Hermeksen kanssa edellisviikolla sopimuksensa purkanut hyökkääjä Miikael Arkimo siirtyy loppukaudeksi RoKin riveihin. 24-vuotias keskushyökkääjä ehti pelaamaan kokkolalaisjoukkueessa kahdeksan ottelua, joissa teki kaksi maalia.
− Meillä on edelleen puutetta keskushyökkääjistä ja tiedetään hyvin minkä tyylinen pelaaja Arkimo on. Uskomme, että hän on hyvä lisä meidän kokoonpanoon, totesi RoKin urheilutoimenjohtaja Jani Mikkola.
Maalivahtiosastolleen rovaniemeläisryhmä saa täydennystä Toni Eskelisestä, joka saapuu näytille Napapiirille. 20-vuotias Eskelinen kuului alkukaudesta Pelicansin organisaatioon, mutta nuorukainen jäi vaille peliaikaa ja sopimus purettiin. Hän saapuu Rovaniemelle maanantaina ja hänen on tarkoitus pelata keskiviikon JYP-Akatemia-ottelussa.
Kahden uuden pelaajan vastapainoksi rovaniemeläisseura tiedotti, että latvialaishyökkääjä Andris Siksnisin sopimus on purettu. 22-vuotias Siksnis pelasi RoKissa 13 ottelua, mutta ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät vain yksi kahden minuutin jäähy sekä viisi maalia pakkasella ollut tehotilasto.