Nuoret Leijonat teki tarvittavan – Kazakstan kaatui odotetusti

MAAJOUKKUE / Raportti
Kapteeni Aarne Talvitie vei Nuoret Leijonat 2-0-johtoon avauserässä.
Suomi otti avausvoittonsa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kaatamalla sarjanousija Kazakstanin. Nuoret Leijonat iski tarvittavat maalit ja hoiti ottelun rutiinilla nimiinsä.

Nuoret Leijonat kaatoi Kazakstanin perjantaiaamuna Suomen aikaa lukemin 5-0. Vaikka tulos oli odotettu, ei Suomen peli ollut erityisen näyttävää. Vastustajan virheet soivat kuitenkin maalintekopaikkoja Suomelle, joissa Nuoret Leijonat oli riittävän tehokas. Kokonaisvaltaisesti peliin jäi parannettavaa alkulohkon kahteen viimeiseen otteluun ja kärkipelaajilta odotetaan enemmän tulosta.

Nuorten MM-kisadebyyttinsä tehneen Filip Lindbergin nollapeli irtosi 18 torjunnalla. Kazakstanin maalilla Demid Jeremejev oli karvan verran työllistetympi ja torjui kaikkiaan 51 kertaa. Kazakstanilaisvahti pysäyttikin monta hyvää suomalaisyritystä.

Ottelun alussa Suomen hyökkäyspeli oli nihkeää, mutta avauserän edetessä sarjanousijoiden virheiden määrä lisääntyi ja Suomi pääsi yhä enemmän maalintekopaikoille. Avausmaalin pääsi iskemään Otto Latvala, joka sai maalin takaa kiekon Santeri Virtaselta. Latvalan ranneveto aloituspisteeltä painui Kazakstan-maalin ylähyllylle.

Muutamaa minuuttia myöhemmin kapteeni Aarne Talvitie haistoi kazakstanilaisten virheen ja nappasi hyökkäysalueen keskustassa huonon purkukiekon haltuunsa. Talvitien lähettämä kiekko painui samaiseen oikeaan ylänurkkaan kuin Latvalankin veto.

Toisessa erässä kazakstanilaisetkin pääsivät enemmän hyökkäysalueelle, mutta todelliset maalipaikat olivat tiukassa. Kazakstanin ylivoima toisen erän puolivälissä pystyi kuitenkin jauhamaan muutaman poikittaissyötön, jotka upposivat hämmästyttävän helposti Nuorten Leijonien neliön läpi.

Pian ylivoiman jälkeen Suomi teki kuitenkin illan kolmannen maalinsa. Osuma syntyi jälleen Kazakstanin virheestä, kun Valtteri Puustinen katkaisi luokattoman kazakstanilaissyötön hyökkäyssinisellä ja pääsi tämän jälkeen läpi. Puustisen viimeistely-yritys ei mennyt maaliin, mutta Samuli Vainionpää sai lakaista tarjottimelle torjutun kiekon maaliin.

Päätöserässä Suomi iski vielä kahdesti Kaapo Kakon ja Aleksi Heponiemen toimesta. Nämä osumat olivat kuitenkin vain kirsikkoja kakun päälle.

Seuraavassa ottelussaan Nuoret Leijonat kohtaa Slovakian lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1.30 Suomen aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle