Atlantin divisioona
New Jersey Devils
Hallitseva mestari New Jersey Devils heikkeni tappelijaosastoltaan kesän aikana, kun seura päästi ainoan todellisen raskassarjalaisensa Jim McKenzien Nashvilleen. Tappeluvastuu jääkin nyt pääasiassa Turner Stevensonin, Grant Marshallin, Colin Whiten sekä Bostonista tulleen Sean Brownin harteille. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen pelote.
 |
|
|
Stevenson tappelee nelikosta eniten ja yleensä kovia vastaan, mutta hänen tyylinsä on lähinnä halaamista ja sitomista, eikä merkittäviä voittoja kirjaudu meriittilistaan. Marshall on itse asiassa tappelijana ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan heavy weight ja lisäksi hän on liian tärkeä kaveri istumaan säännöllisesti jäähyllä. Voi tosin olla, että Devilsissä Marshallille lankeaa enemmän hanskahommia, mitä Columbuksessa, jossa oli sentään herra nimeltään Jody Shelley hoitamassa suurimman osan tanssiinkutsuista. Toivottavasti näin on, sillä Marshallin tappelut ovat yleensä viihdyttävää katseltavaa.
White ja Brown ovat isokokoisia ja kovaotteisia puolustajia, joilta molemmilta voi odottaa noin viidestä kymmeneen tappelua kaudessa. Farmijoukkue Albany River Ratsistä löytyisi kova Brett Clouthier, mutta hänen pelitaitonsa eivät taida riittää NHL-tasolle. Samaan kastiin kuuluu tänäkin vuonna muutamassa pre season –pelissä pelaamaan päässyt Rob Skrlac.
New York Islanders
Islandersilta löytyy yksi liigan tämän hetken kovimmista tappelijoista, eli Eric Cairns. Hänellä on takanaan erittäin hyvä viime kausi ja omalla listallani miehen edeltä löytyy ainoastaan mestari Georges Laraque. Cairns aloitti uransa 90-luvulla Rangersissa, josta siirtyi harvinaisessa kaupassa paikalliskilpailija Islandersin riveihin. Paha peukalovamman esti Cairnsin tappelut käytännössä koko kauden 2000/01 ajan, mutta sitä seuraavasta kaudesta lähtien Cairnsin nyrkki on heilunut tuhoisasti ja matka kohti tappelijoiden aivan terävintä kärkeä on ollut vastustamatonta.
Joukkueen tilanne näyttää muutenkin erittäin hyvältä, sillä jo viime kaudella pelaamaan päässyt ja erittäin lupaavia otteita esittänyt Eric Godard tehnee alkavalla kaudella lopullisen läpimurtonsa aivan NHL:n kovimpien hanskaajien eliittiin. Hänestä voidaan realistisesti odottaa jopa tulevaisuuden TOP 5 –tappelijaa.
Kahden Ericin takana joukkueesta löytyvät vielä Arron Asham, Dave Scatchard ja Jason Wiemer, jotka kaikki pystyvät pitämään puolensa ilman hanskoja.
New York Rangers
New York Rangers luopui kesän aikana Manhattanilla lähes kokonaan tappelemisen unohtaneesta, entisestä TOP 3 –fighterista Sandy McCarthysta, joka matkasi Boston Bruinsiin. McCarthyn tilalle hankittiin Chicagosta niin ikään entinen TOP 3 –tappelija Chris Simon, jonka monivuotisen olkapäävaivat alkavat pikkuhiljaa hellittämään ja nykyään Simonilta on jälleen realistista odottaa yli kymmenen tappelun kautta. Vammat ovat toki jättäneet lähtemättömät jäljet Simonin otteisiin, eikä vasuri heilu enää samanlaisena moukarina, kuin 90-luvulla Quebecissä ja Coloradossa. Hyvän päivän sattuessa Simonin nyrkki voi kuitenkin kolahtaa nukuttavasti kenen tahansa leukaan.
Rangersin varsinaisena poliisina jatkaa puolustaja Dale Purinton, joka onkin hyvä hommassaan. Pelipaikkansa vuoksi Purintonin tappelumäärä pysyy kuitenkin mieluummin lähempänä kymmentä, kuin kahtakymmentä, ja se haittaa Purintonin hyvin alkanutta nousua kohti NHL-tappelijoiden kärkiporukkaa.
Vastustajia ärsyttävä Matthew Barnaby jatkaa myös joukkueessa ja tulee tappelemaan noin 15 kertaa kaudessa. Välillä Barnabyn pelleilyt menevät hieman yli, mutta pakko miestä on arvostaa, sillä vaikka kokoa on vähän ja turpaan tulee yleensä, niin innokkaasti Barnaby kerää joka vuosi fight cardiinsa todella kovia nimiä, kuten viime kaudella mm. Jesse Boulerice, Tie Domi ja Peter Worrell. Barnabyn tärkeyttä joukkueelle kuvastaa se, että Eric Lindros pyysi Rangersia suojaamaan Barnabyn vasta pidetyssä waiver draftissa.
Hyökkääjä Dan LaCouture, sekä Coloradosta siirtynyt puolustaja Greg de Vries voivat myös innostua silloin tällöin nyrkkihippasille.
Kovasti jo odottelin, että AHL:ssä hyvää jälkeä tehnyt Richard Scott olisi saanut tällä kaudella kunnon näyttöpaikan myös NHL:ssä, mutta Rangersin hankittua Martin Rucinskyn ja Jan Hlavacin, heikkenivät Scottin mahdollisuudet lähes olemattomiksi. Toivottavasti muutama ylösnosto kuitenkin nähdään ja Scottin yhden NHL-runkosarjatappelun saldo saa komistusta.
Philadelphia Flyers
Philadelphia omisti viime kaudella liigan kovimman tappelijakaksikon: Donald Brashear – Todd Fedoruk. Molemmat jatkavat seurassa edelleen, vaikka kesän aikana Fedorukin huhuttiinkin siirtyvän pois eurooppalaistuneesta Flyersista. Tappelufanien keskuudessa lempinimen ”huggy bear” saanut Brashear on kehittynyt Montreal-vuosien pelkästään halailevasta tappelijasta Vancouverin ja Philadelphian kausinaan edelleen halailevaksi, mutta voittavaksi tappelijaksi ja on jo muutaman vuoden ajan kuulunut tappelijarankingien TOP 5:n sisäpuolelle.
Viime kaudella koko liigan kovin kakkospoliisi oli siis Todd Fedoruk. Hän on kuitenkin niin hyvä, että pystyisi hoitamaan ykköstappelijan hommat missä tahansa NHL-joukkueessa ja ottamaan yli 20 matsia kaudessa liigan kovimpia nyrkkimiehiä vastaan. Onkin harmittavaa, mikäli Fedorukin jääaika vähenee Flyersissa entisestään. Mikäli näin käy, niin ainakin minä toivoisin Fedorukille siirtoa johonkin toiseen seuraan, jossa peliaikaa ja tappeluvastuuta olisi tarjolla enemmän. Peliajan mahdollisesti jäädessä vähille Fedoruk pystyy tosin tyydyttämään tappeluhalujaan monien harrastamiensa kamppailulajien parissa.
Jo viime kauden lopussa pelaamaan päässyt nuori puolustaja Jim Vandermeer taistelee tosissaan paikasta Flyers-puolustuksessa. Vandermeer ei ole mikään suurikokoinen, mutta hyvä tappelija ja mikäli Fedoruk lähtee, niin Vandermeerissä Flyersilla on uusi kelpo kakkos-enforcer.
