Lauri Korpikoski on palaamassa TPS:n joukkueen arkivahvuuteen, kertoo turkulaisseura tiedotteessaan. Kokeneelle hyökkääjälle tehtiin tammikuussa operaatio lonkkaan ja hän aloitti sen jäljiltä jääharjoittelun huhtikuun puolivälissä.
Tuohon aikaan TPS aloitti viime kauden pudotuspelinsä, ja tästä syystä valmennus päätti, että Korpikoski harjoittelee seuran U20-joukkueen mukana.
Korpikoski on ollut TPS:n mukaan sairauslomalla 21. kesäkuuta lähtien. TPS sanoo, että seura halusi selvittää asiat Korpikosken kanssa kasvotusten eikä mediassa. Seura teki myös ulkopuolisen selvityksen mahdollisesta työpaikkasyrjinnästä Korpikoskea koskien, mutta näyttöä siitä ei lopulta löytynyt.
Lisäksi TPS ei ole esittänyt Korpikosken sopimuksen purkamista eikä tätä ole erikseen suljettu pois joukkueen toiminnasta, vaan kyse oli lääkärin määräämästä sairauslomasta.