HIFK jäi kärppälauman jalkoihin kiihkeässä kamppailussa – Karhusen nollapeli kruunasi Junttilan juhlaillan
Kärpät ja HIFK kohtasivat kahdesti vuorokauden sisällä. Perjantaina Helsingissä tappion kärsinyt pohjoisen joukkue sai revanssin heti lauantai-iltana Oulussa pelatussa ottelussa, josta ei vauhtia ja tunnetta puuttunut. Tomi Karhusen nollapeli ja Julius Junttilan tehot siivittivät isännät makeaan 3–0-voittoon.
Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta oli aikaa alle vuorokausi. Tunnelma Raksilan areenalla alkoi kohota jo alkulämmittelyjen aikana.
Ennen tositoimiin ryhtymistä Julius Junttila vastaanotti huomionsoituksen 500. pelatun liigaottelun kunniaksi. Junttila on pelannut kaikki liigapelinsä kärppäpaidassa.
HIFK:n maaliverkko heilui ensimmäisen kerran jo alle minuutin pelin jälkeen. Victor Berglundin viimeistelemän maalin esitöistä vastasivat Miika Koivisto ja päivänsankari Junttila.
Hetkeä myöhemmin helsinkiläisten maalilla tapahtui jälleen. Asialla oli tällä kertaa Luke Martin, joka vei oman maalin mennessään.
Ensimmäinen rangaistuksiin johtanut nujakka puhkesi vajaan kolmen peliminuutin jälkeen.
Kärpille avauserässä tuomitut neljä alivoimaminuuttia takasivat, että oululaispuolustuksella riitti tekemistä.
Toni Karhusen torjuntavire oli kohdallaan. Nollapeli irtosi 25 torjunnalla.
Roope Taponen otti välillä huikkaa.
Marko Anttilan yritys ei vielä tuottanut tulosta, mutta jälkitilanteeseen lipunut Junttila nappasi kiekon haltuun...
...ja pian isäntien kahden maalin karkumatka oli todellisuutta.
Vierasjoukkue ei tilanteesta lannistunut.
Julius Hermosen 3–0-osumassa päätöserän alussa oli jo kuitenkin lopullisen ratkaisun makua. Junttilalla oli näppinsä pelissä tämänkin maalin esitöissä, joten illan juhlakalu oli myös ottelun paras pistemies tehoin 1+2.
Tunteita ei epäröity näyttää.
Maalipörssin kärkinimi Teemu Turunen koki kovia.
Kultakypärä paineli ryminällä vastaiskuun.
Kyllä yksi Komarov aina kaksi kärppää kurissa pitää!
Päätöserän puolivälissä vaihtoaitioden edessä puhkesi laajamittainen kahakka. Jori Lehterän ja Ville Heikkalan välienselvittelyä tarkasteltiin pitkään videolta sen selvittämiseksi, oliko Lehterän nyrkki osunut myös tuomariin.
Lehterä sai selkeän vihjeen jäähyboksin sijainnista.
Mörön jäätävä kosketus villitsi yleisön.
Loppuunmyydyssä hallissa oli tunnelma katossa, kun Kärpät juhli otteluvoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Tyttöleijonat aloitti MM-kisat kahdella tasaisella pelillä
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 17:20
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruutta
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 8:57
Miika Tiihosen ensimmäinen liigamaali siivitti Sportin voittoon
LIIGA | 4.1.2025 21:34
90-luvun sauna lämpeni Nokia-areenalla, Tappara ja KalPa löivät löylyä
LIIGA | 4.1.2025 21:26
- 1 / 1382
- ››
Muut timanttikuvat
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Tarunhohtoiseen suomalaisdebytantteja – Juha Jääskä ja Arttu Hyry nostettu NHL-joukkueidensa vahvuuteen
NHL | 2.1.2025 19:32
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44
Uutinen
Liiga-kierros: Lahdessa videotarkistuksia, kuumia tunteita ja kasapäin rangaistuksia
LIIGA | 23.10.2024 21:58