Mennyt Liiga-viikko herätti runsaasti parranpärinää ja moninaista keskustelua. Jatkoajan toimittajat Sami Iilomo, Niko Välkepinta ja Matti Koski perkasivat viikon kuumimmat aiheet.
Seurat on laitettava vastuuseen fanien öykkäröinnistä
Koski: Kerkesin jo luulla, että tällainen sekoilu olisi lopetettu. Tekisi mieli kiivetä puuhun ja huudahtaa "never stop the madness", mutta koetanpa esittää mielipiteeni hieman monisanaisemmin.
Tampereen myöhäisillassa nähtiin Tapparan ja Ilveksen välisen ottelun jälkeen surumielinen nyhjäys kahden kannattajakunnan välillä. Nujakka ei tällä kertaa päättynyt suuriin vahinkoihin, joskin yksi sivullinen henkilö koki kovia poliisin keskeytettyä nujakan.
Tapaus ei ollut toki ainutkertainen Suomessa saati muualla maailmassa. Pelkästään kiekkokontekstissa Suomessa on nähty lisäksi kommandolarppausta, soihdutusta sisätiloissa sekä kaupunkeihin ja metsiin järjestettyjä nyrkkihippoja. Fyysisen uhan lisäksi kannattajien tunnekontrolli on läikkynyt yli niin tappouhkausten ja itsemurhakannusteiden muodossa.
Välkepinta: Tekisi mieleni lainata taas Sinuhe egyptiläistä, mutta teen sitä jo valmiiksi liikaa, niin tyydyn toteamaan tällä kertaa, että toistuva häiriökäyttäytyminen laittaa pääni kääntyilemään sivulta toiselle. Siitä huolimatta, että kannattajakulttuuri on pienoisotos ympäröivästä kulttuurista ja se noudattelee enemmän tai vähemmän vallitsevia ilmiöitä sekä trendejä.
Juurikin tämän takia olemme kuitenkin niin jääkiekon parissa toimivina yksilöinä kuin yhteisöinä vastuussa siitä, että väkivalta kitketään pois, kun sitä havaitaan. Ei sille yksinkertaisesti ole mitään hyvää oikeutusta, että Karhuja kannattava Jukka käy ottelun jälkeen tirvaisemassa Voitto-fani Kalevia, vaikka Kalevi olisikin näyttänyt erätauolla kansainvälistä käsimerkkiä (nimet kuvitteellisia).
Koski: Internet-soturit ovat puolustaneet näitä häiriökäyttäytymisiä lähinnä intohimoisen toiminnan lieveilmiönä ja todisteena todellisesta lajikulttuurista. Oi, katso ja kuule, epälutuuri tuulari, sinä passiivinen penkintäyte, kuinka sydämein suorastaan pakahtuu rakkaudesta ja vihasta!
Intohimo ja sosiaalinen kanssakäyminen samanhenkisten ihmisten kanssa on sinänsä positiivinen asia, mutta rajansa kaikella. Jos pelaajat pystyvät käyttäytymään fiksusti ottelun tauottua, miksei kannattajatkin?
Liiga-otteluissa on nähty viime vuosina aivan erinomaisia esimerkkejä eloisasta ja ennen kaikkea positiivisesta kannattajakäyttäytymisestä. Halleilla on nähty massiivisia tifoja ja kuultu äänekkäitä ja paikoin myös varsin nokkelia lauluja.
Tämä on sitä penättyä keskieurooppalaista kannattajakulttuuria, jota kaikki kokisivat mielellään ottelutapahtumissa. Tällaisen tunnelman luominen on kerrassaan ensiluokkaista toimintaa, josta syntyy vahva positiivinen tunneside seuraan ja ottelutapahtumiin.
Ero väkivaltaan on lopulta massiivinen ja kirkas, eikä sen pitäisi olla lopulta kellekään epäselvä. Vaikka porukassa saattaisi veri kiehahtaa, vastuu on lopulta yksiselitteisesti yksilön.
"Rapatessa roiskuu" ja "pojat ovat poikia" on aivan liian kevyt veruke rähisijöille, ja moinen argumentointi kaivaa maata syntipukkien jalkojen alta luomalla rötöstelijöistä mielikuvaa edesvastuuttomina – tekisi mieli sanoa lapsellisina, mutta se loukkaisi lapsia – ja toimintakyvyttöminä lastuina kohtalon aallokoilla.
