Similä siirtyy SaPKon maalille

MESTIS / Uutinen
Similä matkaa ensi kaudeksi Savonlinnaan.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Savonlinnan Pallokerho vahvistaa maalivahtiosastoaan Petteri Similällä.

Päättyneellä Mestis-sesongilla viimeistä edelliseksi jäänyt SaPKo vankistaa peräpäätään 24-vuotiaalla Petteri Similällä. Isokokoinen (196cm / 86kg) maalivahti edusti viime kaudella yhteensä kolmea eri seuraa – Mikkelin Jukureita ja Oilersia sekä Espoon Bluesia.

− Similä tulee hakemaan SaPKosta uutta nousua uralleen. Potentiaalia kaverissa on, mutta jostain syystä hän epäonnistui Mikkelissä. Meitä vastaan hän ainakin pelasi pirun hyvin, SaPKon toimitusjohtaja Pertti Väre kommentoi Kiekko-Itä-Savon nettisivuilla.

Similän lisäksi SaPKo-paidan pukee tulevalla kaudella päälleen toinenkin uusi kasvo, sillä puolustaja Kai Lehtinen siirtyy Vaasasta Savonlinnaan. Viime kaudella Sportin luottopakkien joukkoon kuulunut 23-vuotias Lehtinen pelasi yhteensä 50 Mestiksen runkosarja- ja pudotuspeliottelussa, joissa mies tekaisi tehot 4+8.

Hankintojen vastapainoksi SaPKo kiinnitti myös edelliskauden pelaajiaan tekemällä jatkosopimukset puolustaja Iiro Sulinin sekä hyökkääjäduo Niklas Huovilan ja Mika Mörskyn kanssa.

Nyt julkaistujen nimien myötä SaPKolla on kasassa yhteensä yhdeksän pelaajasopimusta tulevalle Mestis-kaudelle 2014–2015.

» Lähetä palautetta toimitukselle