Ottelut voitetaan ja hävitään joukkueena. Lauantain seitsemännessä JYP-HPK-kamppailussa klisee maalivahdin merkityksestä korostuu kuitenkin normaalia pidemmälle.

Puolivälierien suurin mediahuomio on kiinnittynyt muille paikkakunnille. Hämeenlinnalaisten ja jyväskyläläisten ottelusarja on kuitenkin tarjonnut tiukkaa ja äärimmäisen jännittävää viihdettä sen seuraajille.

Viisi ensimmäistä kamppailua etenivät kerta toisensa jälkeen samalla käsikirjoituksella: nopeaa pelin kääntämistä, ahtaita paikkoja ja taktista kamppailua tilasta. Tilasta, joka on ollut koko ajan kortilla.

perjantaina palattiin taas ison kysymysmerkin äärelle.

Isot virheet ja lahjamaalit ovat olleet kortilla. Isompia virheitä on nähty vain vähän, ja yleensä onnekkaista sattumista on seurannut vastustajan maali - kuitenkin niin, että sarjan jokainen peli on ollut tasainen.

Perjantai toi muutoksen sarjaan. JYPille virheitä sattui useampia, ja HPK rokotti niistä suurella prosentilla.

JYPin maalivahtipeli petti puolustajien virheiden ohella. Vaikka joukkue kokosi itsensä uskomattomalla tavalla kamppailun päätöserään, on joukkueen veräjänsuulla taas sama kysymysmerkki kuin sarjan alussa.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Jussi Olkinuoran pelaaminen oli ylipelaavaa ja ailahtelevaa. HPK vei kahdesta ensimmäisestä ottelusta vain toisen, mutta näytti vievän selkeästi pidemmän tikun maalivahtipelissä.

Vire muuttui. Pekka Tuokkola pelasi tiiviimmin omassa aloituksessaan, ja myös Olkinuora skarppasi seuraavissa otteluissaan. Näin, kunnes perjantaina palattiin taas ison kysymysmerkin äärelle.

Riittääkö yksi yö kokoamaan JYPin maalivahtirivit? Lauantaina Kerholla on vastassa varmasti tulinen, vankasti puolustava kotijoukkue. Sama joka myllytti kuudennen ottelun kolmannessa erässä itselleen hyvän hengen lauantaiksi.

Se ei ole kuitenkaan tarpeeksi, jos kiekko sujahtelee taas helposti etukulmista ja siniviivalta JYP-maalin perukoille.

Onnea matkaan, JYPin maalivahdit ja valinnasta vastaava valmennusjohto.