Välkepinta: Vaikka kollega Koski lausuukin tässä oikein sointuvasti, niin väliin on todettava eriävä mielipide siihen, että vastuu on vain yksilöllä. Kaikilla yksilöillä on erilaiset lähtökohdat toimia arjessaan, jolloin on epäreilua sekä ajattelematonta vaatia kaikilta samoja asioita. Väkivallattomuuden vaatiminen ei ole toki paljon, mutta mielestäni tässä vastuu on myös yhteinen.
Joukkohysteriaa tai hätätilanteissa lamaantumista eivät laukaise yksilöt, vaan kollektiiviset havainnot henkisesti ja/tai fyysisesti haastavasta tilanteesta. Tyhmyyden ei ole kuitenkaan pakko tiivistyä joukossa, joten mielestäni kannattajayhteisöillä on vastuu pyrkiä ohjaamaan jäseniään asialliseen kannattamiseen sekä tarvittaessa puuttua hölmöilevien yksilöiden toimintaan ainakin jollakin tapaa.
Koski: Seuroilla on tässä toki oma roolinsa, mutta kaikkeen eivät organisaatiotkaan kykene, vaikka järjestäisivät järjestyksenvalvojia kiivaimpien ryhmien viereen otteluiden ajaksi.
Vaikka taikatemput taitavatkin olla vähissä, on kuitenkin rohkaisevaa huomata, että Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä tuomitsi väkivaltaisen käytöksen Jatkoajan haastattelussa ja Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg Aamulehden haastattelussa. Kannattajien riveistäkään ei heru ymmärrystä häiriköille.
Oman seuran rakentama häpeäpaalu lie lopulta rangaistuksista jykevimpiä näille ääriyksilöille varsinkin, kun Suomen laki ei nykyisellään mahdollista porttikieltoja hallille.
Välkepinta: On eittämättä hyvä asia, että kaikki yksilöä suuremmat tahot vaikuttaisivat tässä tilanteessa tuominneen tapahtuneen. Mutta riittääkö tämä lopulta muutokseen? Valitettavasti vastaus on "ei varmaankaan".
En luultavasti ole oikea ihminen arvioimaan, mikä lopulta auttaisi, mutta ehkä muutos lähtee pitkäjänteisestä toiminnasta. Toivon todella, että seurat ja kannattajayhteisöt huomioivat toiminnassaan jatkuvasti erilaiset negatiiviset lieveilmiöt, eivätkä vain toru veren tahrittua seuran logoa kantavaa paitaa.
Syksyn yllättäjät taistelevat tosissaan mitaleista
Välkepinta: Kiekko-Espoon, KalPan ja SaiPan murtautuminen Liigan jo melko selvään kärkikahdeksikkoon on ollut sarjan tasoerojen näkökulmasta positiivinen ilmestys syyskaudella, vaikka KalPa olikin jo viime kaudella välierissä, eikä sitä voi yhtä vahvasti laskea yllättäjäksi. Tätä olennaisempaa on kuitenkin se, että kaikki näistä kolmesta joukkueesta ovat pelanneet varsin raikasta kiekkoa pelitavallisesti.
Viime perjantain SaiPan ja KalPan kohtaaminen oli vähämaalisuuteen nähden vauhdikas ja viihdyttävä kärkikamppailu. KalPan päävalmentaja Petri Karjalainen totesikin ottelun lehdistötilaisuudessa, että "ei voi sanoa, että oli meidän huonoutta, miksemme päässeet (raiteille)". Huomattavaa oli myös, että tappion kärsinyt kuopiolaisseura jyräsi seuraavana päivänä sarjakärki HIFK:n 7–2.
Koski: Mainittu kolmikko on aloittanut kauden kiitettävästi ja tuonut sarjaan runsain mitoin raikkautta. Pelkokuvat sarjan laajentumisen kielteisestä vaikutuksesta Liiga-kiekon tasoon tai viihdyttävyyteen eivät toteutuneet ainakaan SaiPan ja Kiekko-Espoon osalta. KalPaa en edes laskisi tähän yllättäjäporukkaan, niin vakuuttavaa työtä Kuopiossa on tehty jo pitkään.
Tsempparipalkintoja on mukava jakaa, ja Lappeenrannassa sekä Espoossa on tehty erinomaista ja ennakkoluulotonta työtä. Tästä huolimatta koen, että mitalipuheet ovat vielä kovin ennenaikaista intoilua.
Perustan tämän väitteen jo siihen, että seurojen olisi tällä kaudella elintärkeää päästä neljän joukkoon runkosarjassa välttyäkseen ensimmäisen pudotuspelikierroksen rasitteista. Jotta seuralla olisi mahdollisuus päästä mitalipeleihin, sen pitäisi selvitä tasaisessa runkosarjassa hyville sijoille, nousta pudotuspeleissä entistä varmemmalle tasolle ja sen jälkeen vielä pystyä kilpailla elintilasta puolivälierissä.
Välkepinta: Uskon, että juurikin näiden joukkueiden hyvä koheesio sekä pelitavalle kurinalainen työnteko tuottavat hyvää kevääseen asti. SaiPan seurahistoriallinen voittoputki ei todellakaan ole tullut pelkästään maalivahtien torjunnoista tai kärkisentterien pisteistä, vaikka Ville Petman ja Antti Kalapudas johtavatkin joukkueen pistepörssiä, vaan onnistumisia syntyy laajalla rintamalla.
Espoossa esimerkiksi entiset Mestis-jyrät Arttu Tuomaala ja Janne Hämäläinen ovat näyttäneet vakuuttavilta ja olleetkin yllättävän tehokkaita myös Liigassa, kiitos Jyrki Ahon valmennuksen. Joukkueen aktiivinen riistopelaaminen tuotti tulosta, kun Ässät kaatui lauantain iltapäiväpelissä peräti 7–0, mikä oli iso osoitus K-Espoon vahvuudesta. Kuopiossa niitetään puolestaan vuosia jatkuneen hyvän työn tulosta. Esimerkiksi KalPan aktiivinen alivoimapelaaminen toimii kiitettävän hyvin ja vie paljon maalipaikkoja pois vastustajien etsikkohetkiltä.
Mielestäni ei ole mitenkään tuulesta temmattua veikata jo nyt, että ainakin joku tai jotkin näistä kolmesta joukkueesta pelaavat ensi keväänä mitaleista, vaikka niiden resurssit eivät vastaakaan esimerkiksi tamperelaisseuroja. Varsinkin, kun ne ovat jo pitkälti varmistaneet pudotuspelipaikkansa.
Koski: Tasainen sarja, armoton talvikausi sekä loukkaantumiset ja ailahtelut pelivireessä koettelevat syksyn mestareita, eikä maaliskuussa enää kukaan muista runkosarjan ensimmäisen kolmanneksen sympaattisia kansan mestareita.
Se on kyllä helppo kuvitella, että Espoon nelisylinteristä murska- ja jauhinryhmää harva haluaa kohdata pudotuspeleissä. Espoolaiset ovatkin kenties se tämän kevään armottomin haaste, jonka mestariksi hamuava joukkue joutuu kohtaamaan.
Se on kuitenkin varmaa, että syksyn yllättäjien menestys on täsmälääke jokavuotisen henkisen väsymyksen nujertamiseen. Parasta tänä syksynä: raikas jalka ja karhea pinta!
Välkepinta: Näiden, myös yleisön kiitettävästi tukemien, joukkueiden hyytymisen sijaan olen tällä hetkellä enemmän huolissani HIFK:sta. Viikonlopun vierasotteet jättivät toivomisen varaa heti, kun Iiro Pakarinen oli sivussa. Yhden kärkipelaajan poissaolon pitäisi hyydyttää nimenomaan SaiPan budjetilla operoivaa seuraa, eikä pääkaupungin joukkuetta, mutta lappeenrantalaisseura venytti viikolla voittoputkeaan ykkösylivoiman viivapelaajan Mikko Kousan poissaolosta huolimatta. Tai no, SaiPan pelaajabudjetti lienee kasvanut matkan varrella NHL-pelaajia hankkiessa, mutta hekään eivät ole vielä pelanneet.
Ulkomaalaiskiintiöt tukisivat paikallisten pelaajien kehittymistä
Välkepinta: Tästä väitteestä ei ole niin yksinkertaista antaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, sillä ulkomaalaiskiintiöt toimivat joissakin urheilusarjoissa, mutta toisissa eivät. Olennaista niissä on se, että niistä voi olla apua, jos kotimainen pelaajatuotanto ei pysty vastaamaan kansainväliseen kilpailuun. Toisin sanoen, jos Liigaan ei riitä tarpeeksi tasokkaita kotimaisia pelaajia, voisi ulkomaalaiskiintiö olla paikallaan.
Jääkiekko on Suomessa kuitenkin edelleen erittäin suosittua, joten uskon, että kotimainen pelaajatuotanto on seuraavinakin vuosikymmeninä riittävän hyvää siihen, ettei ulkomaalaiskiintiötä tarvita. Lienee toki niinkin, että jossain määrin Suomen asema heikkenee pienempien ikäluokkien myötä sekä esimerkiksi keskieurooppalaisen kiekon kilpailukyvyn kehittyessä tulevaisuudessa, mutta en usko muutoksen olevan radikaali tai nopea.
Iilomo: Jos Liigaan ei riitä tarpeeksi kotimaisia pelaajia, vaikea nähdä ratkaisuksi ulkomaalaispelaajien määrän karsimista. Liigan tason heikentymisestä on puhuttu kohta jo kaksi vuosikymmentä, enkä näe ratkaisuksi pelaajaliikenteen rajoittamista. Lopputuotteena olisi tässä tapauksessa käyrän entistä suurempi lasku, mikä taas ei luo pienemmällekään määrälle talenttia riittäviä olosuhteita, jotta suomalaiset valioyksilöt pystyisivät kotimaan kaukaloissa kehittymään potentiaalinsa ylärajoille.
Pahimmillaan tästä seuraisi tilanne, jossa huipputalentit parantaisivat omia osakkeitaan siirtymällä entistä nuorempana laadukkaampiin sarjoihin. Ja siinä kohtaa lumipallo olisi vyörymässä jo kohtalaisen jyrkkää alamäkeä.
Välkepinta: Kiintiöitä ajatellessa on myös syytä muistaa, että Liiga-seurojen taloushaasteet – joita on varmasti tulevaisuudessakin – vaikuttavat jo itsessään rajoittavasti ulkomaalaispelaajien hankintaan. Liigaan tulee vain niin hyviä ulkkareita kuin seuroilla on varaa hankkia.
Iilomo: Ajatuksen voi kääntää myös toisin päin. Nimittäin ulkomaalaispelaajien määrää rajoittaminen tarkoittaisi lähes vääjäämättä kotimaisten pelaajien palkkiotason nousua, kun ne tyhjät kolot olisi pakko täyttää kotimaisin voimin.
Seurojen kannalta ulkomaalaiskiintiöt aiheuttaisivat paitsi sarjan tason, eli jossain määrin viihdearvon, heikkenemistä − ja samaan aikaan talous joutuisi entistäkin tiukemmalle. Loppuviimeeksi maksajaksi joutuisivatkin siis pelaajat, kun seurojen maksukyky joutuisi kilpailun rajoittamisen ja tuotteen laadun heikentymisen vuoksi koetukselle.
Välkepinta: Toisekseen ainakaan minulle ei ole aivan selvää, olisiko edes täysin laillista rajoittaa eurooppalaisten pelaajien siirtymistä Liigaan. Jos näin ei ole, tulisi kyseeseen luultavasti lähinnä pohjoisamerikkalaisten pelaajien kiintiö. Tämä ei varsinaisesti muuttaisi tämänhetkistä tilannetta mihinkään, kun ottaa huomioon uuden oleskelulupaprosessin hidastamat hankinnat.
Lisäksi voinee miettiä, haluaako Liiga olla ensisijaisesti kotimaisten pelaajien kasvatussarja. Tuskin.
Iilomo: No siinä tuli viimeinen naula arkkuun, juridiikka. EU:n sisällä työvoiman liikkumisen rajoittaminen ei olekaan niin yksinkertaista, että kiintiöitä tuosta vain kirjailtaisiin. Toki aina voi testata järjestelmää erilaisten herrasmiessopimusten kautta, mutta liian julkiseksi tullessaan löytyisi takuuvarmasti taho, jolla olisi intressejä lähteä testaamaan laillisuutta.
Liiga ja suomalainen jääkiekko kaipaa ehdottomasti toimenpiteitä tulevaisuuden takaamiseksi, mutta ulkomaalaispelaajien määrän rajoittaminen tuskin pitkässä juoksussa toimisi ratkaisuna, edes EU:n ulkopuolelta tulevien pelaajien kohdalla.