Juha-Pekka Haataja liittyy JYPin valmennusryhmään loppukauden sekä tulevan kauden kattavalla sopimuksella. Keväällä 2020 pelaajauransa päättäneelle Haatajalle valmentajapesti on uran ensimmäinen seurajoukkuetasolla. Haataja liittyy valmennusryhmän mukaan myöhemmin tällä viikolla.
– Lopettamisen jälkeen on ollut tähtäimenä päästä seuratyöhön. Muutaman viime vuoden olen tehnyt yksilövalmennusta, nyt myös pari päivää viikossa Viiman kautta Mikkelin Jukureissa. Halusin pysyvämmän pestin ja siihen aukesi JYPistä mahdollisuus, Haataja kertoo.
Pelaajaurallaan Haataja pelasi 987 Liigan runkosarja- ja pudotuspeliottelua. Hän voitti urallaan kolme Suomen mestaruutta ja saavutti myös hopean sekä kaksi pronssimitalia. Haataja edusti urallaan kasvattajaseuransa Kärppien lisäksi Lukkoa, HIFK:ta sekä KooKoota. Kaudella 2012–13 Haataja voitti Liigan maali -ja pistepörssin.
Haatajalla on kokemusta myös SHL:stä sekä KHL:stä. Maajoukkuepaidassa hän pelasi urallaan yhdet MM-kisat.
– Koimme, että tarvitsemme valmennustiimiin henkilön, jolla on takanaan mittava pelaajaura ja intohimoa valmentamiseen. "Hade" tietää, mitä huippupelaajana oleminen on ja mitä sellaiseksi tuleminen vaatii. Hänen yksilövalmennustaustansa vuoksi uskomme, että saamme valmennusotettamme vietyä myös henkilökohtaisemmaksi, kommentoi JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.