Blues varmisti lauantaina kotiedun voittamalla Lukon. Itse asiassa varmistus tuli myös siinä, että JYP ei voittanut Jokereita. Bluesin sijoitus runkosarjassa on siis neljäs. Vastustaja on tosin epäselvä. Jos Tappara voittaa Lukon, nähdään toisinto viimevuotisesta sarjasta. Muussa tapauksessa Blues kohtaa JYP:n, joka ei pelaa viimeisellä kierroksella.
HIFK hävisi yllättäen Pelicansille. Bluesin Lukko-voiton ansiosta HIFK pysyi viivan yläpuolella, ja pysyy siellä tämänkin ottelun jälkeen, jos ottaa pisteenkin. Toisaalta, myös Lukon on voitettava, mikäli se aikoo pudottaa HIFK:n.
HIFK:n kultakypäräksi siirtyi Marek Zidlicky, joka syötti toisen HIFK:n maaleista. Zidlicky voitti HIFK:n pistepörssin myös viime kaudella. Bluesin kultakypärää kantaa totuttuun tapaan Jan Caloun, joka taistelee myös koko liigan pistepörssin voitosta. Hän on tasapisteissä Tomas Kucharcikin kanssa, mutta vähemmän maaleja tehneenä.
Bluesin maalivahti ei ole selvillä. Ottelulla ei ole merkitystä, joten sikäli Jarmo Myllystä ei tarvitse peluuttaa. Toisaalta yksi kahden päivän peliputki olisi varmasti hyödyksi playoffseja ajatellen. HIFK:n maalilla aloittanee Dave Stathos.
Parina viime vuonna ottelut Espoossa ovat kääntyneet enempi kotijoukkueelle. Viimeisestä viidestä Blues on voittanut kolme, HIFK yhden ja kerran on pelattu tasan. HIFK on kuitenkin ollut yleensä vaikea vastus, kuten kahden vuoden takaa muistetaan.