Tappara karkasi päätöserässä Pelicansilta, Tuukka Mäntylä paareilla ulos heti ottelun alussa

LIIGA / Raportti
Tappara juhlii tänään ottelun voittoa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Tappara oli kaksi erää vaikeuksissa Pelicansin kanssa, mutta kolmanteen erään löytynyt lisävaihde auttoi lopulta selvään voittoon. Tuukka Mäntylän tilanne hiljensi Hakametsän ja osa pelkäsi jo pahinta.
Lähtökohdat 

Tappara oli edellisen pelin hävinnyt kotonaan HIFK:lle, joten edessä oli kasvojen pesu. Uuden hankinnan Steven Iacopellin pelilupaa odoteltiin aivan ottelun kynnykselle saakka. Lupa ei saapunut ajoissa, joten Otto Rauhala pääsi johtamaan Kristian Kuuselan ja Jere Karjalaisen tehoketjua.

Maalivahtipelaaminen 

Tapparan maalille luisteli HIFK-pelissä toiseen erään maalille vaihdettu Christian Heljanko. Avauserä oli hänelle melkoisen vaikea, neljästä laukauksesta kaksi meni maaliin. Toisessa erässä alkoi laukauksia sadella kohti Tapparankin maalia, silloin myös Heljanko pääsi näyttämään osaamisensa. Päätöserässä hän saikin lähinnä seurata katseella joukkueensa hyökkäyksiä.

Puolustuspelaaminen 

Tapparan viisikkopuolustus koki kovia heti ensimmäisen minuutin aikana. Jesse Ylönen pääsi hiipimään aivan vapaasti takatolpalle, josta pääsi iskemään ottelun avausmaalin. Viisikkopuolustus oli muutoinkin hiukan hukassa ja välillä Pelicans pääsi hyödyntämään isäntien merkkausvirheet. Voimakkaasti maalille ajavat lahtelaiset aiheuttivat jatkuvasti päänvaivaa Tapparan puolustukselle.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyksestä puuttui kaksi tärkeää syömähammasta; Charles Bertrand pelikiellon ja Tyler Morley loukkaantumisen vuoksi. Tämä söi luonnollisesti hiukan tehoja viimeistelystä, mutta muutoin Tapparan hyökkäyspelaaminen oli totuttuun tapaa vahvaa. Se pystyi myllyttämään pitkiä hyökkäyksiään, mutta palkkiot maalien muodossa jäivät vähiin. Kun kerran näyttävät pyöritykset eivät tuottaneet tulosta, niin Tappara otti käyttöön voimakkaiden hyökkääjien tahtomaalit. Ensin Karjalainen tasoitti toisen erän lopussa ja Olavi Vauhkonen puolestaan runnoi voittomaalin aivan kolmannen erän alussa.

Vauhkosen osuman jälkeen hyökkäyspelaaminen oli jälleen pirteää ja luovaa, välillä pelaajat sortuivat jo hakemaan liiankin hienoa osumaa.

Erikoistilanteet 

Tappara pääsi heti ottelun alussa pelaamaan seitsemän minuuttia ylivoimaa lähes yhteen putkeen ja saikin tehtyä kaksi tärkeää osumaa. Ylivoimansa Tappara pystyi lähes kokonaan pelaamaan hyökkäysalueella ja malttoi kärsivällisesti odottaa Pelicans-pelaajien väsymistä. Lopulta Tappara iski kolme maaliaan kuudesta ylivoimalla, joten hetken aikaa kadoksissa olleet tehot ovat löytyneet.

Alivoimalla Tappara pystyi tiivisti puolustamalla pitämään Pelicansin kaukana maalipaikoista, mutta toisaalta puolustuksen läpi näyttävästi puikahtanut Mustonen olisi pitänyt pystyä pysäyttämään.

Lähtökohdat 

Lahtelaiset lähtivät otteluun neljän tappion putkessa. Valmentajaa hiljattain vaihtanut Pelicans oli kärsinyt viime peleissään tehottomuudesta, eikä kovaa Tapparaa vastaankaan odotettu maalihanojen aukeavan ainakaan runsaslukuisesti.

Maalivahtipelaaminen 

Vieläkään ei Riku Helenius saanut näyttöpaikkaa Pelicansin maalilla, vaan Atte Tolvanen jatkoi torjuntavastuuta. Tolvanen saikin paiskia töitä oikein tosissaan ja suoriutui urakastaan hyvin. Tolvanen saa ottaa piikkiinsä kaksi Tapparan kolmannen erän maaleista, joissa ensin Vauhkonen lirutti kiekon pienestä kulmasta hänen taakseen ja Anton Levtchin läpiajoon hän tuli liikaa vastaan.

Puolustuspelaaminen 

Puolustusalueellaan Pelicans oli vahvasti vastaanottavana osapuolena, mutta pystyi kuitenkin tukahduttamaan tasaviisikoin isäntien maalitekoyritykset. Pelicans pyrki hyödyntämään fyysistä ylivoimaansa puolustuspelissä eikä antanut Tapparalle avopaikkoja. Päätöserässä oli lahtelaisten bensa jo lopussa, eivätkä he pystyneet enää estämään isäntien vyörytystä.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans ei saanut juurikaan aikaiseksi pitkiä ja näyttäviä hyökkäyksiä, mutta viimeistelyssä se oli tehokas. Röyhkeät maalilleajot olivat heidän tehokkain aseensa Tapparan puolustusta vastaan. Päätöserässä ei lahtelaiset juurikaan päässeet hyökkäyspeliä pelaamaan.

Erikoistilanteet 

Pelicans joutui pelaamaan alivoimaa melkoisen paljon. Vaikka se pyrki Tapparan vaaralliset poikittaissyötöt pelaamaan pois, teki väsymys tepposet ja jätti välillä tilaa isäntien rankaista ylivoimalla.

Ylivoimapelissä Pelicans ei pystynyt kiekko liikuttelemaan riittävän nopeasti, joten tekopaikatkin jäivät vähiin. Pelicans toki onnistui ylivoimaosuman tekemään, mutta siinä oli puhtaasti kysymys Aleksi Mustosen upeasta noususta keskialueelta Tapparan puolustajien välistä maalintekoon.

Erikoista 

Pelicansin jäähyaition toimitsija sai kiekon päähänsä, ja joutui jääpussia pitelemään pidemmän aikaa. Hän kuitenkin sitkeästi jatkoi ottelun loppuun asti, eikä jättänyt paikkaansa.

Ottelun ratkaisu 

Pelicansin väsyminen ja Tapparan henkisen lukon aukeaminen päätöserän alussa auttoi isännät lopulta selvähköön voittoon.

Ottelu alkoi heti todella tapahtumarikkaasti. Alle minuutissa iski Pelicans avausmaalin j apuoli minuuttia tästä, taklasi Taavi Vartiainen todella kovaa Tuukka Mäntylää. Vartiainen näytti välittömästi, että nyt sattui pahasti, sillä Mäntylä jäi liikkumattomana jäähän makaamaan. Mäntylä kuljetettiin paareilla jatkotutkimuksiin ja Tapparalle luonnollisesti viiden minuutin ylivoima.

Tappara iski kaksi maalia ylivoimalla, muttei kauaa saanut johtoaan juhlia. Pelicans tasoitti pelin nopeasti murtautumalla väkisin Tapparan maalille. Erä oli vahvasti Tapparan hallintaa, mutta se onnistunut paikkojaan hyödyntämään tasaviisikoin.

Toinen erä oli tasaista vääntöä, ja ainoastaan Pelicans onnistui maalinteossa. Mustosen huikea yksilösuoritus ylivoimalla oli todella näyttävä. Erän loppua kohti sai Pelicans hiukan enemmän luotua painetta Tapparan päätyyn, eikä kaukana ollut vieraiden siirtyminen kahden maalin johtoon. Kesken Pelicansin pyörityksen pääsi Tappara vastahyökkäykseen ja osoitti, että siltäkin onnistuu tahtomaalien teko. Karjalaisen illan toista osumaa tarkasteltiin myös kuvatallenteelta, mutta hyväksyttiin lopulta.

Kolmanteen erään Tappara oli löytänyt yhden vaihteen lisää ja pystyi jälleen ottamaan ottelun ohjat käsiinsä. Vauhkosen johto-osuman jälkeen isäntien peli piristyi lisää ja ottelun voittaja alkoi olla selvillä. Tappara löysi alkusyksyn peli-ilonsa ja lopulta leikitteli pelicansin nurin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo