Tappara on hävinnyt kaksi viimeisintä kotiotteluaan ja yrittää nyt rikkoa putkea HPK:n kustannuksella. Muuten Tapparalla ei ole hätäpäivää, sillä se on hävinnyt vain kaksi ottelua viimeisistä 14 ottelusta. Kolmas perättäinen kotitappio putkeen aiheuttaisi kuitenkin jo hieman harmaita hiuksia.
Kaksi viimeisintä kotiottelua ovat kuitenkin olleet ohikävelyitä. Varsinkin KooKoota vastaan joukkueen kone ei startannut ollenkaan. Pelin avaaminen oli vaikeaa ja joukkue sortui liiaksi ylioptimistisiin pystysyöttöihin.
Pistetehtailun osalta tehoja voitaneen odottaa ainakin Veli-Matti Savinaiselta, joka sai vaikean jaksonsa (neljä ottelua ilman pisteitä) poikki viime ottelussa. Lisäksi Jukka Peltola palaa todennäköisesti puolustujan paikalta takaisin hyökkäykseen, sillä Tappara lainasi alkuviikosta puolustaja Juuso Pullin JYPistä.
Peltola pelasi mainiosti myös tuntemattomalla pelipaikalla usean ottelun ajan, mutta kapteenia tarvitaan myös hyökkäyspäässä. Puolustuksesta edelleen sivussa ovat Aleksi Salonen, Tapio Sammalkangas sekä Valtteri Kemiläinen.
Puolustusosasto onkin Tapparalla se osa-alue, jolta on edelleen lupa odottaa parempaa. Loukkaantumiset ovat sotkeneet pakkaa, mutta se ei yksinään selitä ajoittain nähtäviä heppoisia kiekonmenetyksiä ja merkkauspelin nukahduksia. Oikein ajoitetun karvauksen ja tehokkaan viimeistelyn avulla Tappara onkin yllätettävissä.
Täyskäännöksen tehnyt Kerho
HPK pelasi vuosi sitten heikkoa jääkiekkoa. Nyt joukkue on Liigassa neljäntenä, ja peli sujuu mainiosti. Kahdeksasta viime ottelustaan joukkue on hävinnyt vain kaksi.
HPK:n peli tasaviisikoin on kovassa tikissä. Pelaajat ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja pelitapa on selkeä. Urheilullisuus yhdistettynä erinomaisesti omaksuttuun pelitapaan onkin yksi merkittävimmistä tekijöistä siinä, että HPK on onnistunut kääntämään tiukkoja otteluita edukseen. Viime aikoina myös joukkueen erikoistilannepelaaminen on parantunut sekä yli- että alivoiman osalta.
HPK:n maalivahtipeli on siinä kunnossa, että valmentaja Antti Pennanen voi valita pelaavan maalivahdin vaikka arvalla. Sekä Emil Larmi että Antti Karjalainen ovat pelanneet vakuuttavasti.
Kerhon peli ei ole kuitenkaan pelkkää flow-tilaa, sillä pelien sisällä ongelmia on ollut ja joukkue on joutunut ajoittain alakynteen. Näihin Pennanen on kuitenkin reagoinut ottamalla oikea-aikaisia aikalisiä.
Alakerran luudaksi hankittu Shane O'Brien harjoittelee jo joukkueen mukana, mutta pelannee vasta torstain kotipelissä Jukureita vastaan. Joel Olkkonen on nostettu Jokipojista ylös ja saattaa pelata, koska Mathias Porselandilla on ollut kuumetta.