Minnesotan osavaltiosta kotoisin oleva puolustaja Mike Reilly, 21, siirtyy Minnesota Wildin vahvuuteen. Jenkkipuolustaja Reilly on Columbus Blue Jacketsin neljännen kierroksen varaus kesältä 2011, joka ei ollut valmis solmimaan sopimusta Blue Jacketsiin. Näin Reilly oli vapaa siirtymään minne tahtoi NHL:ssä.
Reilly pelasi viime kaudella vielä Yhdysvaltain yliopistosarjassa Minnesotan joukkueessa. Hän iski siellä 42 tehopistettä 39 ottelussa ja voitti puolustajien maalipörssin. Reillyn kausi päättyi Yhdysvaltain paidassa MM-kisoihin, joissa Reilly keräsi yhden syöttöpisteen kymmenessä ottelussa ja oli voittamassa MM-pronssia.
Reillyn sopimus on kaksivuotinen tulokassopimus, jonka arvo on yhteensä 1,85 miljoonaa dollaria. Miken, oikealta nimeltään Michael, isä Mike Reilly on Wildin osaomistaja.