– Se 2010-luvun taite oli kyllä itselle sellainen, että onnistumisia tuntui tulevan. Sain olla hyvissä joukkueissa ja tuntui, että aina tuli jokin mitali.
42-vuotiaana peliuransa keväällä 2024 lopettanut Jarkko Immonen voitti Suomen mestaruuden JYPissä vuonna 2009, KHL:n Gagarin Cupin Ak Bars Kazanissa vuonna 2010 ja Suomen toisen MM-kullan vuonna 2011. Lisäksi Immonen oli voittamassa JYPissä CHL:n mestaruuden vuonna 2018 ja U18 MM-kullan vuonna 2000.
“Rantasalmen sulttaanina” tunnettu keskushyökkääjä pelasi Liigassa yhteensä seitsemän yli 40 tehopisteen kautta, joista kahdella tulosta syntyi yli piste per peli -tahtiin. Myös AHL:ssä Immonen pelasi kaksi kautta lähes piste per peli -tahdilla, ja KHL:ssäkin hän oli kaudesta toiseen joukkueensa tehokkaimpia.
Haastattelun aikana tuli kuitenkin nopeasti ilmi Immosen vaatimattomuus, erityisesti omista tehoistaan, vaikka jo 17-vuotiaana hän oli joukkueensa paras pistemies.
TUNTUU, ETTÄ KIEKKOMAAILMASTA KAIPAAN NYT PIENTÄ TAUKOA.
Savonlinnasta Turkuun ja Sveitsiin
Rantasalmen Urheilijoiden kasvatti kävi läpi SaPKon junioripolun ja pelasi edustusjoukkueen riveissä I divisioonassa jo 16-vuotiaana. 36 ottelun saldo oli 2+2.
– Ekana vuonna SaPKossa en vielä älyttömästi päässyt pelaamaan, mutta olin joukkueen mukana. Se oli kova sarja, siellä oli aika paljon kokeneita pelimiehiä.
Kärpät tavoitteli tuolloin liiganousua huippunimekkäillä kokoonpanoilla, ja pistepörssin kärjessä olivat kolmikymppiset oululaiset Martin Bergeron, Jari Laukkanen ja Juha Jokiharju.
– Oli hienoa päästä SaPKoon pelaamaan, olin heidän pelejään käynyt katsomassa. Liigapelejä en ollut silloin vielä tainnut nähdäkään. En osannut vielä haaveillakaan Liigassa pelaamisesta, tuntui vain hienolta päästä SaPKon edustusjoukkueeseen.
Pääsarjaan siirtymistä Immonen sai vielä odottaa muutaman vuoden, mutta toisella kaudellaan SaPKossa 17-vuotias keskushyökkääjä keräsi jo 42 ottelussa 18 maalia ja 34 pistettä. Tehokkuudessa hävisi esimerkiksi 19-vuotias kärppähyökkääjä Jari Viuhkola, joka kyllä myöhemmin pelasi kunnioitettavan uran.
– Toisella kaudella pääsin enemmän pelaamaan ja tuli onnistumisia. Se oli kyllä hyvää aikaa itselle, ja paljon on hyviä muistoja Mestis-vuosista.
Kolmannella ja viimeisellä Mestis-kaudella TUTOssa Immonen teki 41 ottelussa 40 tehopistettä, jotka oikeuttivat pistepörssissä 16. sijalle.
– Siinähän kävi niin, että toisen kauteni jälkeen SaPKo putosi sarjatasoa alemmas, niin oli vähän pakkokin lähteä jonnekin. TPS oli jossain vaiheessa hankkinut pelaajaoikeudet, mutta oli sovittu, että pelaan sen kauden TUTOssa.
TPS voitti kyseisellä kaudella kolmannen peräkkäisen mestaruutensa, ja juuri täysi-ikäistyneen Immosen olisi Palloseuran liigajoukkueeseen päästäkseen pitänyt syrjäyttää Kalle Sahlstedtin, Niko Kapasen, Joni Liuksen ja Mikko Rauteen tasoiset Liigassa jo meritoituneet keskushyökkäjät sekä vielä Mikko Koivun kaltainen lahjakkuus.
– Olin jo pari kautta divarissa pelannut, niin TUTO oli hyvin luonteva paikka pelata TPS:n A-junioreiden sijaan.