Pittsburgh Penguins
Pelillisesti aallonpohjassa huopaava Pittsburgh Penguins jatkoi kesällä uuden valmentajansa Ed Olczykin johdolla viime kauden lopussa alkanutta kovaotteisten pelaajien keräämistä. Viimeisimpänä saapui Reid Simpson, joka jatkaa jo lähes kymmenen seuraa käsittänyttä NHL-kierrostaan nyt siis Penguinsissa. Ja ainakin vielä aivan näin kauden kynnykselläkin näyttää lupaavasti siltä, että nimen omaan juuri Pittsburghissa, vaikka Simpsonilla onkin taskussaan kahden suunnan sopimus, eli hän saa pienemmän ajan mahdolliselta farmissa Wilkes-Barre/Scrantonissa viettämältään ajalta.
Mikäli Simpson kuitenkin tiputetaan AHL:ään, niin joukkueen poliisina toimii viime kauden tyyliin Steve McKenna. 203-senttinen ja 116-iloinen jättiläinen ei kuulu tappelutaitojensa puolesta liigan kovimpien miesten joukkoon, vaikka joka vuosi väläytteleekin välillä ihan lupaaviakin otteita. McKenna pelasi ennen ammattilaisuraansa yliopistokiekkoa Yhdysvaltain puolella. Siellä ei tunnetustikaan pahemmin tapella, joten McKennalta puuttuu se tappelurutiini, jonka käytännössä kaikki muut liigan kovanaamat ovat hankkineet pelaamalla juniorivuotensa jossain Kanadan kovista junnuliigoista – WHL:ssä, OHL:ssä tai QMJHL:ssä.
Viimeisimpänä seuran omista free agenteista jatkosopimukseen puumerkkinsä rustannut Ramzi Abid sekä viime kaudella San Josesta tullut Matt Bradley ovat kelpoja middle-/light weight –tappelijoita, joilta voi odottaa jopa kymmenen tappelun kausia, mikäli vain pääsevät pelaamaan tarpeeksi. Myös Jokereissakin vieraillut suurikokoinen pakki Dan Focht tiputtelee silloin tällöin hanskojaan, jopa raskassarjalaisia - kuten viime kaudella Chris Simonia - vastaan.
Veteraani Kelly Buchberger ottaa melko varmasti hänelle tutut reilut kymmenen hanskausta, häviten niistä yhtä tutusti suurimman osan. Halukkuutta hanskahommiin 36-vuotiaalta veteraanilta kuitenkin edelleen löytyy ja siitä täytyy miehellä kyllä hattua nostaa.
Simpsonin lailla loppukesästä seuran vahvuuteen vapaana agenttina liittynyt 31-vuotias pakki Drake Berehowsky hallitsee tarvittaessa myös tappelupuolen, vaikkakaan häntä ei siinä roolissa ole oikeastaan Edmontonissa pelaamansa kauden 1997/98 jälkeen käytetty. Silloin Berehowsky tappeli Oilers-pelaajista eniten – yhteensä 11 kertaa kaudessa. Viime vuonna Phoeniexissa hänen hanskat tippuivat ainoastaan kerran. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä millainen Berehowskyn rooli tulee olemaan uudistuvassa Pittsburghissa.
Kaakkoinen divisioona
Boston Bruins
Tappelufanien keskuudessa odotellaan mielenkiinnolla Bostonin kauden alkua, jotta nähdään onko Sandy McCarthysta vielä tappelijaksi. McCarthyn itsensä kesän aikana lausumat kommentit antavat ymmärtää, että hän alkaisi jälleen pelaamaan kiekkoa parhaiten osaamallaan tavalla, eli ilman hanskoja. Mikäli näin tapahtuu, niin mielenkiintoinen kausi on luvassa, sillä McCarthylla on ilman muuta edelleen kykyjä nousuun aina TOP 5:een asti. Harjoitusotteluissa McCarthy pudottikin jo hanskansa mm. viime kauden seuratoverinsa Dale Purintonin kanssa.
Vaikka McCarthy floppaisi lopullisesti, niin Bruinsin pelejä on silti mukava seurata. Tähän syynä on mies nimeltä P.J. Stock. Hän tappelee illasta toiseen paljon pidempiä ja painavampia miehiä vastaan, mutta antaa aina oman osansa iskuista ja pystyy myös hyviin voittoihin. Stockin tyyli yhdistettynä pieneen kokoon on kuitenkin niin rasittava, että McCarthylta on oikeastaan pakko tulla apuja, muuten P.J.:n urakka käy liian kovaksi.
Puolustuksesta Bruins menetti parhaimmillaan noin kymmenen kertaa kaudessa tappelevan Sean Brownin, joka siirtyi New Jerseyyn. Loppukaudesta Bruinsin paidassa innokkaasti tapellut Krzysztof Oliwa vaihtoi myös maisemaan, suuntanaan Calgary. Tulopuolella ei kesän aikana ollut oikeastaan kuin nimen omaan McCarthy. Torontosta hankittu Doug Doull tulee vahvistamaan pääasiassa farmijoukkue Providence Bruinsin poliisiosastoa.
Los Angelesissa aikoinaan mukavasti tapelleelta Sean O’Donnellilta on oikeutettua odottaa lisäystä viime kaudella vain kahden fighting-jäähyn saldoonsa.
Buffalo Sabres
Jo vuonna 1989 Sabres-paidassa debytoinut yleisön suuri suosikki Rob Ray kaupattiin viime kauden loppupuolella yllättäen Ottawa Senatorsiin, jolloin heavy weight –tappelijan viitta lankesi kokonaisuudessaan Raytä kahdeksan vuotta nuoremman Eric Boulton harteille. Boulton ei innokkuudestaan huolimatta pysty kuitenkaan selviämään tehtävästä yksin ja Sabresiin onkin koko kesän ja alkusyksyn ajan huhuiltu Boultonin avuksi toista raskaan sarjan tappelijaa. Ensin puhuttiin Ottawassa ilman sopimusta jääneen Rob Rayn paluusta, mutta se taisi olla enemmänkin Sabres-fanien toiveunta, kuin varteenotettavaa spekulointia. Viimeisimpinä nostettiin esiin Chicagon Ryan VandenBusschen sekä Philadelphia Todd Fedorukin nimet.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että ratkaisuksi on löydetty omista reserveistä Andrew Peters, joka on ollut harjoituspeleissä Anaheimin Garrett Burnettin ohella koko liigan innokkain tappelija. Viime vuonna Buffalon farmissa Rochesterissa (AHL) Peters tappeli 18 kertaa. Rochesterin viime kauden ykköstappelija oli kuitenkin entinen OHL:n raskaansarjanmestari Sean McMorrow, joka viime kaudella, ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan tappeli hulppeat 41 kertaa. Vaikka Peters onkin nyt kaksikosta lähempänä pelipaikkaa Sabresissa, niin nimen omaan McMorrow on kaksikosta parempi fighteri ja hänestä Buffalolle on tulevaisuudessa vielä paljon iloa.
Buffalon middle-/light weight –osastolta löytyy Adam Mair, jolta voi odottaa jopa kymmentä tappelua kaudessa. Vasta alkukesästä Calgarystä tullut Steve Begin jatkoi jo matkaansa, kun siirtyi waiver draftissa Montrealiin.
Montreal Canadiens
Viimeisten vuosien aikana totuttu siihen, että Montrealista ei varsinaista kovan luokan tappelijaa ole löytynyt. Viimeistään viikonloppuna pidetty waiver draft osoitti, että linja on nyt muuttunut. Ensinnäkin joukkue hankki ykköspoliisikseen Vancouverissa suojaamatta jätetyn Darren Langdonin, joka on tunnettu koko liigan teknisimpänä tappelijana.
Toinen waiver draftissa hankittu pelaaja oli vasta kesällä Calgarystä Buffaloon siirtynyt Steve Begin. Hän on liigan parhaita light weight tappelijoita ja pystyy ottamaan erää myös luokkaa kovempien kavereiden kanssa.
Kesällä Habs teki yllättäen jatkosopimuksen viime kauden aikana NY Rangersista tulleen Gordie Dwyerin kanssa. Yllättäen sen takia, että Dwyerin viime kausi jäi kesken Atlanta Tharshersin Garnet Exelbylle kärsittyyn pahaan tyrmäykseen ja jonkin aikaa oli jopa epäselvää, pystyykö Dwyer edes pelaamaan tällä kaudella. Tappelutaidoiltaan Dwyer ei kuitenkaan ole raskassarjalaisten kärkipäätä, joten Langdonin saapuminen ykkös-enforceriksi oli hyvä asia.
Kolmas varsinainen heavy weight joukkueessa on viime kaudella Minnesotasta jo NHL-uransa toiselle visiitille Montrealiin saapunut Sylvain Blouin. Yhteensä 17 ottelua Blouin kerkesikin Canadiensissa pelaamaan, kunnes tuli käsky farmiin, AHL:n Hamiltoniin. Ja siellä vierähtikin Blouinin koko loppukausi. Mies on muutenkin koko lähes kymmenvuotisen ammattilaisuransa ajan keikkunut NHL:n ja AHL:n välimaastossa.
Ihan kohtalainen hanskaaja on myös Stephane Quintal, joka tappelee 5-10 kertaa kaudessa, mutta on liian tärkeä mies varsinaiseksi fighteriksi. Koko viime kauden sivussa ollut Sheldon Souray on myös OK tappelija, mutta häntäkin tarvitaan ennemmin kentällä, kuin jäähyaitiossa. Craig Rivet’ltä ja Mike Komisarekilta voi niin ikään odottaa satunnaisia nyrkkipeijaisia.
AHL:ssä viime kaudella 20 kertaa tapellut Ben Carpentier pääsi koittamaan muutamassa harjoitusottelussa, mutta vakituiseksi NHL-poliisiksi eivät miehen pelitaidot taida riittää.
Ottawa Senators
Senatorsilta ei varsinaista raskaan sarjan miestä löydy, vaikkakin Chris Neil tappelee paljon ja esittää hyviäkin otteita, kuten mm. kova ja tasainen matsi Eric Cairnsia vastaan viime kevään pudotuspeleissä. Neilille parhaiten sopiva rooli olisi kuitenkin kakkostappelijan rooli, rinnallaan toinen, ehkäpä jopa muutamaa kokoa suurempi kaveri, joka voisi hoidella TOP 10 –luokan hanskaajat.
Itse odotin viime keväänä hankitusta Rob Raystä hyvää aisaparia Neilille, mutta Ray sai jostain syystä pelata seurassa ainoastaan viisi ottelua, ilman yhtäkään tappelua. Vapaaksi agentiksi jäänyt Ray ei ole vielä löytänyt pelipaikkaa, vaikka kesän aikana miestä huhuiltiin mm. takaisin Buffaloon, sekä Floridaan ja Anaheimiin. Toivottavasti sopimus edes johonkin suuntaan piakkoin syntyy, sillä Rayllä olisi ehdottomasti vielä annettavaa NHL-kiekkoilulle. Kävi miten kävi, niin joka tapauksessa Ray jää historiaan ennen kaikkea viihdyttävänä tappelijana, jonka tyrmäysiskun voiman saivat kokea monet. Lisäksi nykyään voimassa oleva sääntö, jonka mukaan tappelun aikana paitansa menettänyt saa pelirangaistuksen, on suurelta osin Rob Rayn ”syytä”, sillä Rayn bravuuri oli aikoinaan tappelun kestäessä stripata koko yläruumiinsa paljaaksi ja vaikeuttaa näin vastustajan toimintaa.
Ottawa solmi kesällä jatkosopimuksen farmilegenda Dennis Bonvien kanssa, mutta hänen aikansa tulee pääasiassa kulumaan edelleen AHL:ssä, Binghampton Senatorsissa. Häntä kyllä tarvittaisi ykkösjoukkueessa, sillä Neilin lisäksi ainoastaan Shane Hnidya ja Zdeno Charaa voi kutsua jossain mielessä tappelijoiksi. Ihmettelen, ettei joukkuejohto ottanut mm. Tie Domi – Magnus Arvedson –episodista opikseen ja hankkinut riveihinsä kunnon raskassarjalaista.
Toronto Maple Leafs
Toronto Maple Leafsissa jatkavat tutut miehet Tie Domi ja Wade Belak. Domin tuntevat kaikki. Hän on aina ollut suuri show-mies, jonka temput ovat tosin välillä menneet hieman yli. Domi keräsikin monien tappeluita seuraavien halveksinnat niskaansa muutaman vuoden takaisella ajallaan, jolloin hanskojen pudotusten feikkauksia, non-fightereiden kimppuun käymisiä, yms. tempauksia nähtiin mieheltä harmittavan paljon. Viime kaudella pelleilyt vähenivät kuitenkin huomattavasti ja Domi osoitti, että vasurista löytyy vielä tehoja. Mm. tappelu Donald Brashearia vastaan viime kevään play off –peleissä oli välähdys vanhaa Domia.
Joukkueen kahdesta tappelijasta parempi on kuitenkin suurikokoinen puolustaja Wade Belak. Hänestä on Toronton vuosinaan on kehittynyt myös hyvä puolustava puolustaja, joka pystyy pelaamaan illasta toiseen vakituista vaihtoa. Myös tappelijana Belak on kasvanut huimasti ja nykyään hänet luetaan samaan kastiin Laraquen, Brashearin, Worrellin ja Cairnsin kanssa, eli aivan NHL-tappelijoiden terävimpään kärkeen. Belakin tappelutyylissä on myös tapahtunut muutoksia, kun vuodet Tie Domin opetuksessa ovat tuoneet myös Belakin tappeluihin mukaan ”domimaisen” pyörimisen.
Coloradosta siirtynyt Bryan Marchment toi suoranaisesti mukanaan noin 5 - 10 tappelua kaudessa, ja välillisesti Marchmentin pelityyli voi toki poikia enemmänkin kärhämiä. Monet eivät pidä Marchmentin välillä likaisistakin taklauksista, mutta hän sentään vastaa teoistaan nyrkeillään ketä vastaan tahansa; toisin kuin kaksi muuta halpamaisista taklauksistaan tunnettua kaveria – Darius Kasparaitis ja jo lopettanut Ulf Samuelsson.
Oman osansa Maple Leafs –tappeluista aiheuttaa myös agitaattori Darcy Tucker, jonka varastoista tuntuu löytyvän joka vuosi mitä mielenkiintoisimpia temppuja, kuten viime kaudella Ottawan vaihtoaitiossa olleen Chris Neilin kimppuun hyökkääminen.
Jo viime keväänä Maple Leafs organisaatioon saapunut Nathan Perrott solmi kesällä seuran kanssa jatkosopimuksen. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että jo neljä vuotta sitten NHL:n harjoituspelien fighting major –tilaston voittanut Perrott saisi kunnon mahdollisuuden myös varsinaisissa otteluissa.
Kaakkoinen divisioona
Atlanta Trashhers
Eric Godardin sekä Stephen Peatin ohella Atlantan puolustaja Francis Lessard on yksi tulevaisuuden TOP 5 –kandidaateista. Lessardin kohdalla pelipaikan valtaaminen on vain kovemman työn takana. Viime kaudella Lessard jo esitti pelaamassaan 18 ottelussa erittäin lupaavia otteita ja osoitti, että hänen QMJHL:ssä ja AHL:ssä keräämänsä maine kantaa myös NHL-jäillä. Toivottavasti vakituinen NHL-pelipaikka irtoaa ja saamme nauttia Lessardin esityksistä jopa yli 20:n tappelun verran.
Viime kaudella Montrealin Gordie Dwyerin untenmaille pudottanut vasta 22-vuotias Garnet Exelby tulee todennäköisesti samaan enemmän peliaikaa ja häneltä on lupa odotella ihan hyviä otteita. Hän ei kuitenkaan tappele yhtä paljon kuin esimerkiksi Lessard, josta osoituksena Exelbyn viime kauden AHL-saldo: 53 ottelua ja 8 tappelua.
Aikoinaan ensimmäisinä Pittsburgh-kausinaan ihan kohtalaisia otteita esittänyt, mutta myöhemmin urallaan punching bag –luokkaan vajonnut Chris Tamer ottaa kaikesta huolimatta noin viidestä kymmeneen matsia kaudessa. Samaan on mahdollisuuksia myös Tamerin lailla USA:n yliopistosarjoista ammattilaiskaukaloihin hypänneellä Andy Suttonilla.
Waiver draftissa Atlanta vahvisti fyysitä osastoaan vielä kahdella miehellä, kun joukkueeseen matkasivat Ronald Petrovicky ja Shawn Heins, jotka molemmat löytyivät NY Rangersin suojaamatta jättämien pelaajien listalta. Heins tosin kerkesi viettämään Rangersin listoilla vain hetken, sillä joukkue oli hankkinut miehen ainoastaan pari päivää aikaisemmin, hänen päädyttyä waiver listalle juuri nimen omaan Atlantassa.
Carolina Hurricanes
Viime kaudella tulokastappelija Jesse Boulerice esitti Hurricanesin paidassa hyviä otteita, kunnes vastaan tuli nyrkki, jonka omistaa Dallas Starsin Aaron Downey. Tappelussa Downey iski varsinaisen kymppiosuman, tiputtaen rookien jäähän ja koko loppukauden kestäneelle sairaslomalle. Pre season –otteluissa Boulerice on kuitenkin onneksi jo pelannut ja tapellutkin, joten hyvin on toipuminen lopulta sujunut.
Alkukesästä Boulericen tilanne oli kuitenkin vielä epävarma ja Hurricanes hankkikin Ottawasta Joey Tetarenkon, joka olisi hoitanut tappelupuolen, mikäli Boulerice ei olisi pystynyt pelaamaan. Pre season –otteluissa myös Tetarenko on saanut peliaikaa, mutta todennäköistä on, että hän matkaa piakkoin farmiin. Toivottavasti kuitenkaan näin ei käy, sillä olisi mukava nähdä Hurricanes-paidassa kaksi oikeaa tappelijaa viime kauden synkän lopun jälkeen, jolloin poliiseina joutuivat toimimaan pääasiassa Kevyn ja Craig Adams, joista kumpikaan ei ole tappelija.
Kesällä Calgary Flamesista tullut Bob Boughner pystyy myös tarvittaessa hanskahommiin, vaikka ei mikään kovin erikoinen sillä osa-alueella olekaan.
Florida Panthers
Viimeisen vuoden aikana Florida Panthers on ollut koko liigan eniten tappeluvoimaa menettänyt joukkue. Pois ovat lähteneet Joey Taterenko, Peter Worrell, Brad Ference ja Lance Ward. Tilalle tuli Darcy Hordichuk Phoenixista. Hordichuk on erittäin halukas tappelija ja viihdyttävän toe-to-toe-tyylin edustaja, mutta hieman pienikokoinen ja juuri kuluttavan tappelutyylinsä takia ei pysty yksin hoitamaan kaikkia vastustajien raskassarjalaisia, vaan tarvitsisi avukseen jonkun kokeneen ja mielellään hieman isokokoisemman enforcerin.
Ongelmaan ei tuonut ratkaisua Montrealin paidassa lähes kymmenen vuotta sitten parhaat tappelunsa tapelleen, 35-vuotiaan Lyle Odeleinin hankinta, vaikka hän pientä helpotusta Hordichukin urakkaan tuokin. Junioreista on tulossa kova nimi, Grant McNeil, mutta vielä taitaa olla liian aikaista puhua hänen NHL-debyytistään. Farmiin matkasivat myös McNeilin lailla training campilla tapelleet Jeff Paul ja Lee Goren.
Ikäviä uutisia ainakin kaikille tappelufaneille kuultiin kesällä, kun jo viime kauden kokonaan väliin jättänyt, NHL:n yhden kauden fightin major –ennätystä (39) hallussaan pitävä Paul Laus joutui loukkaantumisten takia valitettavasti ripustamaan hanskansa lopullisesti naulaan. Parhaassa kunnossaan olleesta Lausilla olisi todellakin ollut käyttöä tämän päivän Panthersissa.
Tampa Bay Lightning
Joukkueesta löytyy kyllä kaksi raskaansarjan ottelijaa, Andre Roy ja Chris Dingman, mutta taso ei todellakaan ole mikään ihmeellinen. Aikanaan Ottawassa läpimurtonsa tehnyt Andre Roy on kaksikosta parempi, mutta ei hänkään mikään varsinainen pelote.
Dingmanin suurin ongelma on tasapainon täydellinen puuttuminen ja sen takia tappelut päättyvät yleensä jo muutaman sekunnin räpellyksen jälkeen. Tähän mennessä Dingmanin uran paras meriitti on sijoittuminen Ian Laperrieren jälkeen toiseksi NHL:n fighting major –tilastossa kaudella 1999/2000, jolloin Dingman tappeli 20 kertaa.
Muutenkin joukkueen tilanne näyttää varsin heikolta, sillä Royn ja Dingmanin avuksi on tarjota ainoastaan light weight Ben Clymer, jolta jo yli viisi tappelua kaudessa on hyvä saavutus.
Washington Capitals
Washingtonissa tilanne on erittäin positiivinen. Ensinnäkin joukkueesta löytyy aikanaan WHL:ää hallinnut Stephen Peat. Viime kausi Peatiltä meni loukkaantumisen takia hieman poskelleen ja hän pelasikin ainoastaan vajaat 30 NHL-ottelua, mutta jo miehen edelliskauden 15:ssä NHL-tappelussaan esittämät hyvät otteet osoittivat, että Peatin kovuus riittää hyvin myös maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Peat onkin tämän hetken nuorista enforcereista ehkäpä varmin ehdokas tulevaisuuden TOP 5-fighteriksi. Mahdollisuuksia nousuun on jopa tämän kauden aikana.
Peatin ollessa loukkaantuneena nousi ainakin minulle yllätyksenä Capitalsin poliisiksi herra nimeltään Alex Henry. Hän tuli kesken viime kauden Oilersista, jossa pelipaikka ei tuntunut aukeavan millään. Washingtonissa hän heti mukaan rinkiin ja tulostakin alkoi syntyä. Henry tappeli yhteensä yhdeksän kertaa vastassaan todellisia kovanaamoja, kuten Matt Johnson, Darcy Hordichuk ja P.J. Stock. Jos sekä Peat, että Henry pääsevät molemmat yhtä aikaa kokoonpanoon, niin Capitalsin ottelut ovat varmasti erittäin mielenkiintoista seurattavaa.
Middle weight –luokkaan joukkueella on tarjota viime kaudella hyvin esiintynyt tulokas Brian Sutherby. Lisäksi fighting majoreita 5 – 10 kappaletta tulevat keräämään ainakin Washingtonista yllättäen NHL-pelipaikan löytänyt Jason Doig, Capsien monivuotinen luottopuolustaja Brendan Witt sekä niin ikään puolustava puolustaja Rick Berry.
Lopuksi lähtee vielä Jukka Suutarille kiitokset rakentavista kommenteista.