Maajoukkuepelien eetos on yksiselitteisesti se, että maat kilpailevat toisiaan vastaan omien maidensa kansalaisten muodostamilla parhaimmistoilla. Kansallistunne yhdistää kansan eri puolilla valtiota, kun maan parhaat urheilijat ottelevat toisia maita vastaan.
Viime aikojen suuntaukset ovat huolestuttavia. Esimerkiksi Kroatia on kansalaistanut lähes 20 omaan tasoonsa nähden hyvää jääkiekkoilijaa. Osalla on kroaattijuuret, osalla ei. Kroatialaiset juuret omistavien pelaajien kansalaistamisen voi kyllä jotenkuten katsoa sormien läpi. Muiden muassa puolustajat Mark Katic ja Mark Popovic ovat tulevaisuuden maajoukkuepelaajia.
Mutta miten vaikkapa Alan Letang, Andrew Murray ja Geoff Waugh — näin jokusen mainitakseni — ovat yhtäkkiä Kroatian maajoukkuepelaajia? Näitä pelaajia tuskin sitoo uuteen kotimaahansa mikään muu seikka kuin se, että he ovat pelanneet pari kautta jääkiekkoa Kroatiassa.
Kiekkomaana perin eksoottisen Kroatian ainut KHL-joukkue Medvescak Zagreb houkuttelee ulkomaalaispelaajia puoleensa. Kroatia on jakanut Medvescakin ulkomaalaisille viljalti kansalaisuuksia. Maajoukkueen rungon muodostavatkin nykyään tuoreet kaksoiskansalaiset.
Päättäjien silmissä raha ja tulokset ovat syrjäyttäneet maajoukkuepelien perimmäiset arvot.
Tuntuu siltä kuin Medvescak olisi vain kulissi Kroatian kiekkoliiton oikeiden tavoitteiden edessä. Maan kun on kerrottu havittelevan paikkaa vuoden 2018 Etelä-Korean talviolympialaisten kiekkoturnauksessa.
Tällä menolla Etelä-Koreassa mahdollisesti pelatessaan Kroatiaa edustaisivat kärjistetysti maan ainoa NHL-pelaaja Borna Rendulic ja läjä kansalaistettuja pohjoisamerikkalaisia. Nämä andrewmurrayt ja maan häikäilemätön pelaajapolitiikka työntävät aidot kroaatit, kuten lupaavan maalivahdin Mate Tomljenovicin, tylysti syrjään.
Myös muut maat ovat lähteneet kansalaistamiseen mukaan. Ne eivät toki ole kansalaistaneet pelaajia yhtä suurissa määrin, mutta pyrkimykset nostaa maajoukkueiden kilpailukykyä kansalaistuttamalla esimerkiksi pohjoisamerikkalaisia ovat vähintäänkin arveluttavia.
Nämä maat ovat silti pitäneet kansalaistamisen jokseenkin maltillisena. Kroatian jälkeen eniten on kansalaistanut Etelä-Korea, jonka maajoukkuetta vahvistavat neljä pohjoisamerikkalaista.
Kroatia pelaa tällä hetkellä 1B-divisioonassa, joka on kolmanneksi korkein MM-taso. Maa tavoittelee nousua 1A-divisioonaan Hollannissa pelattavissa kisoissa. Joukkueeseen on nimetty jopa yksitoista kahden maan kansalaista.
Kroatian valitsema tapa on moraalisesti ajateltuna väärin, mutta tuloksellisesti se todennäköisesti edesauttaa Adrianmeren rannalla sijaitsevan valtion jääkiekkomaajoukkuetta. Pelaajia ei ole hankittu öljyrahalla, kuten Qatar on tehnyt käsipallossa.
Olympiaunelma on ehtinyt silti jo sokaista monet kiekkoliitot ja kansainvälisille areenoille himoitsevat pelaajat. Päättäjien silmissä raha ja tulokset ovat syrjäyttäneet maajoukkuepelien perimmäiset arvot. Kansainvälinen jääkiekkoliittokaan ei ole asettanut rajoituksia kansalaistettujen pelaajien määrälle maajoukkuetta kohden.
On vaikea sanoa, kumpi häpäisee maajoukkuepelien arvoa enemmän: World Cupin uusi tähdistö- ja nuorisojoukkueformaatti vai alati kasvava pelaajien kansalaistaminen.
Nykyjääkiekossa tuloksenteosta on tosiaan tullut arvoja ja perinteitä tärkeämpää.
