HPK:n naiset tiedotti maanantaina, että päävalmentaja Jari Risku jatkaa tehtävässään ensi kaudellakin. 57-vuotias luotsi on valmentanut naisten joukkueita pitkään ja hämeenlinnalaisryhmän päävalmentajana hän toimii nyt toista kauttaan. HPK on runkosarjan lähestyessä loppuaan yhdeksän joukkueen sarjassa kolmantena ja menossa kirkkaasti pudotuspeleihin.
− Seurajohdolle kiitos luottamuksesta ja mahdollisuudesta jatkaa kehittymistä sekä kehittämistä omassa toimenkuvassani Naisten päävalmentajana sekä seurayhteisössä. On ollut hienoa kokea se arvostus, tuki ja vuorovaikutus, jota seurayhteisö, valmentaja kollegat ja muut toimijat ovat antaneet meidän joukkueen toiminnan kehittämiseen. Naisten joukkueemme on ottanut hienoja kasvu- ja kehitysaskeleita monin tavoin, josta kiitos kuuluu ensisijaisesti meidän sitoutuneille pelaajillemme sekä staffille. Hallille on aina hieno tulla. Arki ja matka jatkuu, Risku sanoo tiedotteessa.
Viime kaudella Risku johdatti HPK:n Naisten Liigan pronssiotteluun, jossa se hävisi KalPalle. Ennen nykyistä pestiään Risku vaikutti muun muassa Unkarin ja Itävallan naisten maajoukkueissa. Hän on toiminut uralaan myös Team Oriflamen (nyk. Team Kuortane) sekä Nais- että Tyttöleijonien valmennustehtävissä.