Tappara päätti vuoden kotivoitolla
Hakametsässä Tappara sai vieraita Jyväskylästä. Ilman Barkovia pelanneet kirvesrinnat onnistuivat kaikilla neljällä ketjullaan maalinteossa, näiden osumien turvin loppulukemiksi tampereella kirjattiin 5-1.
Peverleylle avautui illan ensimmäinen tekopaikka.
Kankaanperä ei antanut liikaa tilaa puolustuspäässä.
Maalivahdit osoittautuivat liian vaikeiksi ohitettavaksi ensimmäisessä erässä.
Edes Nieminen peli-ilmeineen ei saanut kiekkoa verkkoon.
Toinen erä sen sijaan tarjosi ottelun avausmaalin.
Maalintekijänä Jussi Makkonen.
Erän edetessä Jyrki Aholla riitti mielipiteitä tuomareille jaettavaksi.
Mainoskatkonkin jälkeen Myllykoskella riitti töitä.
Jukka Peltola yrittää vanhanaikaista.
Ja Myllykoski kauhoo kiekon rypylällä omiin.
Erän loppupuolella painopiste siirtyi Tapparamaalille.
Metsola kuitenkin venyi kerta toisensa jälkeen kiekon tielle.
Ottelun ratkaisu syntyy kolmannessa erässä.
4-1-maalia tuulettaa Chris Connolly.
Ottelun päätyttyä oli Tapparafaneilla juhlan aika.
Kaikki kuvakoosteet
Ilves kuritti Sportia ex-vaasalaisen Jens Lööken johdolla
LIIGA | 1.10.2024 21:39
Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
LIIGA, Muut Sarjat | 29.9.2024 21:01
Sitkeiden raumalaisten vierailu piti jännityksen yllä viime sekunneille saakka
LIIGA | 29.9.2024 17:36
KeuPa HT jatkaa voittoputkessa
MESTIS | 28.9.2024 7:58
- 1 / 1363
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Haastattelu
Sairastuvalta palannut JYPin Jere Lassila hyppäsi tositoimiin Tapparaa vastaan – tappio tuli, mutta "hauskaa oli pelata"
LIIGA | 21.9.2024 20:59
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30