PWHL saattaa laajentua jo lähivuosina

Muut Sarjat / Uutinen
Kendall Coyne-Schofield pääsi nostamaan Walter Cupin ensimmäisen PWHL-mestaruuden merkiksi.
Kuva © Arianne Bergeron
The Athleticin mukaan PWHL saattaa saada kaksi uutta joukkuetta kaudeksi 2025−26.

On mahdollista, että naisten ammattilaissarja PWHL laajentuu kuuden joukkueen sarjasta kahdeksan joukkueen sarjaksi jo kaudeksi 2025−26. Asiasta kertoo The Athletic. Liiga esittää, että se haluaa tutkia vaihtoehtoja uusien joukkueiden sijoituspaikoiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Suunnitelmista kertoi PWHL:n vanhempi kiekkotoimintojen varapresidentti Amy Scheer ESPNW Summit -tapahtumassa tiistaina.

PWHL:n historian toinen kausi alkaa marras-joulukuun taitteessa, kun kuusi alkuperäistä joukkuetta aloittavat runkosarjan. The Athleticin jutussa todetaan, että sarjan johto toppuutteli laajentumispuheita viime kauden aikana ja kertoi painottavansa pelien järjestämistä neutraaleilla kentillä.

Sarjan toisella kaudella nähdään kolme suomalaista: Boston Fleetiä edustava Susanna Tapani, New York Sirensin Noora Tulus sekä Ottawa Chargen Ronja Savolainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle