Malttia ja kokemusta
Blues oli hyvissä ajoin liikkeellä siirtomarkkinoilla, ja julkistikin kaikki sopimuksensa hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Toiminnanjohtaja Christian Ruuttu on selvästi tuonut rauhallisemman tyylin pelaajahankinnoissa. Enää ei lähdetty kärräämään umpituntemattomia tsekkejä joukkueeseen, vaan nyt painotetaan tutkimista ja harkintaa. Lisäksi suomalaisiin pelaajiin on satsattu, sillä yhtään uutta ulkomaalaista ei ole joukkueeseen toistaiseksi hankittu.
Kakkosketjuun tosin saattaa olla tulossa hyökkääjä Detroitin harjoitusleiriltä syyskuun loppupuolella. Ruuttu on tällä hetkellä rapakon takana katsastamassa pelaajia. Pääpiirteiltään joukkue on siis pysynyt kerrankin melko samana viime kauteen verrattuna, ja se on saanut myös arvoisensa johtajan: Juha Ylösen. Ongelmat piilevät tällä hetkellä kärkimateriaalin kapeudessa. Jalkeilla on yhtä kaikki kuitenkin varsin tasainen ja yhteinäinen ryhmä.
Valmennuksesta vastaavat tällä kaudella Hannu Kapanen, Ted Sator ja Niki Andersson yhdessä. Nähtäväksi jääkin kuka lopulta tekee päätökset, Kapanen vai Sator? Kyseessä saattaa olla hyvin toisiaan täydentävä pari…tai sitten ei. Oli miten oli, yhdestä asiasta voitaneen olla samaa mieltä: blues lähtee tulevaan kauteen takuulla paremmista asetelmista valmennuksen suhteen kuin viime vuonna. Tämä kolmikko saattaa Ruutun suosiollisella avustuksella jo saada jotain aikaankin.
Myllys vai Oksa?
Maalivahtipeli on yleensä toiminut Espoossa. On ollut Siekkistä ja Myllystä. Osin surkean puolustuspelaamisen vuoksi monet maalivahdit ovat silti näyttäneet heikoilta maalinsa suulla. Myös Myllys pelasi runkosarjan yllättävän vaisusti, varsinkin jos tuijottaa torjuntaprosentteja. Huonoa kautta ei ”Jamo” kuitenkaan pelannut, ja mikä tärkeintä, pudotuspeleissä mies oli maaginen. Tällä kaudella Jamolta odotetaan kuitenkin tasaisempia otteita läpi kauden, ja hänellä on luonnollisesti erittäin tärkeä rooli joukkueen menestyksessä. Myllyksen kokemusta ei voi korvata millään. Aloittaa selvänä ykkösvahtina.
Tähän kauteen lähdetään kuitenkin jännittävistä asetelmista. Bluesin monivuotinen tuuraaja Mika Oksa on jälleen osoittanut kehittyneensä viime kaudesta. Häntä kehutaan kilvan joukkueen sisällä, ja Oksa herätti suurta huomiota myös Ruotsin kiertueella, jolloin hän piti ruotsalaislehtien mukaan lähes yksin joukkuetta pystyssä HV-71:tä vastaan. Parhaimmillaan Oksa onkin loistava: isokokoinen ja hyvin peittävä maalivahti, jolla on silti hyvät refleksit. Rauhallisuus on nykyään muotia maalivahtien keskuudessa, ja kuumimmat nimet, kuten Kari Lehtonen tai Antero Niittymäki ovatkin juuri tällaisia.
Oksalla on hyvät edellytykset nousta tällä kaudella lopullisesti joukkueen ykkösmaalivahdiksi. Hänellä on kaikkea mitä tarvitaan, myös rutiinia ja kokemusta; niin monta kertaa hänet on tiukan paikan tullen käsketty tuuraamaan. Näin kävi Siekkisen loukkaannuttua aikoinaan, näin kävi Draperin kaudella ja näin kävi monta kertaa myös viime kaudella. Yllätys Myllyksen ohittaminen silti olisi. Kaiken kaikkiaan voisi todeta, ettei Blues tähän osastoon kompastu.
Sator paikkaamaan Measuresin vaurioita
Puolustus oli viime kaudella pahiten flopannut osa-alue Bluesin pelissä. Pakisto oli joko liian heiveröistä tai sitten liian kankeaa tekoa. Lisäksi peluutus arvelutti. Miten entinen huippupakki Allan Measures saattoi hoitaa hommansa niinkin ammattitaidottomaan tyyliin?
Täksi kaudeksi valmennusportaaseen siirtynyt Ted Sator tuo mukanaan niin paljon kokemusta NHL-tason valmentamisesta, että hänen luulisi osaavan paikata ja peluuttaa puolustusta oikein. Bluesiin täksi kaudeksi siirtyneet Rami Alanko ja Sebastian Sulku osaavat hommansa. Varsinkin Alanko on vakuuttanut varmoilla ja fyysisillä otteillaan harjoituspeleissä. Niclas Hedberg siirtyi Ruotsin kautta IFK:hon, ja lisäksi Matti Kuusisto sekä Jermu Pisto lähtivät joukkueesta.
Mitenkään aliarvioimatta lähteneiden taitoja, voisi silti sanoa heidän olleen osasyyllisiä joukkueen huonoon puolustuspelaamiseen. Periaatteessa syy oli kuitenkin koko joukkueen, sillä varsinkaan tähtihyökkääjiä ei puolustaminen juurikaan innostanut. Cory Murphy ja Jiri Vykoukal jäivät joukkueeseen yhdessä runkopakkien Gustafssonin, Laatikaisen ja Virtasen kanssa, joten puolustuspään pisteitä odotetaan varsinkin tältä kaksikolta sillä varauksella, että Vykoukal pysyy kerrankin terveenä koko kauden.
Kaiken kaikkiaan puolustus näyttää nyt yllättävänkin hyvältä; ainakin paperilla. Hyvät valmentajat saavat varmasti moisesta materiaalista paljon irti. Nyt joukkueessa on ainakin oikean tyylisiä pareja. On fyysisyyttä (Alanko, Virtanen, Sulku, Gustafsson) sekä kiekollista taitoa (Murphy, Vykoukal, Laatikainen). Eri asia on miten homma toimii käytännössä. Tero Määttää on vaikea laskea kumpaankaan porukkaan, sillä hänen viime kautensa oli katastrofaalinen, eikä tämäkään kausi harjoituspelien perusteella kovin hyvää lupaa.
Jotain on silti hänenkin saatava aikaan, muutoin alkaa lähtölaskenta joukkueesta. Ainakin kaksi todella hyvää ja tasapainoista pakkiparia Bluesin pitäisi silti saada helposti jalkeille, joten tämä osasto yhdistettynä hyvään maalivahtipeliin näyttää olevan kunnossa. Myös avauspelin voi odottaa paranevan jonkin verran viime kaudesta, ja syytä onkin.
Caloun-Ylönen-Tuomainen
Siinä todellinen kolmikko. Kyseinen ketju tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan Bluesin joukkueen selkäranka varsinkin hyökkäyspäässä, sillä ketjusta tuntuisi löytyvän kaikkea, mitä hyvältä ketjulta voi toivoa: fyysisyyttä, taitoa, luisteluvoimaa ja kahden suunnan peliä.
Herää todella kutkuttava kysymys: Kuinka kovaan vireeseen Caloun äityy tällaisessa ketjussa? Tuomainen tekee hänelle tilaa Ylösen jakaessa passit ja hoitaessa puolustamisen. Ainoa kysymysmerkki on maalinteko. Kuka ottaa sen hoitaakseen? Calounkin nimittäin pitää enemmän tilanteiden luomisesta ja syöttelemisestä kuin varsinaisesta maalien tykityksestä. Ketju tulee kuitenkin epäilemättä olemaan, jos ei kovin, niin ainakin yksi kovimmista liigassa.
Ykkösketjua aikansa ihailtuaan voi siirtyä ihmettelemään rajua tiputusta kakkoseen. Missä ovat tähdet? Detroitin tilanne on, kuten manittua, vielä auki, mutta kauteen lähdetään todennäköisesti kakkosketjulla Teemu Elomo-Olli Ahonen-Niko Nieminen. Myös Kari Kalto, Markku Hurme ja Miika Elomo saattavat olla ehdolla tähän. T. Elomon rooli ketjussa on selvä, ja mieshän pelasi hyvin kakkosketjussa myös viime kaudella Krykovin ja Lehterän kanssa.
Nuorempi Elomoista on nopea ja omaa erittäin hyvän vedon. Hän on luonteeltaan maalintekijä. Hermokontrollin pitäminen onkin Elomon suurin haaste tulevalla kaudella. Taitoa häneltä kyllä löytyy, ja tehoja voidaankin odottaa vesi kielellä. T. Elomo saattaa olla pelaaja, joka lyö itsensä lopullisesti läpi tulevalla kaudella.
Olli Ahonen on vasta juuri pääsemässä takaisin kehiin loukkaantumisen jäljiltä, mikä tekeekin hänestä suuren kysymysmerkin. Ahonen pelasi hienon kauden JYPissä, mutta nyt rooli on ehkä hieman hyökkäävämpi ja odotukset kovemmat. Pystyykö hän ruokkimaan T. Elomoa ja pelaamaan kahteen suuntaan? Toisin sanoen: Pystyykö hän korvaamaan Krykovin? Ketjun mielenkiintoisin pelaaja on nuori Niko Nieminen, jonka otteet ovat erittäin lupaavia. Mies on nopea, iso ja röyhkeä hakeutuessaan maalipaikkoihin. Tarkkuutta hieman lisää ja avot. Tässä Bluesilla on käsissään todellinen kultakimpale, jolle ehdottomasti kannattaa antaa peliaikaa. Tämän varmasti tiedostavat myös valmentajat. Läpimurto on lähellä jo tällä kaudella, vaikka armeija onkin rasitteena.
Kakkosketju on täynnä odotuksia ja potentiaalia, mutta se ei riitä. Onnistuessaan se voi olla erinomainen ketju täynnä nuoruuden intoa ja voimaa, mutta pahimmassa tapauksessa asiat eivät onnistu keneltäkään, eikä Ahonen ole toipunut kunnolla pelatakseen tarpeeksi kovalla tasolla. Yksi kovan luokan sentteri saattaisi tehdä ketjusta erittäin laadukkaan kakkosen.
Jarruketjuissa löytyy
Kolmos- ja nelosketjujen kokoonpanoja ei espoolaisten tarvitse hävetä. Sentteriksi tarjolla on nimiä Markku Hurme, Janne Seva ja tarvittaessa Kari Kalto. Sen lisäksi laitureina toimivat mm. vanhempi Elomoista eli Miika, Espoon Asterix Mikael Jämsänen, todellinen legenda Timo ”Hire” Hirvonen, erittäin hyvin harjoituspeleissä pelannut Semir Ben-Amor sekä viime kaudella vaisusti esiintynyt Teemu Virkkunen.
Laajuutta siis löytyy vaikka muille jakaa, ja ehkä jaetaankin, mikäli Detroitista irtoaa pelaajia. Jarruketjuissa on kokemusta, nuoruutta, yritystä, fyysisyyttä ja jopa ratkaisuvalmiutta sopivassa suhteessa. Nämä ketjut kestävät varmasti vertailun minkä tahansa joukkueen vastaavien kanssa. Lisäksi paikkaa ketjuista kärkkyvät lupaavat juniorit kuten Iippo Suutarinen tai Joni Töykkälä.
Tehoista ja suurimmasta puolustusvastuusta näissä ketjuissa vastaavat eittämättä miehet Hurme, Kalto, Hirvonen sekä M. Elomo. Vanhemmalla Elomoista onkin nyt todellinen näytön paikka, mikäli mies mielii vielä korkeammalle urallaan. Kokoa ja näkemystä löytyy, mutta kuten Teemullakin, myös Miikalla on ongelmia hermojensa kanssa, eikä mies tunnu onnistuvan kovin hyvällä prosentilla viimeistelyissä.
Kari Kalto sen sijaan on mies, joka onnistuu lähes aina omassa hommassaan. Hän jaksaa taklata väsymättä, osaa tehdä myös maaleja kiitettävästi, ja mikä parasta, on mies, jonka voi komentaa huoletta vaikka ykkösketjuun. Semir Ben-Amor vastaa yhdessä puolustaja Jani Virtasen ja hyökkääjä Marko Tuomaisen kanssa joukkueen fyysisimmästä pelistä ja jopa tappeluista tarvittaessa.
Bluesin koko hyökkäyskalustoa voisi hyvinkin luonnehtia tasaiseksi ja lupauksia herättäväksi, mutta valitettavasti nämä sanat ovat niin useasti toistuneet Bluesista puhuttaessa, ettei niitä voi enää itsekään ottaa vakavasti. Nyt pitäisi ennemminkin olla mustaa valkoisella, kuin toivoa parasta. Sen vuoksi ainakin yksi kova vahvistus hyökkäykseen tekisi hyvää jo porrastustakin ajatellen. Nyt on yksi superkolmikko, jonka jälkeen sitten tipahdetaankin lähes samalle tasolle loppujen kanssa.
Voittava ja menestyvä joukkue ei missään nimessä saa olla yhden ketjun varassa jo pelkästään loukkaantumistenkin takia. Vertailun vuoksi kannattaa vilkaista esim. Jokereiden pakkaa. Lisäksi on muistettava Jan Calounin kolmen ottelun pelikielto kauden alussa. Hyökkäys tuskin on vielä valmis, mutta ei toistaiseksi vakuuta. Se on korkeintaan hitusen viime kautta parempi, jos sitäkään.
Tähtäimessä jälleen kotietu
Vaikkei asiasta virallisesti ole vielä tiedotettukaan, lienee selvää, että Bluesin tavoitteet ovat neljän tai vähintään viiden parhaan joukossa. Vähempään ei ole järkevää näillä panostuksilla tyytyä. Omistaja Jussi Salonoja on jo ajat sitten todennut kauden 2002-2003 olevan päätavoite mitalille tai jopa mestaruudelle. Salonojan aikataulusta ollaan kuitenkin pahasti jäljessä, joten tavoitteesta voidaan ehkä ainakin mestaruuden osalta hieman tinkiä.
Ylösen ja Tuomaisen hankinnat sekä vahvistukset puolustuspäähän kielivät kovasta panostuksesta. Lisäksi joukkueen runko pysyi pitkälti samana, joka yleensä on aina hyvä merkki. Jatkuvuuttahan Blues nimenomaan hakeekin. Yhden tai kahden kovan hyökkääjän hankkiminen saattaa olla sinetti menestykselle tällä kaudella. Ilman hankintoja puolestaan paljon jää kysymysmerkkien varaan. Bluesilla on joka tapauksessa jälleen kerran eväät pitkälle.
Se edellyttää tasaisuutta otteissa ja 110% asennetta jokaiselta jokaisessa pelissä. Lisäksi on rukoiltava korkeampia voimia apuun, jottei lasaretti täyttyisi taas kauden mittaan runkopelaajista. Bluesilla on realistiset mahdollisuudet saavuttaa kotietu, jos joukkue pelaa tasonsa mukaisesti läpi kauden.
Markkinointiinkin on satsattu: Blues otti käyttöönsä ensimmäisenä maailmassa CD-ROM-tyylisen kausikortin, ja monet kiintotähdet kuten Jan Caloun, Jarmo Myllys sekä tietysti Juha Ylönen vetävät halliin yleisöä todennäköisesti enemmän kuin koskaan ennen.
Kyyti huipulle odottaa jälleen espoolaisia. Ollaanko vihdoin tarpeeksi viisaita ottamaan se vastaan?