Valtteri Kakkonen siirtyy Puolan suurseuran riveihin

Muut Sarjat / Uutinen
Valtteri Kakkonen liittyy GKS Tychyn joukkueeseen.
Viime kaudella Mestis-mestaruutta IPK:ssa juhlinut Valtteri Kakkonen löysi uuden seuran Puolasta. Urallaan myös 156 Liiga-ottelua pelannut Kakkonen siirtyy GKS Tychyn riveihin.

GKS Tychy on Puolan merkittävimpiä jääkiekkojoukkueita. Viimeisen 11 kauden aikana joukkueella on kolme mestaruutta ja neljä finaalitappiota. Joukkue on nähty kahteen otteeseen myös CHL:ssä.

Valtteri Kakkonen on tehnyt puolalaisseuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Viime kaudella Kakkonen pelasi pääosin IPK:ssa, jossa hän pääsi juhlimaan Mestiksen mestaruutta. Kauteen mahtui myös kahdeksan ottelun pesti HIFK:ssa, jossa Kakkonen onnistui kahdesti maalinteossa. Kaikkiaan Kakkonen on pelannut 156 Liiga-ottelua, joista loput kotikaupunkinsa joukkueessa JYPissä.

GKS Tychyn joukkueessa on muutenkin vahva suomalaisedustus, sillä joukkueessa pelaavat myös puolustajat Olli Kaskinen, Olli-Petteri Viinikainen ja Aapo Ahola sekä hyökkääjät Joona Monto, Rasmus Heljanko ja Matias Lehtonen. Lisäksi joukkueessa pelaa Viron maajoukkuetta edustava, mutta Suomen passin omistava Mark Viitanen. Joukkueen päävalmentaja on Pekka Tirkkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle