Jatkoaika kokosi lauantain kierrokselta merkittävimmät kohokohdat, onnistumiset, epäonnistumiset ja ikävyydet.
Topit
Kasperi Kapanen, NHL-maalintekijä
Pudotuspelipaikasta taisteleva Toronto Maple Leafs oli ennen ottelua jo melkein pudotuspelijoukkue, mutta se tarvitsi voiton varmistaakseen pääsynsä jatkopeleihin. Illan vastustaja Penguins lepuutti osaa avainmiehistään, mutta onnistui kuitenkin kampeamaan itsensä 3−2-johtoon ottelun kolmannessa erässä.
Esiin astui kuitenkin Kasperi Kapanen, jonka NHL-uran ensimmäinen maali tasoitti ottelun. Syöttäjinä merkkipaaluun olivat Matt Hunwick ja Auston Matthews. Maali oli muutenkin makea, sillä juuri Penguins luopui Kapasesta hankkiessaan Phil Kesselin toissa kesän heinäkuussa.
Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Connor Brown iski ottelun voittomaalin, ja Matthews viimeisteli lukemat 5−3 tyhjiin. Leafs varmisti pudotuspelipaikkansa ennen viimeistä otteluaan sunnuntaina. Matthewsille maali oli jo kauden 40. osuma.
Wildille organisaation voittoennätys, Smithille otteluennätys
Erik Haula osui kertaalleen Minnesota Wildin voittaessa Arizona Coyotesin 3−1. Joukkue oli aiemmin jo varmistanut kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, mutta nyt saavutettu 105 pistettä on myös organisaation uusi ennätys. Maaliteossa onnistuivat myös Eric Staal ja Martin Hanzal, joka edusti vielä alkukauden aikana Coyotesia.
Mike Smithille ottelu oli 312. runkosarjapeli Coyotesissa. Hän ohitti saavutuksellaan organisaation aiemman ennätysmiehen Bob Essensan. Shane Doan syötti Coyotesin ainokaisen ottelussa, joka saattaa olla hänen 21-vuotisen NHL-uransa viimeinen.
Rantanen ja Lehkonen lähelle 20 osumaa
Muita yön suomalaismaalintekijöitä olivat Mikko Rantanen, Artturi Lehkonen ja Iiro Pakarinen. Työmyyränä tunnetulle Pakariselle osuma oli vasta kauden toinen, mutta Lehkosen kauden loppusaldo nousi 18 osumaan ja Rantasella on vielä yksi ottelu aikaa rikkoa 20 maalin raja. 3−4-tappio-ottelussa Dallas Starsia vastaan tehty maali oli yhdeksästoista. Kari Lehtonen torjui Starsin maalilla 21 kertaa.
Flopit
Andersenin ikävä loukkaantuminen
Leafs-maalivahti Fredrik Andersenin epäonni ei ota päättyäkseen. Penguinsin Tom Sestito törmäsi Anderseniin toisen erän alkupuolella, minkä seurauksena oli mahdollinen aivotärähdys Leafs-kauden työhevoselle.
Andersen joutui jättämään ottelun kesken myös viikkoa aikaisemmin Sabresia vastaan. Tässä vaiheessa on mahdollista, että sunnuntain ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan Andersen ei pelaa. Leafsille vähintään piste viimeisestä ottelusta merkitsisi sitä, että se kohtaisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ottawa Senatorsin. Varsinaisen peliajan tappio taas veisi heidät Washington Capitalsia vastaan.
Islanders ja Lightning jättivät hyvästit pudotuspeleille
Viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelleet NY Islanders ja Tampa Bay Lightning joutuivat pettymään lauantaina. Lightning ei pelannut kierroksella, mutta Leafsin voitto merkitsi sille ja oman ottelunsa voittaneelle Islandersille karsiutumista pudotuspeleistä. Etenkin Lightningin kohdalla voidaan puhua yllätyksestä, sillä joukkue on ollut viime kausina yksi divisioonansa vahvimmista menestyjistä. Islanders puolestaan näytti putoavan kelkasta jo alkukaudesta, mutta valmentajanvaihdos piristi joukkuetta kovaan taisteluun loppupuolella runkosarjaa.
Iginlan viimeinen peli ei päättynyt juhliin
Doanin ohella myös Jarome Iginlan ura on mahdollisesti katkolla. Yön kierroksella Iginlan seura Kings voitti Chicago Blackhawksin jatkoajalla 3−2, mutta putoaminen pudotuspeleistä oli ratkennut jo aiemmin. Iginla ei ole tehnyt vielä ratkaisua uransa jatkumisesta.
Kingsille kausi oli raskas floppi. Joukkue sai paikattu Jonathan Quickin loukkaantumista Petr Budaj'n loistavalla pelaamisella ja Ben Bishopin hankinnalla, mutta nimekäs miehistö ei selvinnyt pudotuspelitaistelussa edes loppumetreille asti. Iginlaa epäonnistumisesta ei voida syyttää, sillä kanadalaisveteraani paransi piste- ja maalitahtiaan siirryttyään siirtotakarajalla Coloradosta Los Angelesiin (17 peliä, 6+2=8).