Ehkäpä Haukkojen kivikkoista taivalta divarihistoriansa alkuajoista aina viimeiseen kotiotteluun kuvaa hyvin yleisömäärien kehitys vuosien varrella. Kun vielä seuran toistaiseksi viimeisellä II-divarikaudella katsojakeskiarvo hipoi lähes tuhatta, jäi viimeisen kauden tavoitteeksi asetettu 500 katsojaa ottelua kohti kauaksi todellisuudesta.
Budjetoiduista rahavirroista lipputulojen osuus muodosti Järvenpäässä niin suuren osan, että katsomojen tyhjyydestä kehittyi lopulta ylitsepääsemätön ongelma.
Silti tunnelma Järvenpään jäähallissa ei juuri koskaan latistunut. Lauantaina käydyn viimeisen kotiottelun jälkeen hallissa oli kuitenkin hiljaista. Lehdistötilaisuuden jälkeen valot sammutettiin, halli hiljeni, ja tunnelma oli sanalla sanoen haikea. Haukkojen viimeistä kotiottelua katsomaan tulleet reilut 300 uskollista kannattajaa olivat hetkeä aiemmin taputtaneet seisaallaan Haukkojen juhliessa jäällä viimeistä kotivoittoaan.
Pitkälti nämä samat ihmiset saapuivat hallille vuodesta toiseen, menestyksestä johtuen tai sen puutteesta huolimatta. Yksi tuttu naama Järvenpään jäähallin katsomossa oli Tapio Karimies. Yhteensä kuusi kautta Järvenpäässä pelannut pirteä ja iloinen puolustaja näki Haukkojen alakerrassa joukkueen ja seuran kehittymisen yhdeksi divisioonan kestojyristä.
Vastapäädyssä tulevia NHL-tähtiä ja liigajoukkueita
Vielä seuran viimeiseen otteluunkin vallinneesta haikeudesta huolimatta ”Ripa” saapui hymyssä suin muistellen samalla menneitä.
– Kyllähän järvenpääläisen jääkiekkoilijan uran kohokohtia olivat ilman muuta playoff-ottelut. Silloin oli kuitenkin hallilla paljon porukkaa katsomassa pelejä. Toki muistoja on myös alkuvuosista, vaikkei silloin aivan sarjan kärjessä oltukaan. Noste oli kova, ja kun tuttuja ihmisiä oli hallilla, oli myös kiva pelata.
Eipä Haukkojen debyyttiä I-divisioonassa voi juuri haukkuakaan. Keittiönovesta sarjaan päässyt joukkue pokkasi yhdessä Kooveen kanssa sarjapaikan vasta kesällä 1994 oululaisen ja joensuulaisen kiekkoilun hakiessa hengähdystä ja uutta nousua.
Jo ensimmäisellä kaudella 1994–1995 pääasiassa pääkaupunkiseudun ylijäämäpelaajilla täydennetty joukkue ylsi Fazer-liigan nimellä kulkeneessa sarjassa kuudenneksi saaden vastaansa runkosarjan ykkösen SaiPan.
Ilkka Kaarnan ja Reijo Mansikan valmentamat lappeenrantalaiset olivat tuolloin liian kova pala. Häpeämistä esityksissä ei kuitenkaan ollut, sillä vuotta myöhemmin SaiPa juhli TuTon kustannuksella liiganousua.
Haukkojen sijoitus seuranneella kaudella putosi muutaman pykälän, ja järvenpääläiset olivat lopulta kymmenensiä. Tällä kertaa pudotuspelien avauskierroksella vastaan asettunut Kiekko-67 oli vahvempi otteluvoitoin 2–1.
Kausi 1996–1997 muistetaan Järvenpäässä sitten edellisiäkin paremmin. Vaikka yhteistyötä Jokereiden kanssa jatkettiinkin pelaajaliikenteellä Helsingistä Järvenpäähän, panostettiin myös joukkueen runkoon jo kesällä aiempaa enemmän.
Ehkä tärkein lenkki oli kuitenkin valmentajaksi hankittu Harri Rindell, jonka johdolla joukkue eteni runkosarjan neljänneltä sijalta aina liigakarsintoihin kukistettuaan pudotuspeleissä ensin Pelicansin voitoin 3–2. Sittemmin suurempiin ympyröihin päässyt Pasi Nurminenkin joutui vielä tuolloin toteamaan haukkaparven paremmakseen.
Liigakarsinnoissa vastaan asettunut KalPa oli Haukkojen pinnistelystä huolimatta liian rutinoitunut vastustaja. Helpolla eivät kuopiolaiset päässeet sillä, jokaisessa kolmessa ottelussa petolinnut kävivät johdossa pakottaen ennakkosuosikit peräti kahdesti jatkoajalle.
Kun kupla puhkeaa
Liigakarsinnat herättivät järvenpääläisen yleisön, sillä ratkaisupeleissä Järvenpään jäähalliin myytiin lippuja lähes enemmän kuin laki salli, ja siltikin yleisöä jäi ovien ulkopuolelle. Seuran tavoite ei ollut liiganousu, mutta menestys ja yleisön kiinnostus otettiin ilolla vastaan. Seuranneet kaudet käynnistivät kuitenkin alamäen niin pelillisessä menestyksessä kuin yleisömäärissäkin.
Joukkueen menestys ei nimekkäistä hankinnoista huolimatta kuitenkaan jatkunut tuhkimokauden kaltaisena. Malliesimerkiksi käy kausi 1998–1999, jolloin Haukat oli vielä syyskauden lopussa sarjataulukossa toisena, mutta totaalinen romahdus pudotti joukkueen keväällä pois pudotuspeleistä.
Nämä vastoinkäymiset aloittivat järvenpääläisessä jääkiekkoilussa uuden aikakauden: kaudeksi 1999–2000 nimi muuttui KJT:ksi, pelaajisto vaihtui nuoremmaksi, ja yleisö kävi yhä harvemmaksi. Näkyvin näistä muutoksista oli viimeksi mainittu, sillä katsomot harvenivat niin paljon, että vain muutamat yleisöryntäykset kärkijoukkueita vastaan pelastivat yleisökeskiarvon lähelle puolta tuhatta.
Omat juniorit Miikka Lindholmin ja Toni Mustosen johdolla alkoivat pikkuhiljaa nousta edustusrinkiin ja yhteistyö pääkaupunkiseudun liigaryhmiin lisääntyi. Niinpä Järvenpäässä nähtiin KJT-aikoina niin Blues- kuin HIFK-junioreita peliajan perässä. Samalla moni Haukkojen divaripioneeri, Tapio Karimies etunenässä, tuli aktiiviuransa päätökseen.
– Peli muuttui silloin, ja on muuttunut edelleen hirveästi. Liike on se juttu, mitä valmentajat peräänkuuluttavat. Kuitenkin kaipaisin lajiin lisää persoonia, joita yleisö tulee seuraamaan.
– Onhan koko touhu ammattimaisempaa, jos haluaa menestyä. Monelle nuorelle saattaisi sopia paremmin tällainen kompromissisarja, jotta jäisi aikaa myös muullekin elämälle, Karimies pohtii.
Jääkiekkoilun tulevaisuus Uudellamaalla
Vaikka Haukkojen edustustoiminta Mestiksessä loppuukin, jatkuvat pelit Keski-Uudellamaalla. Siitä Tapio Karimies pitää huolen myös itse luutiessaan kiekkoja HC Keravan puolustuksessa. TuusKin lailla keravalaiset aloittavat maaliskuussa karsinnat Suomi-sarjaan.
Haukkojen taipaleen päätöksestä ja kiekkoilun tulevaisuudesta alueella Karimiehellä on näkemyksensä.
– Kyllähän tämä Haukkojen päätös on tavallaan helpotus. Jossain vaiheessa on vain parasta istahtaa alas ja viheltää peli poikki.
Karimies muistuttaa, että Haukkojen päätös ei tarkoita kuitenkaan jääkiekon lopullista tuhoa Järvenpäässä, vaan monesti kuopatun toiminnan raunioista voi nousta myöhemmin jotain hyvääkin. Samalla mies on iloinen lähialueen jääkiekkoilusta.
– Mukavaa, että lähikaupungeissa on innokkaita kiekkoihmisiä. Josko sitten paras ratkaisu Haukkojenkin kannalta olisi paluu perinteiseen II-divisioonaan, jossa olisi joukkueita juuri Keravalta, Tuusulasta, Porvoosta, ja miksei Hyvinkäältäkin. Näissä paikallispeleissä voisi samalla opettaa ihmisiä käymään taas hallilla, niin kuin ennen vanhaan.