Nuori hyökkääjä pääsi TUTOssa hyötymään Suomessa pitkän uran tehneen ukrainalaisen Anatoli Bogdanovin valmennuksesta.
– Bogdanov oli mielestäni hyvä valmentaja, hän sai hyvää tulosta. TUTOssa treenattiin tosi kovaa, mikä teki varmasti hyvää. Turussa oli tietysti jo totuttu kovaan harjoitteluun. Siinä oppi treenaamaan, ja tehtiin erilaisia harjoitteita. Joka puolella ei vielä oltu samalla tasolla.
Venäläinen valmennus oli Immoselle jo ennestään tuttua.
– Meillä oli SaPKossakin toisella kaudellani venäläinen valmentaja, Sergei Grišintšov, niin oli jo vähän kokemusta siitä tyylistä.
En osannut vielä haaveillakaan Liigassa pelaamisesta, tuntui vain hienolta päästä SaPKon edustusjoukkueeseen.
Ennen Liiga-debyyttiään Immonen voitti keväällä 2000 U18 MM-kullan Sveitsissä pelatussa turnauksessa.
– Se oli kyllä mielenkiintoinen turnaus. En aikanaan päässyt Pohjola-leirille, taisin 17-vuotiaana ekan kerran tulla maajoukkuejuttuihin. Oli vähän yllätys, että pääsin kisoihin mukaan.
Joukkueen suurimmat tähdet olivat -83 ikäluokan Kari Lehtonen, Koivu ja Tuomo Ruutu. Lehtonen valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi ja Ruutu oli Pikkuleijonien tehokkain pelaaja ja ylsi pistepörssin viidenneksi.
Immosen ikäluokasta eli -82 syntyneistä mainiot urat pelasivat myös esimerkiksi puolustajat Olli Malmivaara ja Markus Seikola sekä hyökkääjät Toni Koivisto, Teemu Laine ja Tuomas Pihlman.
– Emme olleet ennakkosuosikkeja, mutta peli lähti hyvin kulkemaan ja saimme kairattua voitot. Hienoja muistoja on sieltä.
Pikkuleijonat valmensi mestaruuteen Timo Tuomi, joka oli tuolloin valmentanut Liigassa Lukkoa kaksi kautta. Viimeksi Tuomi on valmentanut Espanjan U20- ja U18-maajoukkueita.
– Tuomi oli varmasti nuorelle joukkueelle sopiva valmentaja. Hän oli hyvä hengenkohottaja ja sai pumpattua joukkueesta kaiken irti. Aika rokkiäijä se oli buutsit jalassa, ei mitenkään tyypillinen valmentaja.
Liiga-debyytti, U20 MM-pronssi ja NHL-varaus
Kaudelle 2001–02 Immonen siirtyi Ässiin ja pelasi ensimmäiset liigapelinsä. Tehot 0+2 44 ottelussa eivät varsinaisesti enteilleet sitä säkenöivää uraa, jonka Immonen olisi pelaava.
– Porissa pääsi vähän haistelemaan liigaympyröitä ja tunnustelemaan meininkiä. Oma peliaika jäi vähäiseksi, eikä joukkueellakaan kovin hyvin mennyt. Kauheasti ei siitä kaudesta jäänyt käteen.
Ässät jäi kaudella 2001–02 kolmanneksi viimeiseksi, mutta tuolloin Immonen kohtasi ensi kerran toisen tulevan JYP-legendan Éric Perrinin.
– “Ekiin” oli kiva tutustua silloin. Hän lähti kesken kauden muualle, kuten moni muukin.
Porissa pääsi vähän haistelemaan liigaympyröitä ja tunnustelemaan meininkiä, Kauheasti ei siitä kaudesta jäänyt käteen.
Vaikean liigakauden hopeareunus oli Tšekissä pelatut U20 MM-kisat, joista tuloksena oli pronssimitali.
– Kisat meni vähän samalla kaavalla, että emme tainneet olla ennakkosuosikkeja, mutta pelasimme hyvin. Hävisimme välierässä jatkoajalla Venäjälle, että ei se finaalipaikka kaukana ollut. Silloin kisoja ei vielä Suomessa huomioitu yhtä paljon kuin nykyään.
