Kahdenlaisia tunnelmia

CHL / Kuvakooste
TPS jatkoi ensin siitä mihin jäi joukkueiden aiemmassa kohtaamisessa, mutta nousi voittoon SC Bernistä kolmannen erässä. Kotijoukkueen kokenut osasta vastasi maalinteosta. Ensimmäisestä maalista vastasi Eric Perrin, toisesta Jonne Virtanen ja kolmannesta Tomi Kallio.
Kuva © Timo Savela
Peli jatkui siitä mihin jäätiin. Sveitsiläiset aloittivat jo maalinteon toisella peliminuutilla.
Kuva © Timo Savela
Maali merkittiin kokeneen Andrew Ebbettin nimiin.
Kuva © Timo Savela
TPS oli paikoin vaikeuksissa. Oskari Setänen suoriutui mallikkaasti puutteellisesta puolustuksesta huolimatta.
Kuva © Timo Savela
Välillä oli pienestä kiinni, ettei kiekko mennyt kotijoukkueen maaliin.
Kuva © Timo Savela
Erätauoilla jututettiin kotimaisia nimimiehiä.
Kuva © Timo Savela
Keltapaitojen joukosta haastatteluun valikoitui Mika Pyörälä.
Kuva © Timo Savela
Henrik Tallinderilla riitti aikaa tarkastella tuomariston purukalustoa.
Kuva © Timo Savela
TPS runsaasti hyviä paikkoja, mutta vedot jäivät puolustajiin.
Kuva © Timo Savela
Avopaikoista kiekko kauhottiin maalivahdin paidan logoon.
Kuva © Timo Savela
Nuoriso-osasto ei kyennyt saamaan kiekkoa maaliin yrityksestä huolimatta.
Kuva © Timo Savela
Sen sijaan pappojen sihti oli kohdillaan. Eric Perrin iski pelin tasoihin.
Kuva © Timo Savela
Maalia seurasi kahdenlaisia tunnelmia.
Kuva © Timo Savela
Isot pojat vastasivat seuraavasta maalista.
Kuva © Timo Savela
Irtokiekko pyörähti Jonne Virtasen lapaan. Kontrasti tunnelmissa oli jälleen selkeä.
Kuva © Timo Savela
Mustapaitojen tunnelmat olivat vähintäänkin vapautuneet, kun Tomi Kallio lisäsi isäntien johtoa.
Kuva © Timo Savela
Voitto kotiin.
Kuva © Timo Savela
Kari Jalonen yritti loppuun saakka, mutta vieraille ei ylävitosia jaettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös