Pasi Petriläinen
Siniviivalta sairaanhoitajaksi
Entinen Tapparan, Ilveksen ja juniorimaajoukkueiden kapteeni Pasi Petriläinen joutui loukkaantumisen vuoksi lopettamaan uransa talvella 2012. Uran jälkeinen ammatinvalinta oli tehty hyvissä ajoin, ja alle vuoden kuluttua peliuran loppumisesta “Passo” aloitti jo sairaanhoitajan opinnot.
Teksti: Juha Oinonen | Kuvat: Mikko Pylkkö, Jatkoajan arkistot
Pasi Petriläinen lunasti pelipaikan Tapparan SM-liigajoukkueesta jo 16-vuotiaana kaudella 94-95 - legendaarisen Timo Jutilan pakkiparina. Seuraavalla kaudella lupaava nuorukainen pelasi jo täyden liigakauden sekä lisäksi U20 MM-kisat ja U18 EM-kisat. Kotikisoissa 1998 Petriläinen oli nuorten maajoukkueen kapteeni ja pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta. Tapparan liigajoukkueen kapteeniksi "Passo" nimitettiin 21-vuotiaana, mutta jo tuolloin viiden kauden konkarina.
Petriläinen on Suomessa pelannut sm-liigaa myös Ilveksen ja TPS:n paidassa sekä Mestistä LeKissä. Ulkomailta pelikokemusta kertyi Ruotsin, Itävallan ja Ranskan pääsarjoista sekä Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Allsvenskanista.
− Siihen olen tyytyväinen, että sain tehdä 18 vuotta ammatikseni sitä, mikä oli ensin harrastus. En oikeastaan alussa ehtinyt edes miettiä, että mitä tästä syntyy, kun ura alkoi niin nopeasti "miehissä".
Petriläinen nimeää kuitenkin samaan hengenvetoon myös selkeän pettymyksen.
− Mutta tietysti joitain yksittäisiä pykäliä jäi harmittamaan eli en esimerkiksi koskaan ollut lähelläkään olympialaisia. Olisin kovasti halunnut nähdä olympialaiset tapahtumana ja kokea sen jääkiekkoilijana. Kai sinne katsojana joskus pääsee, mutta ei se ole sama asia. Se on jäänyt mietityttämään asiana, joka olisi ollut hieno kokea.
"Siihen olen tyytyväinen, että sain tehdä 18 vuotta ammatikseni sitä, mikä oli ensin harrastus."
NHL jäi kokematta
New Jersey Devils varasi Petriläisen yhdeksännellä kierroksella vuonna 2006. Petriläinen kertoi lukeneensa asiasta teksti-tv:stä, jossa Tappara-puolustajan pelipaikaksi ilmoitettiin keskushyökkääjä. NHL jäi Petriläiseltä kokeilematta, vaikka keskusteluja asiasta käytiin.
− Jossain vaiheessa New Jersey Devils halusi minut sinne, ja tarjottiin jonkinlaista sopimusta, mutta se ei ollut itselle koskaan niin iso tavoite, että olisin lähtenyt esimerkiksi farmiin. Olisin voinut mennä ehkä vuodeksi, jos olisin tiennyt, että olisi ollut mahdollisuuksia päästä yrittämään NHL:ssä.
− Ei ollut riittävästi intohimoa eikä uskallusta enkä kokenut ikinä olevani riittävän hyvä pelaaja niihin kaukaloihin, että olisi kannattanut lähteä farmiin taistelemaan pelipaikasta.
Petriläinen nostaa Tappara-aikojen pelikaverin Ville Niemisen päinvastaiseksi esimerkiksi.
− Villelle NHL oli alusta asti selkeä tavoite, ja hän teki todella valtavan työn sen eteen. Olimme yhtäaikaa 18-vuotiaina armeijassa, ja minä totesin jo silloin, että minulla ei ole ikinä samaa asennetta, mitä Villellä.
− Muistan yhden yön armeijasta, kun olimme metsäleirillä. Tiesin siinä vaiheessa pääseväni talven aikana jonkin verran pelaamaan sm-liigassa. Totesin, että en jaksa lähteä aamuharjoituksiin, vaan menen vasta iltapäivällä, koska olin nukkunut vain pari tuntia. Ville nauroi mulle ja sanoi itse menevänsä aamujäille. Siinä näkyi meidän ero, Petriläinen muistelee.
"Jokainen jaksaa hyvänä päivänä harjoitella, mutta tiukoissa tilanteissa erottuu, kenellä on kovin tahto."
"Se on selkeä lähtökohta, että koulut pitää käydä"
Petriläisen ammattailaisura ura käynnistyi jo lukioikäisenä.
− En oikein ehtinyt käydä kouluja, kun liigapelit alkoivat nuorena. Tai olisi ehkä ehtinyt, mutta itse en pystynyt keskittymään sekä koulunkäyntiin että jääkiekkoiluun. Lahjakkaimmat kyllä pystyivät hoitamaan molemmat. Kävin lukiossa puolitoista vuotta syömässä, ja sitten se jäi siihen.
Kymmenisen vuotta myöhemmin Petriläinen kuitenkin jo pystyi sekä pelaamaan että opiskelemaan.
− Ymmärsin jo nuorena, että en voi jääkiekkoa pelata loppuikääni. Mielelläni pelaisin vielä kuusikymppisenäkin jossain alasarjassa, jos siitä saisi elannon.
− Aloin miettiä opiskeluja uudelleen vähän alle kolmikymppisenä ja suoritin etälukion ulkomailla pelatessani.
Omaa tapaansa Petriläinen ei kuitenkaan kannusta käyttämään esimerkkinä.
− Suosittelen ehdottomasti käymään koulut, koska työpaikkaa on vaikea saada koulutettunakaan saati jos ei ole käynyt kouluja. Se on selkeä lähtökohta, että koulut pitää käydä. Sellaista puhetta kuulee, että nuoret eivät ole kypsiä päättämään, mutta mielestäni 16-17-vuotiaiden pitää tietää, mitä elämältään haluavat, mutta myös realiteetit pitää ymmärtää. Jos näyttää siltä, että ei saa ammattia esimerkiksi jääkiekosta, niin ei silloin ainakaan kannata opiskelua lopettaa.
− Kyllä mielestäni jo nuorella iällä pitää itsestään tunnistaa sen verran, että onko riittävästi intohimoa ja muita edellytyksiä luoda ammatti harrastuksesta – oli se urheiluun tai mihin tahansa liittyvä. Isoja päätöksiä nämä toki ovat.
Petriläinen toivoo myös muutosta nykyisiin olosuhteisiin.
− Olisi tosi hienoa, jos olisi olemassa sellainen ratkaisu, että pystyisi 18-19-vuotiaana pelaamaan hyvällä tasolla kiekkoa ja samalla opiskelemaan. Liigassa tai Mestiksessä otteluita on kauden aikana todella paljon, ja lisäksi harjoitukset ovat päiväsaikaan.
− Ajattelen kuitenkin, että jos tuon ikäisenä on päässyt jo liigajoukkueeseen pelaamaan, niin tärkeää on säilyttää valmius opiskella. Jos esimerkiksi opiskeluun tulee kymmenen vuoden tauko, niin sen uudelleen aloittaminen ei todellakaan ole helppoa.
Potilaasta hoitajaksi
"Passon" pelaajaura päättyi loukkaantumiseen talvella 2012. Äkillinen elämänmuutos ei kuitenkaan jättänyt Petriläistä "tyhjän päälle".
− Ei tullut tunnetta, että olisin jäänyt tyhjän päälle. Totta kai se harmitti ja vietävästi harmittikin. Mutta ainoastaan sen takia, että me olimme ihan tosissamme voittamassa Ranskan mestaruutta. Se olisi ollut hieno voittaa, koska en ole sarjatasolla koskaan mitään voittanut.
− Koska olisin joka tapauksessa lopettanut urani kyseiseen kauteen, niin harmitti vain, että ura loppui sillä tavalla ja ennen pudotuspelejä.
"Mielenkiintoisinta on ollut kohdata se ihminen."
Loukkaantuminen jätti jälkensä vähän yli kolmekymppisen miehen terveyteen.
− Terveydellisiä haittoja jäi, että niska on ajoittain kipeä. Koen kuitenkin päässeeni aika vähällä, kun olen kuunnellut muita loukkaantumiseen lopettaneita jääkiekkoilijoita.
− Parhaita pelikavereita kun mietin, niin ei niitä montaakaan ole, jotka olisivat täysin terveiden kirjoissa. Enkä tähän nyt edes laske mukaan pieniä venähdyksiä tai muita vaivoja, vaan tarkoitan kunnon vammoja, jotka haittaavat liikuntaa vanhemmalla iällä.
Petriläinen kehottaa muistamaan myös urheilu-uran riskit.
− Tämä on yksi asia, mitä kannattaa parikymppisenä miettiä, kun tekee uravalintaa.
Petriläinen ottaa kantaa myös joustokaukaloiden puolesta.
− Teki pahaa katsella viime kaudella Pasi Puistolan pahaa loukkaantumista, jossa olisi voinut käydä todella pahasti. Harmittavaa, että tarvitaan näin ikävä tilanne, että saadaan liigaan joustokaukalot, joiden pitäisi olla itsestään selvä asia.
− Sen parinkymmenen vuoden aikana, mitä itse olin mukana, niin tuli isompia pelaajia mukaan, ja pelissä vauhti kasvoi, niin myös olosuhteiden pitäisi muuttua.
"Passon" ohjasi hoitoalalle omat kokemukset hoitajista.
− Itsellä oli hyviä kokemuksia mieshoitajista, erityisesti röntgenhoitajista. Sitä kautta aloin ajatella, että se voisi olla itsellekin mukava homma. Ajatus tuli noin 25-vuotiaana mieleen, niin sitä ehti vajaan kymmenen vuotta maistella. Ja halusin kuitenkin ensin pelata kiekkouran loppuun ennen opiskelua.
− Toistaiseksi olen ollut oikein tyytyväinen valintaani.
"Tavoitteeksi voisi ottaa, että pystyy hiihtämään vesisuksilla 76-vuotiaana kuten Niemisen Villen mummo."
Uran päätyttyä asiaa ei enää tarvinnut maistella.
− Alle vuodessa pääsin kouluun. Talvella loukkaannuin, ja syksyllä kävin pääsykokeissa. Se oli itselle niin selkeä ratkaisu, että ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi.
− Parin vuoden kuluttua pitäisi olla valmistunut. Mutta itsellä on halu ja tarkoitus mennä vaihtoon, niin se voi vaikuttaa suoritustahtiin.
Sairaanhoitajan uralle ei Petriläinen vielä ole tarkkoja suunnitelmia tehnyt.
− Suuntautumisvaihtoehdot ovat vielä auki. Oikeastaan kaikki, mitä on tullut vastaan, on tuntunut mielenkiintoiselta. Suhtaudun luottavaisin ja innokkain mielin siihen, että olenpa tulevaisuudessa millä tahansa hoitotyön sektorilla töissä, niin se tuntuu mukavalta.
− Urheilijan taustalla katsottuna olisi myös mielenkiintoista olla mukana doping-työryhmässä.
Petriläinen suhtautuu tulevaisuuteen jo kuitenkin hoitajan näkökulmasta.
− Suurella mielenkiinnolla olen seurannut valtakunnallista uutisointia ja keskustelua terveydenhuoltoon liittyen. Olen opiskelun ja entisen pelikaverin kautta päässyt tutustumaan sekä Yhdysvaltain että Kuuban terveydenhuoltoon.
− Olen miettinyt myös työvoiman saatavuutta. On vaikea taloustilanne, suomen kieli on hankala oppia, ilmasto ei ole kovin mukava ja niin edelleen. Ketä on mahdollista saada ja ketä halutaan. Ehkä tulevaisuudessa on jo jonkinlaiset kielenmuuntajalaitteet.
Pirkkalasta kotoisin oleva ja Tampereella asuva Petriläinen on tyytyväinen tilanteeseen kotiseudullaan.
− Olen tyytyväinen tilanteeseen Tampereella, että minulla ei ole tarvetta lähteä töiden perässä muualle päin Suomea. Onneksi en asu jossain pikkukylässä, mistä lopetetaan viimeinenkin hoitopaikka. On mukava tietää, että saa asua omissa lapsuudenmaisemissa.
Urheilijataustaansa Petriläinen uskoo voivansa hyödyntää myös sairaanhoitajan ammatissa.
− Urheilijan kokemusta on mahdollista hyödyntää terveyden edistämisessä eri sektoreilla, ja ammattiurheilijalla on myös kokemusta ja tietoa liittyen ravintoon ja liikuntaan.
Myös elämänkokemuksen Petriläinen kokee etuna.
− Jääkiekkouralla joutuu tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Lähtökohdat työskentelyyn ovat erilaiset, kun on käynyt läpi jo yhden uran ja ikää on 36 kuin jos olet 20-vuotias ja tulet työelämään suoraan koulusta.
Sairaanhoitajan työn fyysiseen kuormitukseen Petriläinen suhtautuu luottavaisesti.
− Täytyy aktiivisesti jumpata ja pitää itsensä kunnossa, että pystyy tekemään tarvittaessa fyysisempääkin hoitajan työtä. Tavoitteeksi voisi ottaa, että pystyy hiihtämään vesisuksilla 76-vuotiaana kuten Niemisen Villen mummo. Siinä on kovempi tavoite, mitä kiekossa oli koskaan.
− Toki hoitajan työssä on työpisteitä, joissa joutuu fyysisesti koville ja nostelemaan ihmistä, mutta itse koen kuluttavammaksi, jos joutuu paljon istumaan. Se on hoitajuudessa mukavinta, että ei tarvitse tehdä samaa juttua kahdeksaa tuntia, vaan työ on monipuolista.
Työn monipuolisuudesta huolimatta Petriläinen kokee antoisimmaksi puoleksi yksittäisen ihmisen, jonka työssä kohtaa.
− Mielenkiintoisinta on ollut kohdata se ihminen. Totta kai joku kanyylin laitto suoneen on jännittävä juttu, mutta ihminen ja hänen tarinansa on kuitenkin isompi juttu.