Immonen keräsi turnauksessa seitsemän tehopistettä ja oli Jussi Jokisen jälkeen toiseksi tehokkain suomalainen. Kauden päätteeksi 20-vuotias Immonen tuli varatuksi Toronto Maple Leafsiin 8. kierroksella.
– Varmasti MM-kisat vaikutti varaukseen, koska ei se Ässät-kausi paljoa antanut. En edes tiennyt varauksesta ennen kuin agentti soitti juhannuksena, ei ollut mitään odotuksia.
Maple Leafsin kanssa yhteydenpito jäi vähäiseksi, vaikka Immonen antoi väkeviä näyttöjä ja syötti kaksi maalia harjoitusottelussa Jokereita vastaan.
– Olin leirillä, kun he olivat Tukholmassa, ja pelasin harjoituspelin Jokereita vastaan. Sopimusneuvotteluita ei heidän kanssa ollut. En muista, kuinka pelaajaoikeuteni menivät New York Rangersille, mutta sieltä oli sitten kiinnostusta.
Ennen NHL:ää Immonen pelasi vielä ensimmäisen jaksonsa JYPissä ja nousi suomalaisen kiekkoilun eliittiin.
Kehitysaskeleita ja harppaus Pohjois-Amerikkaan
Kausilla 2003–05 JYP-keskushyökkääjä oli Liigan pistepörssin kärkikymmenikössä ja joukkueensa ykköstähti, ja kaudella 2002–03 JYPin tähti oli tuleva Stanley Cup -voittaja Perrin. Immonen näkee jälkikäteen, että noina kausina oli jo enteitä JYPin tulevista mestaruuksista.
– Asiat alkoivat mennä jo oikeaan suuntaan ja pelissä oli hyviä aihioita. Pohjia mestaruuksille luotiin jo siinä kohtaa, mutta vielä meni muutamia vuosia ennen kuin menestys konkretisoitui.
Kaudella 2002–03 JYP oli runkosarjan kuudes, mutta hävisi puolivälierissä finalisti-Kärpille, vaikka jyväskyläläiset johtivat ottelusarjaa jo 3–1. Kaksi seuraavaa kautta päättyivät tappioon pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta Immonen antaa suitsutusta päävalmentaja Matti Alatalolle pelaajien kehittämisestä.
– Matti oli tosi hyvä kehittämään nuoria pelaajia. Hän antoi vastuuta ja oli hyvä isällinen hahmo. Moni pelaaja meni paljon eteenpäin niinä vuosina.
NHL:n työsulkukauden jälkeen Immonen teki elokuussa 2005 sopimuksen Rangersin kanssa, jonne suomalaisen pelaajaoikeudet olivat siirtyneet maaliskuussa 2004. Kyseisessä kaupassa Rangersistä Maple Leafsiin siirtyi Hockey Hall of Fame -puolustaja Brian Leetch.
Kahden kauden aikana Immoselle kertyi NHL-pelejä 20 tehoin 3+5.
– Tietysti kun olin aika myöhään varattu ja pääsin NHL:ssä pelaamaan vain, kun piti paikata loukkaantumisia. Ihan hyvin pelikin sujui, mutta itselleni tuli aina komennus alas, kun NHL-kokoonpanon pelaaja oli taas pelikunnossa.
– Missään vaiheessa en saanut pidempää pätkää ylhäällä, mutta olen ihan tyytyväinen, että lähdin katsomaan ja kokeilemaan. Pelkästään hyviä muistoja Pohjois-Amerikasta.
Rangersissa pelasi noinakin vuosina Jaromír Jágrin ja Brendan Shanahanin kaltaisia supertähtiä – lisäksi keskikaistan täyttivät Michael Nylander, Martin Straka ja Steve Rucchin tai Matt Cullen eli kärkiketjuihin oli todella vaikeaa murtautua. Legendaarisen Madison Square Gardenin Immonen kuitenkin ehti kokea.
– Madison Square Gardenilla oli aika uskomatonta pelata, ekan pelin kyllä muistaa. Se tuli vielä ihan yllättäen, että olin Hartfordissa aamujäillä ja tuli kutsu illaksi NHL-kokoonpanoon.
– Toisaalta hyvä, ettei ehtinyt jännittää, mutta olin tunti ennen peliä vasta perillä. Oli kymmenen minuuttia aikaa pukea kamat ja jäälle lämmittelyyn, että kauheasti ei ehtinyt jutella ja tutustua pelikavereihin. Madisonilla pelaaminen oli kyllä uskomaton kokemus, se on aika poikkeuksellinen paikka kuitenkin.
20 NHL-pelin lisäksi Immonen pelasi kahden kauden aikana AHL:ssä 128 runkosarjaottelua, joissa hän keräsi 116 tehopistettä – 13 pudotuspeliottelussa syntyi yhtä monta tehopistettä.
– Tykkäsin AHL:stä. Moni sanoo, että siellä on kovaa kilpailua, mutta meillä ainakin oli hyvä ja tiivis joukkue. Asuimme aika lailla samalla alueella Hartfordissa ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Viihdyin siellä hyvin.
– Meillä oli valmentajana Jim Schoenfeld, jolla oli aika vanhan liiton tyyli. Harjoituksissa mentiin kovaa, mutta muuten ei vahdittu ja oli rento meininki. Tykkäsin siitä tosi paljon.
olin Hartfordissa aamujäillä ja tuli kutsu illaksi NHL-kokoonpanoon, Oli kymmenen minuuttia aikaa pukea kamat ja jäälle lämmittelyyn, että kauheasti ei ehtinyt tutustua pelikavereihin.
Ensimmäisellä AHL-kaudellaan Immonen oli Hartford Wolf Packin paras pistemies ja koko sarjan pistepörssissä sijalla 23. Heikommin tehoilivat esimerkiksi tulevat NHL-hyökkääjät Loui Eriksson ja Clarke MacArthur, mutta Immonen ei itselleen ota kunniaa tehoistaan.
– Peli oli nopeaa ja kamppailuvoimaista. Pääsin pelaamaan paljon ja hyvien jätkien kanssa.
Tehokkaiden pelaajien lisäksi Immosella oli joukkuekavereinaan kovan pelin osaajia.
– Olimme myös aika fyysinen joukkue, meillä oli monta perinteistä tappelijaa. Se oli aika mielenkiintoista, kun farmissa oli paljon myllykkää.
AHL:llä on maine bussiliigana, mutta Immosen kokemuksen mukaan Hartfordista matkat vieraspeleihin olivat helppoja.
– Bussilla kuljettiin vieraspeleihin, mutta tosi monta vieraspeliä oli tunnin tai kahden matkan päässä. San Antonion ja Houstonin suuntaan oli yksi reissu kaudessa, ja sinnekin lennettiin.
Paluu Eurooppaan, mestaruusputki alkaa
Immonen lähti Liigasta lähes piste per peli -pelaajana ja oli palattuaan yksi sarjan tehokkaimmista pelaajista. Immosen henkilökohtaisen kehittymisen ohella myös JYPissä oli panostettu joukkueeseen ja päävalmentajaksi oli hankittu Jukureita Mestiksessä menestyksekkäästi luotsannut Risto Dufva.
– Ekalla JYP-kaudella runkosarja meni hyvin, mutta pudotuspeleissä emme ihan vielä olleet valmiita. Ristosta on hyvät muistot, hän toi sen lopullisen vaatimustason voittamiseen. Totta kai hän oli tiukka välillä, mutta voittamisen eteen oltiin valmiit tekemään mitä vaan. Edelleen ollaan hyvissä väleissä ja päivitetään kuulumiset.
Immosen paluukaudella 2007–08 JYP oli runkosarjassa viides, mutta kausi päättyi puolivälierätappioon pronssimitalisti Tapparaa vastaan. Seuraavalla kaudella JYP voitti runkosarjan, ja keväällä 2009 Jyväskylässä juhlittiin seuran ensimmäistä mestaruutta.
– Tokalla kaudellakin oli tiukkoja pelejä pudotuspelien alkuun, mutta se lähti siitä rullaamaan ja voitimme Kärpät 4–0 finaaleissa. Se oli tosi tiivis nippu ja se näkyi myös pelaamisessa.
Immonen siirtyi Suomen mestarina KHL:n hallitsevan mestarin Ak Bars Kazanin riveihin, missä mestaruusputki sai jatkua, vaikka kauden alku ei sitä ennakoinutkaan.
– Se lähti koko kausi vaikeasti liikkeelle. Olimme parinkymmenen kierroksen jälkeen aika häntäpäässä. Petri Vehanen tuli meille joskus marraskuussa, niin sitten peli alkoi kääntyä ja loppukausi meni todella hyvin.
Kun KHL:n hallitseva mestari aloittaa seuraavan kautensa nuhaisesti, ei ole mitenkään tyypillistä, että valmennusryhmä saa jatkaa koko kauden. Kazanissa kuitenkin luotettiin Zinetula Biljaletdinoviin.
– Kazanissa seurajohto toimi maltillisemmin ja pitkäjänteisemmin eikä hötkyillyt, verrattuna mitä olen kuullut juttuja muualta. Mitään paniikkia ei näkynyt joukkueessa, vaikka pelit meni huonosti.
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ja Barys Astanan ylikävelyn jälkeen Ak Bars kohtasi seuraavilla kierroksilla idän jättiläiset Metallurg Magnitogorskin ja Salavat Julajev Ufan.
– KHL:ssä on kova tie päästä finaaliin edes, ja meillä meni sielläkin seiskapeliin asti.
Finaalissa kaatui HK MVD Balašiha. Myöhemmillä KHL-kausillaan Ak Barsissa tai Torpedo Nižni Novgorodissa Immonen ei enää finaaliin asti päässytkään. Kuudelta KHL-kaudelta Immonen ei lonkalta muistanut mitään erityistä tai poikkeuksellista sattumusta.
– Itelle ei mitään kovin ihmeellistä sattunut koko KHL-aikana. Ei jäänyt mieleen mitään tosi mullistavaa. Kazan varsinkin oli tosi hyvin hoidettu organisaatio.
Baza oli Kazanissa ehkä se erikoisin juttu, kun kaikki pelaajat asuivat samalla aidatulla alueella, mutta sieltä piti kävellä 50 metriä toiseen rakennukseen yöksi.
KHL:n baza-käytännöistä kuitenkin erikseen kysyttäessä irtosi tarinaa.
– Baza oli Kazanissa ehkä se erikoisin juttu, kun kaikki pelaajat asuivat samalla aidatulla alueella, mutta sieltä piti kävellä 50 metriä toiseen rakennukseen yöksi. Ikkunasta näkyi oma asunto, mutta eri rakennuksessa piti nukkua.
Ak Barsin ja Torpedon välillä oli lisäksi isoja eroja.
– Torpedossa oli sitten se käytäntö, että bazassa nukuttiin vain päiväunet. Kazanissa peliä edeltävänä päivänä oli aamujäät, minkä jälkeen neljään asti sai olla kotona, mutta alueelta ei saanut poistua. Neljästä seitsemään oli vapaata aikaa, sitten yhteinen illallinen ja palaveri.
– Siellä oli tosi vahdittua se elämä, mutta toisaalta aika helppoa kuitenkin. Kämpillä sitä tuli kuitenkin oltua tosi paljon ja muiden suomalaisten kanssa.
Suomalaisia joukkuekavereita Immosella olikin useita jokaisella KHL-kaudellaan ja Ak Barsissa myös Suomesta tuttu Aleksandr Barkov eli tuoreen Stanley Cup -voittajan Aleksander Barkovin isä.
– Alkuun yritin opetella venäjän aakkosia ja muutamia sanoja, mutta se oli tosi haastavaa. Valmentajan puheista ymmärsin sanoja sieltä täältä, mutta varsinainen keskustelu oli ihan mahdottomuus. Kazanissa oli isä-Barkov tulkkina ja Biljaletdinov puhui myös hyvää englantia.
– Tuntui, että venäjäksi puhuttiin paljon pidempään ja käännös oli tosi tiivistetty. Oli toisaalta helpompaa, kun ei ihan täysin tiennyt, mitä tapahtuu ja mistä puhutaan. Menin vaan mukana.
Maailmanmestaruus ja olympiapronssit
Immonen oli edustanut Leijonia MM-kisoissa jo vuosina 2009 ja 2010, kolmannet peräkkäiset kisat olivatkin täysosuma sekä kiekkohullulle Suomelle että turnauksen pistepörssin tehoillaan 9+3 voittaneelle keskushyökkääjälle.
– Olimme sitoutunut ja yhtenäinen joukkue. Alkusarjassa oli vaikeuksia, ja jatkoon pääsykin oli epävarmaa. Moni peli meni jatkoille tai rankkareille. Vielä puolivälierässä Norjaa vastaan olimme tappiolla, mutta kun sen hoidimme, niin välierä ja finaali menivät jo tosi hyvin.
Jukka Jalosen ensimmäisessä maailmanmestaruudessa näkyi samoja elementtejä kuin myöhemmissä voitoissa.
– Joukkueen vahvuus näkyi näinä vaikeina hetkinä, vähän taivuttiin mutta ei katkettu. Jukan vahvuutta oli se, että joukkue oli tosi hyvin roolitettu. Jokainen hyväksyi proolinsa ja oli ylpeä, että sai olla mukana. Tämä näkyi turnauksen ajan kaikessa tekemisessä.
Jalosen valmennuksessa Immonen voitti myös olympiapronssit Vancouverissa 2010 ja Sotšissa 2014. Vancouverin olympialaisten välierässä Leijonat hävisi nöyryyttävästi Yhdysvalloille, eikä Immonen osaa jälkikäteenkään sanoa, mikä aiheutti 0–6-tappioaseman jo avauserässä.
– Ei me välttämättä oltu edes niin pahasti jaloissa, mitä tulos näytti, mutta he oli vaan niin hemmetin tehokkaita.
Joukkueen peli-ilmeen muuttaminen tuollaisessa tilanteessa on ymmärrettävästi erittäin haastavaa.
– Kyllähän se ilmapiiri siinä lässähti, mutta yritettiin vaan saada pieniä onnistumisia ja yksi maali tehtyä. Ei siinä kovin pitkälle voinut miettiä.
Sveitsistä vielä kerran JYPiin ja ura maaliin Jukureissa
KHL:stä Immonen siirtyi Sveitsin pääsarjaan EV Zugiin kausiksi 2015–17. Jälkimmäisellä kaudella joukkue eteni finaaleihin asti, mutta Kari Jalosen SC Bern vei mestaruuden.
– Zugissa päästiin finaaliin, mutta “Kojon” Bern oli niin vahva, ettei meillä oikein ollut palaa. Sinne asti kausi sujui kyllä tosi hyvin.
Paikallinen kiekkokulttuuri teki vaikutuksen jo paljon maailmaa nähneeseen konkariin.
– Sveitsi on totta kai hieno maa ja siellä on mahtava fanikulttuuri ja meininki halleissa. Se on jännä, kun tuntuu, ettei jääkiekko näy muuten mitenkään, mutta yhtäkkiä peleissä onkin kauheasti väkeä ja älytön meteli. Moni pelikaupunki on tosi pieni, niin sitä mietti, että mistä kaikki nämä ihmiset oikein tulevat.
Myös Zugissa oli muita suomalaisia: valmentaja Waltteri Immonen ja sveitsiläistynyt puolustaja Santeri Alatalo, jonka isän Matin valmennuksessa Jarkko Immonen pelasi JYPissä ensimmäisen pätkänsä.
– “Wade” valmensi pakkeja, niin olimme joukkueen puitteissa vähemmän tekemisissä. Muuten hän kyllä auttoi paljon arjen asioissa, samoin Alatalon Santeri.
Sveitsistä Immonen palasi vielä kolmannen kerran JYPiin. Heti ensimmäisen kauden 2017–18 kruunasi CHL:n mestaruus.
– Tosi hieno kokemus, ja taas vähän yllätys, että niin pitkälle mentiin. Monessa pelissä oltiin aika tiukoilla, mutta niin vaan kaivettiin voitot.
JYP voitti CHL:n pudotuspeleissä oman alkulohkonsa ylivoimaisesti voittaneen Tapparan, Kometa Brnon, Ocelaři Třinecin ja finaalissa Växjö Lakersin. Immonen oli JYPin tehokkain pelaaja CHL:ssä, vaikka finaalin ratkaisijaksi nousikin nollapelin torjunut Jussi Olkinuora.
