Ilves vaihtoi veräjänvartijaa kaksi kertaa - ei auttanut
Ilveksen ja Bluesin välisessä kohtaamisessa molemmilla joukkueilla oli paljon pelissä. Blues jahtaa vielä suoraa pudotuspelipaikkaa ja Ilves taistelee paikasta kymmenen parhaan joukossa. Blues iski kolme maalia toisessa erässä, Ilves kiri maalin päähän kolmannessa. Blues voitti ottelun 2-4.
Tuomarit kertasivat lämmittelyissä tulevaa ottelua.
Tommi Huhtalan hanskoilla on pelattu muutama ottelu aikaisemminkin.
Ilves oli vähällä avata maalihanat jo ottelun ensiminuuteilla.
Turo Asplund karkasi läpiajoon mutta Jani Nieminen otti tärkeän torjunnan.
Toisen erän ensimmäisessä vaihdossa Kim Hirschovitsia rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Rangaistuslaukausta laitettiin torjumaan Ville Kolppasen sijasta Joonas Korpisalo.
Hirschovits veivasi komean maalin ja Blues siirtyi 0-1-johtoon.
Tommi Huhtala ja Atte Pentikäinen vaihtoivat iskuja ja sanoja.
Blues painoi entistä pahemmin päälle.
Philip McRae siirsi vieraat jo 0-2-johtoon...
...ja hetken kuluttua Mikko Kuukka iski alivoimalla "kierrejengalla" Bluesin 0-3-johtoon.
Edellisestä tilanteesta hetki ja Joonas Korpisalo sai kaivaa varusteet naftaliinista jälleen.
Korpisalo korvasi Kolppasen kertaalleen.
Tommi Huhtala pelasi kovaa läpi ottelun.
Kolmannessa erässä Ilves nosti tasoaan selvästi.
Miikka Männikkö laukoi kiekon maalille.
Sami Sandellin ei tarvinnut kuin laittaa lapa Männikön laukauksen väliin ja Ilves kavensi lukemat 1-3.
Tuomas Tuokkola käski joukkueensa jatkaa samaan malliin.
Blues heräsi myös pelaamaan Ilveksen kavennettua.
Juuso Rajala siirsi ylivoimalla Ilveksen jo maalin päähän.
Tommi Huhtala kuitenkin katkaisi Ilveksen kirin laukomalla lopputulokseksi 2-4 tyhjään maaliin.
HPK:n voiton myötä Ilveksen penkillä alkaa olla tukalat oltavat pudotuspelipaikan suhteen.
Voiton myötä Blues on edelleen mukana kilpailussa suorasta pudotuspelipaikasta.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
Ilves kuritti Sportia ex-vaasalaisen Jens Lööken johdolla
LIIGA | 1.10.2024 21:39
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
Sitkeiden raumalaisten vierailu piti jännityksen yllä viime sekunneille saakka
LIIGA | 29.9.2024 17:36
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu
LIIGA | 2.10.2024 21:29
Haastattelu
Suomeen palannut Joonas Nättinen arvostaa Ilvestä − "Hienoin organisaatio, missä olen pelannut"
LIIGA | 2.10.2024 7:30
Uutinen
Liiga-kierros: Ilves järjesti kotonaan murskajaiset, Espoossa merkkipaalujen ilta
LIIGA | 1.10.2024 21:08
Artikkeli
Analyysi: Ilves sai mitä esite lupasi – Tommi Niemelä toi tiiviin viisikon jääkiekkonsa Nokia-areenalle
LIIGA | 26.9.2024 9:00
Uutinen
Liiga-kierros: Mannerin avausottelu HPK-penkin takana toi pisteen, Ilveksen Lööke ja Kärppien Gardiner jatkoivat tehoiluaan
LIIGA | 25.9.2024 21:21