Liigassa 12. sijalla olevan Pelicansin pienen pieni toive pudotuspelipaikasta elää siis edelleen, kun se kellisti eräänlaisessa paikalliskamppailussa HPK:n väkevän esityksen jälkeen. Kummatkin tarvitsevat jatkossakin pisteitä, sillä HPK oli tiistain pelien jälkeen jäämässä ensimmäisenä rannalle pudotuspeleistä.
Juuse Saros piti Kerhoa pinnalla
Vaikka HPK antautuikin mastokaupungissa kolmesti, ei joukkueen maalivahtia Juuse Sarosta voi syyttää osumista. Pelicans teki nuorten maailmanmestarin tiistai-illasta erittäin tukalan ajamalla röyhkeästi maalille koko illan ajan.
− Kohtalaisen hyvin päästiin Saroksen eteen ja tehtiin hänen ilta vaikeaksi, totesi Pelicans-käskijä Tomi Lämsä päätössummerin soitua.
HPK oli jopa yllättävän vaisu etenkin hyökkäyspelissä, sillä esimerkiksi isäntien Janne Juvosen kauden kolmas nollapeli vaati tällä kertaa vain 22 torjuntaa. Väkevästi esiintynyt kotijoukkue ei päästänyt hämeenlinnalaisryhmän vaarallisia hyökkääjiä maalinsa eteen ottaen ansaitusti täydet pisteet.
− Saros piti meitä hengissä 60 minuuttia. Meillä oli erittäin vaikeaa. Kaikki kunnia Pelicansille, he olivat joka osa-alueella meitä parempia, totesi HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen.
"Meidän pitää olla kärsivällisiä"
Tiistaina pelatusta kamppailusta huokui isäntien osalta se, että tukalassa raossa oleva lahtelaisnippu haluaa jättää runkosarjan viimeisissä koitoksissa itsestään kaiken jäälle.
Päättynyt maajoukkuetauko tuli pussinokkien näkökulmasta ilmeisen hyvään paikkaan, sillä kurinalaisesti esiintynyt lahtelaisryhmä paiski töitä kiitettävällä tasolla. Loukkaantumisten aiheuttamasta väsymyksestä ei tiistaina ollut tietoakaan.
− Tänään tehtiin kovasti töitä ja oltiin työteliäs joukkue. Meidän pitää olla kärsivällisiä ja jaksaa tehdä töitä edelleen, Lämsä jatkoi.
Pelicans kuin uudesti syntynyt
Sarjataulukossa 11. sijaa miehittävän HPK:n tylysti varjoonsa jättänyt Pelicans onnistui Kerhon isäntänä oikeastaan jokaisella osa-alueella.
Pelicansin onnistumisesta kertoo jotain se, että joukkue sai pimennettyä HPK:n kirkkaimmat tähdet, Jesse Saarinen mukaan lukien, varsin tehokkaasti. Kerhon vaaralliset hyökkääjät eivät saaneet tiistaina oikeastaan mitään aikaiseksi Juvosen maalin tuntumassa. Lämsä kehui joukkueensa esitystä laajalla rintamalla.
− Meillä oli nollat omissa, joten puolustus oli uhrautuvaa ja maalivahtipeli erinomaista. Täytyy olla tyytyväinen myös siihen, miten joukkue pelasi hyökkäyspäässä. Pelissä oli paljon plusmerkkistä.
Joukkueilla tiedossa elintärkeitä koitoksia
Kummallakin joukkueella on seuraavissa peleissä jo aidosti tosi kyseessä pudotuspelipaikkojen suhteen. Pelicans punnitsee torstaina kotonaan SaiPan, lauantaina se puolestaan matkustaa Vaasaan Sportin vieraaksi.
Myös tiistaina 0-3-tappion kärsineellä HPK:lla on lähitulevaisuudessa tiedossa tärkeitä otteluita, kun se isännöi torstaina jumbojoukkue TPS:ää. Vapaan viikonlopun jälkeen Kerho suuntaa ensi tiistaina Vaasaan liiganousijan testattavaksi.
Miten Kerho toipuu tiistain tappiosta tuleviin tärkeisiin peleihin, sitä päävalmentaja Arvonen ei juurikaan lähtenyt spekuloimaan.
− Se on minun ja joukkueen välinen asia, puidaan keskenään sitä ja keskitytään torstain otteluun, vaisun oloinen HPK-käskijä päätti.