– Sääli, että CHL ei oikein ole ottanut tuulta alleen. Tosi kova turnaus ja kovia pelejä, mutta tuntuu, ettei se ole kunnolla saanut jalansijaa.
Neljän JYP-kauden jälkeen Immonen jatkoi uraansa vielä Olli Jokisen valmentamassa Jukureissa, missä nelikymppinen konkari oli nuorelle joukkueelle arvokas mentori ja johtaja, vaikka rooli jäällä olikin uran huippuvuosista pienentynyt.
– Tykkäsin siitä Ollin tyylistä eli keskityttiin olennaiseen ja tehtiin täysillä hommia, mutta muuten oli rento ilmapiiri. Oli mielenkiintoista kokea Mikkelissä tuollainen buusti, saatiin hyvää tekemisen meininkiä. Yritin päivittäisellä tekemisellä näyttää esimerkkiä jäällä ja jään ulkopuolella.
Immonen koki erityisesti harjoittelun Jukureissa laadukkaana, mikä onkin oleellista, että vielä nelikymppisenä pystyy pelaamaan jääkiekkoa ammatikseen.
– Pieniä uusia juttuja sain itsekin harjoitteluun, mikä antoi taas lisää motivaatiota ja kipinää. Ollin jäätreeneissäkään ei ollut mitään keksitty uudestaan, mutta tykkäsin, kun oli kova tempo ja yksinkertainen systeemi. Ei lätkä lopulta niin monimutkaista olekaan.
Jukurit oli kaudella 2021–22 runkosarjan toinen ja Immosen viimeiseksi jääneelläkin kaudella viides, mutta pudotuspeleissä ei matka jatkunut puolivälieriä pidemmälle.
– Jukureissa oli ehkä vähän sama tilanne kuin JYPissä 2000-luvun alkuvuosina eli joukkue ei ollut ihan vielä valmis sen pidemmälle.
Kiekosta taukoa, muuten tulevaisuus auki
Immonen pelasi ammattilaisena jääkiekkoa 90-luvun lopusta kevääseen 2024 eli hieman yli neljännesvuosisadan. Pitkällä urallaan hän voitti ja koki paljon.
– Lopettaminen ei itselle tullut yllätyksenä, muutama vuosi sitä jo tullut mietittyä. Ihan hyvillä fiiliksillä tässä mennään ja nopeasti aika kulunut, vaikka ei mitään ihmeempää ole vielä tehnytkään.
Kesää Immonen on viettänyt rennosti.
– Olen ottanut happea ja nauttinut levosta. Alun perin jo ajattelin, että kevään ja kesän otan rauhallisemmin. Syksymmällä voisi sitten tarkemmin miettiä, mitä alkaisin isona tekemään.
– Syksyllä sen vasta näkeekin, että kaipaako sitä pelaamista. Toistaiseksi ei ole kaipuuta tullut, ja toisaalta sain pelata niin pitkään, ettei tarvinnut kesken jättää.
Olen ottanut happea ja nauttinut levosta, Syksymmällä voisi sitten tarkemmin miettiä, mitä alkaisin isona tekemään.
Peliuransa aikana Immonen ei opiskellut, eikä tulevasta työelämästä ole vielä kirkasta ajatusta.
– Tulevaisuudesta en vielä osaa sanoa enkä ole oikein miettinytkään. Tuntuu, että kiekkomaailmasta kaipaan nyt pientä taukoa. Täysipäiväistä valmentamista en ainakaan ihan heti halua miettiä. Pojan joukkueessa olen ollut apuvalmentajana, ja se on ollut ihan mukavaa.
Joitain asioita Immonen kuitenkin tiedostaa myös jääkiekon jälkeiseltä työelämältään haluavansa.
– Haluan, että on päivissä sisältöä ja rytmiä sekä lätkästä opittuna tavoitteellisuutta. Olisi jokin maali, jonka eteen tehdä hommia.
Jääkiekkouralta Immonen tunnistaa kokemuksia, jotka auttavat muissakin ammateissa.
– Kiekkouran myötä olen ainakin tottunut olemaan kovan paineen alla ja sopeutumaan erilaisiin prooleihin. Lisäksi jääkiekkoilijana on pitänyt jatkuvasti kehittää itseään.