Kuulantyöntöä, käsimaali ja levoton lämäri
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
TPS voitti kotonaan KooKoon voittomaalikisassa maalein 3-2. Voittomaalikilpailun ratkaisi Tomi Kallio kovalla lyöntilaukauksella. Ottelussä nähtiin myös yksi ulosajo, hylätty käsimaali sekä kuulantyönnöltä vaikuttaneita tanssiliikkeitä.


TPS lähti peliin päättäväisenä.


Peli pyörikin vieraisjoukkue KooKoon päädyssä ensimmäiset viisi minuuttia.


Frederic Cloutierin maalille muodostui tungosta.


Ilkka Pikkarainen parkkeerasi maalin eteen.


Välillä oli aikaa yrittää yksin.


Ainoa maaliin päätynyt oli Pikkarainen itse.


Lopulta kiekkokin lapioitiin maaliin.


Frederic Cloutier lähetti katseellaan joulutervehdyksen kuvaajalle.


Vieraiden tasoitus meni Petteri Nummelinin piikkiin.


KooKoon kokenut kaarti osui ylivoimalla.


Pelissä riitti jännitystä.


KooKoo teki Maradonat. Jari Kauppilalla riitti ihmettelemistä, kun tuomarit eivät hyväksyneet kouvolalaisten käsimaalia.


Tadas Kumeliauskas liikuttui iskemästään tasoitusmaalista.


Katsomon puolella nautittiin tasoituksesta työntämällä kuvitteellista kuulaa.


Tomi Kallio ratkaisi voittomaalikilpailun lämärillä. Robinin Boom Kah tiettävästi kertoo tästä tilanteesta.


Kova lämäri ansaitsi kovat tuuletukset.
Kaikki kuvakoosteet
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: SaiPa ja HPK sysättiin kuilun partaalle, Tappara jyrähti tennislukemiin
LIIGA | 19.3.2025 21:43
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15