Jos puhutaan hetki ei-niin-kadehdittavista ammateista, niin eittämättä liigavalmentajan pesti saa monissa aikaan kylmiä väreitä. Siinä on glooria kaukana, kun lehdistö painostaa, seurajohto puuskuttaa niskaan ja kannattajat haluavat repiä kappaleiksi.
Tampereen toisessa liigaseurassa tilanne on kuitenkin nurinkurinen: Rauli Uraman päätös jättää Tappara tämän kauden jälkeen on nostanut monien kannattajien tunteet pintaan – ja syystä. Noviisivalmentaja sai näyttöpaikan ja kiitti vastuusta luomalla joukkueelle kiekollisen pelitavan, joka parhaimmillaan hivelee silmiä ja tekee sitä kaiken lisäksi vieläpä usein.
Totuuden nimessä on kuitenkin myönnettävä, että Uraman palkkaaminen A-junioreiden pääkallopaikalta suoraan liigajoukkueen valmentajaksi keväällä 2006 oli melkoinen riski. Uramaa pidettiin yleisesti liian pehmeänä pelaajien kaverina, jolta puuttui liigavalmentajan v-mäinen auktoriteetti. Julkistamistilaisuudessa kahden vuoden suora sopimus ja siihen liitetty optio kahdesta seuraavasta vuodesta tuntui lähes rangaistuksenomaiselta ratkaisulta. Suoraa neljää vuotta ei kukaan edes kehdannut tiedustella.
Jälkiviisaasti ajateltuna optiot olisivat ehkä pitäneet ottaa käyttöön ja sopimus sorvata kuosiin jo ensimmäisen kauden näyttöjen perusteella. Vaikka Tappara pullistelikin erittäin nimekkäällä kokoonpanolla, runkosarjan menestystä ei voi laittaa yksinomaan pelaajien ansioksi. Urama oli onnistunut tehtävässään luotsata nimekästä ryhmää läpi kauden. Ainoastaan pudotuspeleistä jäi ikävä jälkimaku, mutta se menköön kokemattomuuden piikkiin.
Hyvä puoli tässä ratkaisumallissa olisi ollut se, että Urama olisi tulevina kausina saanut luoda oman näköisensä joukkueen, rakentaa sille toimivan pelitaktiikan ja kehittää nuoria pelaajia pitkäjänteisesti. Projekti olisi saatettu selkeästi päätökseen tai ainakin sellaiseen välietappiin, josta olisi ollut luonnollista jatkaa eteenpäin.
Oli miten oli, Uraman lähtö Tapparasta oli joka tapauksessa vain ajan kysymys. Julkistihan erään kaupungin paikallislehti pian päävalmentajanimityksen jälkeen miehen haastattelun, jossa hän kertoi haaveekseen Lukon päävalmentajuuden. Silti tämän hetkinen tilanne jättää karvaan maun suuhun, sillä muutos joukkueen kaikkiin päivittäisiin toimintoihin ja rutiineihin tulee olemaan merkittävä. Päävalmentajahan on kuin talon perusta, jonka päälle kokonaisuus rakennetaan. Jos perusta ei ole kunnossa, ei voida olettaa muunkaan asian toimivan. Onhan tämä nähty tälläkin kaudella esimerkiksi eräässä länsirannikon joukkueessa.
Kauas taakse ovat kuitenkin jääneet ajat, jolloin valmentajan sitoutuminen joukkueeseen ja sen kehittämiseen oli lähes itsestäänselvyys. Liigan ammattimaistuminen on vaatinut veronsa, vaikka toisaalta myös olosuhteet olivat tuolloin erilaiset: ei ollut tavallista matkustaa valmennustyön perässä ulkopaikkakunnille, vaan työtä tehtiin mieluummin tutussa ympäristössä ja tutussa porukassa.
Viime vuosien pitkänlinjan menestyksekkäistä valmentajista voidaan mainita vain harvoja esimerkkejä, kuten Kärppien Kari Jalonen, joka on kotoisin Oulusta, ja HPK:n Jukka Jalonen, jonka kotipaikka on Riihimäki. Toisin sanoen valmentajan sitominen joukkueeseen ns. luonnollista tietä on helpointa silloin, kun hän on kotoisin joukkueen paikkakunnan välittömästä läheisyydestä.
Jotta Tampereen ulkopuolelta tulevan valmentajan sitominen pitkäaikaisesti Tapparan kehitysstrategiaan yksinkertaistuisi, joukkueen johdon olisi syytä rakentaa mahdollisuuksien rajoissa valmentajan lähimmälle tukiverkostolle, yleensä siis perheelle, kokonaisvaltaisesti tyydyttävä paketti. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa esimerkiksi puolisolle mielekästä ja viihtyisää työpaikkaa.
Uraman kohdalla tässä epäonnistuttiin, mikäli sitä edes yritettiin. Päävalmentajauutisoinnin yhteydessä seura nimittäin kertoi Uraman vaimon ja koiran muuttavan Tampereelle heti kun se on mahdollista. Ilmeisesti se ei ole ollut mahdollista yli vuoteen, koska muutama kuukausi takaperin julkaistun haastattelun mukaan Uraman vaimo, koira ja koti löytyvät edelleen Raumalta.
Pakettien rakentelun sijaan helpompi vaihtoehto olisi kuitenkin palkata suosiolla tamperelaiset tai vähintäänkin pirkanmaalaiset juuret omaava valmentaja, jonka sydän on pakahtua onnesta aina kun hän näkee moottoritieltä avautuvan kylmän ja metallisen ratapihan, sekä savua harmaalle taivaalle puskevat tehtaanpiiput.