittää hetkeksikään otettaan, sillä takana vaanivat HCK ja Hokki yhden ja viiden pisteen päässä. Jokipoikiin on matkaa jo 11 pistettä. Edessäpäin TUTO ja Sport ovat jo seitsemän ja 11 pisteen päässä, joten käytännössä KooKoo taistelee runkosarjassa sijoista 2-5.
Maalivahti Mikko Rämö on ollut viime aikoina hyvässä vireessä kouvolalaisten maalilla ja KooKoo on tehnyt itse maaleja kohtalaiseen tahtiin, joten ennakkoasetelmien perjantain otteluun pitäisi olla hyvät kouvolalaisten kannalta.
Vierailija LeKin tilanne sarjan hännillä on sitä vastoin hankala. Matkaa kymmenettä sijaa miehittävään SaPKoon on kolme pistettä, joka on täysin saavutettavissa, mutta lempääläläisten viime aikojen vire ei ole ollut kehuttava.
Alla on kahden ottelun tappioputki, eikä Kisa ole kerännyt viimeisestä kymmenestä ottelusta kuin kaksi voittoa. Päävastustajat Peliitat, SaPKo ja JYP-Akatemia ovat keränneet pisteitä viime peleistä kohtuulliseen tahtiin ja runkosarjan lopussa nähdäänkin todellinen jännitysnäytelmä siitä, ketkä mainitusta nelikosta joutuvat raastaviin putoamiskamppailuihin Suomi-Sarjan joukkueita vastaan.
KooKoon sairaslistalta löytyy Nico Lehto. Lisäksi Jan-Mikael Juutilainen joutui jättämään edellisen JYP-Akatemiaa vastaan pelatun ottelun väliin. Myös Marlo Koposen ja Niklas Sirénin pelaaminen on epävarmaa.
LeKin kokoonpano määräytyy pitkälti taas Liiga-lainojen mukaan. Joukkue sai torstaina mieluisia uutisia, kun seura ilmoitti, että puolustajat Juho Saarinen ja Miro Hovinen pelaavat joukkueessa loppukauden. Lisäksi Kisan riveihin liittyy hyökkääjä Olli Kalliosaari Suomi-Sarjan FPS:stä. Loukkaantuneina sivussa jatkavat Markus Korkiakoski ja Vili Palola.