Tyttöjen MM-kisat, seuraa heitä: Slovakialainen teinisensaatio, pohjoisamerikkalaisia pistehirmuja ja kypsiä ruotsalaisia

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Slovakian tuolloin 14-vuotias ihmeteini Nela Lopušanová vippasi ilmaveivin Ruotsin verkkoon vuosi sitten ja voitti myös pistepörssin. Hän on tässäkin turnauksessa suurennuslasin alla.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tyttöjen MM-kisojen kahdeksassa joukkueessa on paljon kiinnostavia yksilöitä ja yllin kyllin taitavia pelaajia. Zugin turnauksessa esiintyy niin edelliskisojen pistehirmuja kuin kylmäpäisyydellään häikäiseviä nuoria kykyjä.

Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat pelataan 6.−14. tammikuuta Sveitsin Zugissa. Tyttöleijonat lähtee turnaukseen haastamaan ennen kaikkea pohjoisamerikkalaisia ennakkosuosikkeja, mutta myös Euroopasta tulevat kilpasiskot ovat potentiaalisia menestymään. Suomi sijoittui viime tammikuun kisoissa neljänneksi.

Kaikissa kahdeksassa kisajoukkueessa on toinen toistaan taitavampia yksilöitä, joista etenkin tässä artikkelissa nostettuja pelaajia on syytä pitää silmällä.

A-lohko

Kanada

Caitlin Kraemer

Johdatti tehoillaan edelliskisoissa vaahteralehtipaidat maailmanmestaruuteen. Hyökkääjälupaus voitti kymmenellä osumallaan Östersundin kisojen maalipörssin ja oli 11 tehopisteellään slovakialaisen ihmeteinin Nela Lopušanován vanavedessä pistepörssin kakkosnimi. Kraemeria odottaa ensi kaudella hyppääminen yliopistojääkiekon maailmaan Minnesota-Duluthin yliopiston joukkueessa. Tällä kaudellahän on tehnyt alle 22-vuotiaiden naisten OWHL-sarjassa 11 ottelussa 23 tehopistettä.

Caitlin Kraemer on Kanadan tyttöjen MM-joukkueen tähtipelaajia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Chloe Primerano

Kraemerin ohella erityishuomiota kannattaa antaa juuri 17 vuotta täyttäneelle Primeranolle. Vasemmalta laukovat puolustaja on maajoukkueen ensikertalainen. Onnistunut syksy seurajoukkueessa varmasti edesauttoi valintaa vaahterapaitaan. CSSHL:ssä (Canadian Sport School Hockey League) kiekkoileva Primerano on tehnyt kuluvalla kaudella 15 ottelussa hurjat 57 (24+33) pistettä.

Suomi

Emma Ekoluoma 

Noussut naisten liigakauden aikana valokeilaan paitsi seurajoukkueessaan Kärpissä, myös Tyttöleijonissa. Hänen harteillaan lepää iso vastuu tuloksenteosta, kun viime kauden tähdistä muun muassa Pauliina Salonen, Sanni Vanhanen ja Tilli Keränen ovat yli-ikäisinä rivistä poissa. 23 ottelussa 22 pistettä tällä kaudella värkännyt hyökkääjä valittiin Naisten Liigan joulukuun pelaajaksi, joten Ekoluoman pelivire on kohdallaan.

Nelly Andersson 

HIFK-puolustaja voi ikänsä puolesta pelata tyttöjen MM-lätkää vielä kaksien kisojen verran. Naisten Liigassa ennakkoluulotonta hyökkäysten tukemista ja etevää kiekollista peliä esittänyt Andersson edustaa tämänkertaisessa Suomen MM-joukkueessa nimenoaan rohkeutta ja yllätysvalmiutta. 18 matsissa Andersson on Naisten Liigassa tehnyt kolme maalia ja antanut viisi maaliin johtanutta syöttöä.

Tšekki

Adéla Šapovalivová

Oli jo viime kaudella joukkueensa kantavia voimia. Taitava hyökkääjä muodosti ketjukavereidensa kanssa Tšekin tehoyksikön, joka sai pelin pyörimään vastustajien kenttäpäädyssä. Myös Zugin kisoissa Šapovalivoválta sopii odottaa tehoja. Tällä kaudella hän on tehnyt kivikovassa Ruotsin pääsarjassa SDHL:ssä MODOn paidassa 10+12=22 tehopistettä 23 ottelussa.

Adéla Šapovalivová kieputteli Tyttöleijonien puolustusta Östersundin MM-kisoissa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Magdaléna Felcmanová

Naisten Liigasta tuttu 16-vuotias Felcmanová pääsee ensimmäistä kertaa mukaan MM-kisoihin. Pisteiden valossa parasta kautta pelaava hyökkääjä on joukkueen sisäisen pistepörssin kolmas 15 pisteellä (1+14). Syöttökoneita tarvitaan myös maajoukkueessa ja Felcmanová istuu siihen rooliin täydellisesti. 

Saksa

Miriam Siebert

Siebert oli vuosi sitten mukana nostamassa Saksan tyttöjen maajoukkuetta pääsarjatasolle. Tuolloin maalivahti ei saanut torjuntavastuuta kuin yhdessä pelissä, jossa joukkue taipui Ranskalle voittomaalikilpailussa. Tammikuun lopussa 18 vuotta täyttävälle Siebertille alkavat kisat ovat viimeinen mahdollisuus onnistua juniorimaajoukkueessa ja samalla raivata tietä naisten joukkueeseen.

Anastasia Gruß

Grußille Sveitsin MM-kisat ovat jo kolmannet. Edellisellä kaudella 1A-divisioonan kisoissa hän oli saksalaisten paras pistenikkari. Tuolloin viidessä ottelussa pisteitä tuli 2+3. Vuonna 2006 syntyneeltä hyökkääjältä on lupa odottaa johtavan pelaajan roolia pisteiden valossa myös nyt.

B-lohko

Ruotsi

Jenna Raunio

Suomalaiseen korvaan tutulta kuulostava taitava puolustaja on kärsinyt loukkaantumisesta ennen kisoja, mutta palasi vastikään kaukaloon. Raunio kantaa isoa vastuuta Ruotsin alle 18-vuotiaiden ryhmässä. Viime vuoden kisoissa hän teki viidessä ottelussa 1+3=4 pistettä. Tällä kaudella hän on tehnyt kuudessa SDHL-kamppailussa syöttää HV71:lle neljä maalia.

Hilda Svensson

Äärimmäisen taitava ja sisukas keskushyökkääjä paukutteli ikäluokan edelliskisoissa kuudessa ottelussa neljä maalia ja lisäksi syötti kaksi kihausta. Tällä kaudella Raunion tavoin HV71:ä edustava Svensson on 22 ottelussa kirjauttanut 5+11=16 pistettä. Svenssonin kyvyistä kertoo jotain myös se, että hän on murtautunut jo Ruotsin naistenkin maajoukkueeseen MM-edustusta myöten. Seitsemän aikuisten MM-matsia toivat nuorelle hyökkääjälle muhkeat 5+6=11 pistettä.

Sekä Raunioon että Svenssoniin pätee sama ylistys: kumpikin on ikäisekseen varmaotteinen ja kylmähermoinen ratkaisupelaaja, jonka voi heittää kentälle missä tilanteessa tahansa.

Hilda Svenssonilla riittää potentiaalia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Yhdysvallat

Maggie Scannell

Oli Östersundin MM-kisojen pistepörssin kolmas ja Yhdysvaltojen paras pelaaja 4+4=8 tehopisteellään viidessä ottelussa. Hän on uransa alkutaipaleella muutaman kauden USHS-sarjassa, viime kaudella 60 runkosarjaottelua toivat Scannellille mojovat 39+38=77 pistettä. Taitoniekalta sopii odottaa viihdyttäviä suorituksia ja kapteenina joukkojensa johtamista esimerkillään Sveitsin MM-turnauksessa.

Maggie Scannell yritti pujahtaa karkuun ruotsalaisilta edellisissä tyttöjen MM-kisoissa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Bella Fanale

Pelasi jo viime kaudella Yhdysvaltojen tyttömaajoukkueessa MM-kisoissa ja pystyy ikänsä puolesta edustamaan maataan vielä vuodenkin päästä. Edelliskisoissa nyt 16-vuotias Fanale teki viidessä ottelussa tehot 1+1 ja sai kohtalaisesti vastuuta. Nyt Fanale on yksi joukkueensa kapteeniston jäsenistä. Hän on suuntaamassa kaudeksi 2025−26 Minnesotan yliopistoon.

Slovakia

Nela Lopušanová

Edellisten MM-kisojen sensaatio XX. Syksyllä 2023 Lopušanová muutti Yhdysvaltoihin pelatakseen jääkiekkoa Bishop Kearney High Schoolissa. Hän olisi ikänsä puolesta edustuskelpoinen myös U16-joukkueeseen, mutta on pelannut kuitenkin vanhempien kanssa U19-joukkueessa. Syksyn aikana hän on pistänyt kiekon vastustajan selän taakse 13 kertaa yhtä monessa ottelussa.

Slovakian superlupaava Lopušanová pyrkii taas ihmetekoihin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Alexandra Mateičková

Naisten Liigassa RoKi-paidassa kovia minuutteja kellottanut puolustaja on osoittanut pystyvänsä kantamaan vastuuta tiukoissa paikoissa, vaikka ikää hänellä onkin vasta 16 vvuotta. Rovaniemeläisnippu on Naisten Liigan hännänhuippu ja monessa pelissä ottavana osapuolena,mutta Mateičková erottuu silti edukseen ottelu toisensa perään. Hänestä voi olla isokin apu omalle maajoukkueelleen.

Sveitsi

Ivana Wey

Ensimmäistä kautta Sveitsin naisten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Wey on ollut varsinainen pisterohmu. Yksitoista ottelua on kerryttänyt hurjat 53 (22+31) pistettä. Onnistumisia on odotettavissa myös MM-kisoissa. Wey oli edellisissä kisoissa maajoukkueen sisäisen pistepörssin toinen pistein 0+4.

Norina Müller

Sveitsin joukkueeseen tuoreen tuulahduksen tuo 15-vuotias Müller. Vaikka hän on MM-kisojen ensikertalainen, niin hän on päässyt pukemaan Sveitsin paidan päälleen jo kaudella 2022-23 EYOF-turnauksessa (European Youth Olympics Festival). Kuten joukkuekaverinsa Wey, myös Müller pelaa Sveitsin naisten pääsarjatasolla.

Muokattu: 6.1.2024, kello 10.54: Weyn sarjataso korjattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle