Jokerit on jättänyt hakemuksen Mestiksen lisenssikomitealle ensi kauden sarjapaikasta. Hakemusten jättämisen takaraja on tänään perjantaina.
Lisenssikomitea tekee päätöksen Jokerien paikan hyväksymisestä kevään aikana. Jokerit sai helmikuun lopussa ehdollisen sarjapaikan Mestikseen Jääkiekkoliiton liittohallitukselta.
– Olemme luottavaisia, että nyt toteutetut omistusjärjestelyt sekä muut tehdyt toimet varmistavat ensi kauden pelipaikkamme, Jokerien puheenjohtaja Mikko Saarni kertoi seuran tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan Jokerit Helsinki oy:n osakeanti ylimerkittiin eli kysyntää osakkeille oli enemmän kuin sitä tarjolla ollut määrä.
– Osakeanti onnistui erinomaisesti, ja kiinnostus seuran ympärillä on kova, Saarni jatkoi.
Torstaina kerrottiin, että liikemies Antti Mantila oli ostanut Jokerien osakkeita yli 100 000 eurolla.
Myös Jokerien fanit pääsevät myöhemmin seuran omistajiksi b-osakkeilla myöhemmin keväällä.
– Fanit tulevat jatkossa myös ehdottamaan yhtä jäsentä Jokereiden hallitukseen aina kahden vuoden sykleissä. Uskomme, että se on erinomainen tapa pitää fanit tiiviisti mukana uuden jokeritarinan rakentamisessa, Saarni avasi.