Ässät nollille seitsemännen kerran, JYP ratkaisi pelin toisessa erässä: "Pitäisi pyytää yleisöltä anteeksi, mutta tuntuu, ettei sekään riitä"

LIIGA / Raportti
Porin lauantai-illassa nähtiin avauserässä tasaista vääntöä, kunnes JYP otti ottelun hallinnan itselleen.
Kuva © Teemu Grönroos www.instagram.com/gronroosteemu/
JYP rullasi Ässien ylitse lopulta vaivatta, kun Ässät jäi ilman tehtyä maalia. Jyväskyläläisten edellinen tappio Porissa on edelleen helmikuulta 2017.
Lähtökohdat 

Ässät katkaisi perjantain Pelicans-voitollaan kolmen ottelun tappioputkensa. Tehottomuudesta kärsinyt patanippu mursi onnistumisen vaikeutta jo avauserässä viiden maalin verran.

Ässät esitteli myös uuden hankinnan kotiyleisölleen, kun Miro Mäkisen kaksoisveli Atte Mäkinen liittyi patapaitojen vahvuuteen.

Maalivahtipelaaminen 

Nollan tehdyn maalin illassa maalivahti on harvoin eniten vastuussa tappiosta, mutta ilta ei ollut Sami Aittokallion ässäuran paras.

Helppoja osumia Ässien maaliin tosin iskettiin vasta sen jälkeen, kun peli oli jo ratkennut.

Puolustuspelaaminen 

Ässäpakit keskimäärin onnistuivat avauspelaamisessaan ensimmäisessä erässä, ja Tommi Taimelle siunaantui pelin alussa yksi koko illan parhaista maalipaikoista.

Toisessa erässä patapaitojen viisikkopuolustaminen mureni neljä kertaa. JYPin pelaajat jäivät kerta toisensa jälkeen vapaaksi Ässien maalin eteen. Seitsemän päästettyä maalia on nöyryyttävä esitys sekä maalivahdille että puolustukselle.

Hyökkäyspelaaminen 

Tyson Spinkin, Tylor Spinkin ja Sami Lähteenmäen muodostama ketju oli Ässien vaarallisin. Ässät pystyi luomaan painetta vastustajan päätyyn enemmän kuin edellisissä kotiotteluissaan, mutta tehottomuusongelmat vaivasivat uudestaan.

Kun JYP karkasi johtoasemaan, Ässien mahdollisuudet takaa-ajoon jäivät vähäisiksi. Patapaidat luovuttivat ottelun lopullisesti jo ennen päätössummeria.

Erikoistilanteet 

Ottelussa vihellettiin jäähyjä maltillisesti. Ässien ylivoimapeli pyöri suhteellisen hyvin, mutta ilman tulosta.

Alivoimapelaamiseen tuli tahra vain sekunti ennen toisen erän loppua. Päätöserässä Petrus Palmu kaunisteli johtolukemia vielä yhdellä ylivoimamaalilla.

Lähtökohdat 

JYP jäi edellisen kerran Porissa pisteittä 15.10.2016, kun Ässät nappasi 5−4-voiton. Edellinen tappio Porissa on samalta kaudelta, päivämäärältä 17.2.2017, jolloin ottelu päättyi jatkoajalla 2−1-lukemiin.

Jyväskyläläisjoukkue on viidestä edellisestä ottelustaan voittanut kolme ja hävinnyt kaksi, kaikki varsinaisella peliajalla.

Perjantaina JYP hävisi kotiottelunsa HIFK:lle lukemin 1−4.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen oli vakuuttavassa vireessä. JYP-vahdin kohokohdaksi jäi läpiajossa olleen Edwin Hedbergin nollaus, eikä Laurikainen ollut muutenkaan suurissa vaikeuksissa porilaisten hyökkäyksien kanssa.

Puolustuspelaaminen 

Ässät loi varsinkin ottelun avauserässä pidempää painetta JYPin päätyyn, mutta vierasjoukkueen puolustajat onnistuivat peittämään veto- ja syöttölinjat riittävän hyvin.

Anttoni Honka pääsi näyttämään osaamistaan myös hyökkäyspäädyssä ja kiskaisi JYPin toisen maalin.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP oli sitkeä hyökkäyspelaamisessaan. Toisen erän neljä maalia riittivät ottelun ratkaisemiseen, ja JYP iski lähes kaikista hyvistä maalipaikoistaan osuman.

Varsinkin toisen erän osaaminen vastahyökkäyksissä lamaannutti Ässien pelaajia. Päätöserä jäi enää pelailuksi, vaikka JYP kolme maalia vielä porilaisten verkkoon iskikin.

Erikoistilanteet 

Jäähyjen vähyyden tähden erikoistilanteet eivät nousseet merkittävään rooliin. Julius Nättinen naulasi 0−4-osuman ylivoimalla vain sekunti ennen toista erätaukoa, mutta siinä tilanteessa Nättinen lähinnä seurasi oman vetonsa jatkopaikan aloituksen jälkeen. Veto oli laadukas ja upposi yläkulmaan.

Erikoista 

JYP-peli oli Ässille kauden kuudestoista. Nollille porilaisjoukkue on jäänyt seitsemän kertaa.

Ottelun ratkaisu 

Ensimmäiselle erätauolle joukkueet lähtivät maalittomasta tasatilanteesta, mutta toinen erä lopulta ratkaisi koko ottelun.

JYP takoi kaikkiaan neljä osumaa ja oli paikoissaan äärimmäisen kliininen. Juuri ennen 0−4-maalia Ässien Mikko Salmio veti tyhjästä maalista ohi.

Ottelusta sanottua

Pekka Tirkkonen, JYP:

− Hienosti oli joukkue valmistautunut. Olimme alussa teräviä, ja sitten Eetu Laurikainen piti meidät pelissä mukana isoilla torjunnoillaan.

− Siihen olen tyytyväinen, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla.

Ari-Pekka Selin, Ässät:

− Puolitoista erää pysyimme mukana siinä, mitä tällainen peli vaatii. Tuli pari omaa nukahdusta ja sen jälkeen täydellinen romahdus. Lopun luovuttaminen oli luokatonta.

− Pitäisi pyytää yleisöltä anteeksi, mutta kun tuntuu, ettei sekään riitä. Olen huolissani siitä, miten ohkaisella joukkue menee.

− 16 peliä on takana, ja välillä tämä yllättää minutkin. Olen yhtä syyllinen kuin kuka tahansa pelaajakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo