Kärppien puolustuskalusto on kärsinyt viime ajat poissaoloista, sillä viime viikonloppuna molemmista HPK-otteluista olivat sivussa Taneli Ronkainen, Mikko Niemelä ja Miihkali Teppo, jälkimmäisestä myös Jaakko Niskala.
Miro Keskitalo on pelannut tällä kaudella seitsemässä Mestis-ottelussa keräten kaksi syöttöpistettä. Aikaisemmin liigaurallaan 25-vuotias Keskitalo on pelannut 183 ottelua TPS:n, KooKoon ja Pelicansin riveissä. Hän oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta kotikisoissa 2016.
Jo aiemmin Kiekko-Espoo lainasi puolustuksestaan Saku Salmelan Tapparaan. Espoossa HIFK:sta lainasopimuksella pelaava maalivahti Roope Taponen puolestaan viettää seuraavat viikot Ilveksessä.