Tappara jätti Ilveksen toistamiseen ilman pisteitä
Tappara vei voiton paikallisvastustajastaan tällä kertaa lukemin 4-2. Aleksander Barkovin ketju oli tehokas ajoittain pahasti pelitapansa hukannutta Ilvestä vastaan.
Tappara teki ottelun avausmaalin alivoimalla. Kiekko kimposi maaliin Jarkko Malisen luistimesta, tilanteessa ei kuitenkaan tuomariston näkemyksen mukaan ollut potkuliikettä.
Ainakin Ville Nieminen menee tähän Juha Leimun harhautuslaukaukseen.
Tällä kertaa synkka on paremmin kohdallaan, laukaus menee kuitenkin ohi maalin.
Teemu Aalto laukoo hetkeä myöhemmin Tapparan 2-0 johtoon.
Kai Kantola piti tänään Ilveksen kultaista kypärää.
Ilves oli tänään muutaman potkun jäljessä Tapparaa.
Henrik Haapala hukkaa kiekon läpiajossaan.
Ville Korhonen ohjaa tämän Antti Kangasniemen laukauksen maaliin.
Ville Kolppanen saa kiekon pysäytettyä luistimensa alle.
Ville Korhonen laukoo läpiajonsa päätteeksi kiekon ohi maalin.
Ville Koistinen tekee 3-2-kavennusmaalin ylivoimalla.
Henrik Haapala syöttää tästä vielä taakseen Aleksander Barkoville.
Barkov laukoo loppulukemiksi 4-2.
Kaikki kuvakoosteet
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
Tapparan vahva alku koitui Kärppien kohtaloksi
LIIGA | 27.9.2024 23:28
Kiekko-Espoolle tyly paluu Rinkelinmäelle
LIIGA | 27.9.2024 23:05
Jukka Peltolan numero nousi Nokia-areenan kattoon
LIIGA | 27.9.2024 21:04
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
CHL-kierros: Tappara hävisi täyden kympin ottelun, Ilves kompastui jälleen sveitsiläisiin
CHL | 14.9.2024 20:31
Uutinen
Puolustajalupaus Kärki oli Tapparan näkyvin hahmo, Lausannen Suomela ajoi Ilveksen CHL:ssä jo ahtaalle
CHL | 12.9.2024 20:47
Uutinen
Liiga-seuroilla mollivoittoinen CHL-ilta – Tappara sai isän kädestä Tšekissä, Ilves kaatui kotonaan NL-mestareille
CHL | 7.9.2024 19:55
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -valmentajat: kiekkopääkaupungin käskijät määräävät myös valmentajalistalla
LIIGA | 7.9.2024 13:01
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00