Finaalit eivät ole Tommi Paakkolanvaaralle uusi kokemus. Kevään huipennus maistuu pelaajalle silti aina yhtä makealle – olipa peleistä sitten aiempaa kokemusta tai ei.
- Kyllähän tämä hyvältä tuntuu. Ollaan taas siinä tilanteessa, että päästään pelaamaan pelejä, joita on koko kausi odotettu ja tavoteltu, Paakkolanvaara hymyilee.
Parina edellisenä kautena Kärpät on ollut sarjan selvä ennakkosuosikki ja juna on puksuttanut mestaruusraiteilla jo runkosarjassa. Tänä vuonna joukkue uusiutui valmennusta myöten ja moni ei uskonut oululaisten menestykseen. Varsinkin syksyllä joukkue sai niskaansa melkoisen kritiikkiryöpyn.
- Kyllähän vähän semmoinen olo tulee, että on päästy näyttämään epäilijöille, että ei niin huonoja ollakaan. Se tuntuu ihan hyvältä nyt.
Runkosarjan voittajan palkintona on kotietu sekä ainakin sarjasijoituksen perusteella heikoimmat vastustajat pudotuspelien alkukierroksilla. Kärpät lähti tänä keväänä tämän suhteen liikkeelle eri asemista, kun joukkue oli runkosarjan viides. Täten pelit alkoivat vieraista ja vastus oli heti kovaa tasoa.
- Aina finaaleihin kuljetaan erilainen tie. On pärjääminen tänä vuonna ehkä siinä mielessä ollut vähän makeampaa, kun emme lähteneet ihan ennakkosuosikkina pudotuspeleihin. Olemme pelanneet kärkijoukkueita vastaan, kun yleensä olemme saaneet heikommin sijoittuneita vastaan. Nyt olemme joutuneet pelaamaan tosi kovia pelejä alusta saakka Jokereita ja Bluesia vastaan.
Mistä ihmeestä oululaisjoukkueen menestys sitten kumpuaa? Seitsemäs kerta putkeen mitalaille on huima saavutus, jolle ei kilpakumppaneita löydy suomalaisesta jääkiekosta 2000-luvulta. Kärpät on tänäkin keväänä hyvässä iskussa. Kun joukkueen terveystilannekin on hyvä, voidaan Oulussa päästä vuolemaan jälleen kultaa.
- Meillä on hyvä porukka taas kasassa. Vahvistukset ovat osuneet nappiin ja kaikista on ollut hyötyä. Vaikka runkosarjassa ei mennyt niin hyvin, niin tiesimme, että tärkeintä on olla kunnossa pudotuspeleissä. Olemme hyvässä kuosissa, kun kenelläkään ei ole suurempia loukkaantumisia. Pikkuvammoja on kaikilla, mutta pitkäaikaisia ei ole yhtään.
Takana kovat välierät
Kärppien ja Bluesin kohtaaminen välierissä oli tiukka taisto, jonka oululaiset käänsivät niukasti hyödykseen.
- Tosi kovia pelejä. Näkisin, että siitä on meille hyötyä, että ei ainakaan olla liian helpolla päästy tänne asti. Pudotuspelifiilikseen on päästy jo itseasiassa Jokereita vastaan, kun oli hyviä ja tiukkoja otteluita. Saimme siinä oikeanlaisen tunnelman.
Mutta mistä se pudotuspelifiilis löytyy? Kärppien otteissa on jo monena keväänä tapahtunut huomattava ryhtiliike, kun peleillä on oikeasti merkitystä. Arkinen puurtaminen on välillä raskasta ja vaikeaa aikaa normaalille työntekijälle, ja sitä se on joskus myös jääkiekkoilijalle. Kevätauringon myötä ajatus kuitenkin kirkastuu.
- Runkosarjaan verrattuna tulee asennetta ja voitontahtoa paljon lisää. Runkosarjapelejä on niin paljon, että välillä niitä voi mennä ohi, eikä se haittaa niin paljon pitkässä juoksussa. Pudotuspeleissä pitää joka pelissä olla parhaimmillaan, kun yksikin ottelu voi ratkaista sarjan. Lahjapelejä ei voi antaa toiselle ollenkaan.
Paakkolanvaara on tämän kevään peleissä juoninut tehoja kahde maalin ja kolmen syötön verran. Toinen maaleista sattui makeaan paikkaan, kun hyökkääjä ampui kolmannen välierän voittomaalin jatkoajalla. Runkosarjassa vähille tehopisteille jääneelle hyökkääjälle maali maistui, mikä huokui myös reteästä tuuletuksesta.
- Oli uran makein maali ehdottomasti. Pitkän aikaa olen haaveillut, että pudotuspeleissä saisi tehdä jatkoaikamaalin. Nyt se haave on täyttynyt. Hyvältä tuntuu. Totta kai sekin vaikuttaa, että runkosarjassa ei tullut kuin viisi maalia.
Pieni huili hyvään saumaan
Joka kevät nousee esille puhe, että Kärpät kaatuu fyysisellä pelillä. Tuota tapaa on yrittänyt moni joukkue useana vuotena, mutta tähän asti tulokset ovat olleet todella laihoja.
Oululaiset eivät runkosarjassa välttämättä pelaa kovin fyysistä kiekkoa, mutta pudotuspeleissä tahti on yleensä toinen. Silloin taitopelaajaksikin tituleeratut miehet pistävät kroppansa likoon. Välierissä Bluesia vastaan Kärpät oli katsomosta nähtyny reippaasti vastustajaansa Bluesia fyysisempi joukkue.
- Ilmeisesti vähän sellainen ajatus on ihmisille tullut, että Kärpät on pelkästään taitava joukkue, jota fyysisyydellä voi horjuttaa. Kolme viime vuotta olemme kyllä pärjänneet sillä osastolla, ei meitä taklauksilla ja kovalla pelillä ole voinut horjuttaa. Ei se meidän heikkous ole. Bluesia vastaan jäi tunne, että olimme fyysisempi joukkue.
Mikäli Blues-sarja olisi venynyt seitsemään otteluun, ei Kärpillä olisi ollut kuin yksi välipäivä ennen finaalien alkua. Lauantain syntyneen ratkaisun myötä oululaispelaajat saivat vielä viettää yhden päivän ilman jääkiekkoa ja ladata akkujaan. JYPin valmistautumisaika on suunnilleen sama kuin Kärpillä, kun keskisuomalaiset varmistivat paikkansa loppuotteluihin perjantai-iltana.
- Oli tärkeää katkaista sarja. Jos maanantaina olisi pelattu, olisi se ollut JYPille liian suuri ero rasituksen suhteen. Nyt heillä oli vain yksi ylimääräinen päivä, eikä se merkitse mitään. Molemmat ovat saaneet huilata ja päästään täysillä akuilla finaaleihin. Nyt lähdetään samalta viivalta.
- Oli hyvä, että saimme yhden päivän olla pois jäältä, ja kerätä voimia ja ajatuksia. Nyt ei tarvitse enää vapaapäiviä, jokainen jaksaa puolitoistaviikkosen, mikä edessä on. Nyt katsotaan kumpi haluaa enemmän ja kumman taidot ovat paremmat!
Vastassa runkosarjan voittaja
Kärpät ja JYP ovat kohdanneet viimeksi pudotuspeleissä kuusi vuotta sitten. Nykyistä jyväskyläläisryhmää Paakkolanvaara pitää kovara remminä.
- Runkosarjan voittaja – kertoo paljon. Tasainen, hyviä yksilöitä, hyvä maalivahtipeli ja ylivoima kova. Sen kanssa pitää olla tarkkana.
Bluesista ja JYPistä voidaan olettaa löytyvän jonkin verran yhteistä. Kummallakin joukkueella on tulikuuma ykköskenttä, jonka tehoilla on suuri merkitys koko ottelusarjaa ajatellen. JYPin Jarkko Immosen johtama trio tekee takuulla tuhoja Kärppiä vastaan, aivan kuten teki Bluesin Ben Eavesin vitja.
- Bluesilla kaksi kenttää pelasi todella paljon. En tiedä tarkemmin, miten JYPillä peluutus toimii. Totta kai Immosen kenttä on vähän verrattavissa Eavesin kenttään, Paakkolanvaara pohtii.
Kärppien luottosentteri on jälleen valmis metsästämään Kanada-maljaa. Nähtäväksi jää, karttuuko Paakkolanvaaran palkintokaappi hopeisella vai kultaisella mitalilla.