Viime kaudesta joukkueiden välillä muistetaan erityisesti pudotuspelit, joissa ottelusarjasta ennustettiin tasaista. Toisin kuitenkin kävi: JYP tyrmäsi Bluesin täydellisesti ja vei sarjan neljässä pelissä. Runkosarjassa kaikki kauden kohtaamiset olivat päättyneet kotivoittoon.
Blues aloitti viikon CHL-voitolla Adler Mannheimista tehokkaan toisen erän ansiosta. Liigaotteluissa meno oli tahmeaa. Ässiä vastaan joukkue heräsi vasta päätöserässä ja nousi 0−4 tilanteesta maalin päähän. Sportiakin vastaan päätöserä oli paras, mutta tuloksena oli 0−3-tappio.
JYP kohtasi CHL:ssä toisen suomalaisjoukkueen TPS:n ja tuloksena oli nykykiekossa harvemmin nähtävä tasapeli. Liigaotteluissa pisteitä ei kertynyt. Sekä HPK että Ilves mättivät JYPin verkkoon kuusi osumaa.
Takaiskujen määrä kertoo, että puolustuspeli petti JYPin osalta pahasti. Esimerkiksi Ilves iski kaksi osumaa läpiajoista. Puolustajista rumimmat miinuslukemat viikon aikana keräsivät kokenut Mikko Luoma sekä toista liigakauttaan pelaava Juuso Pulli.
Bluesinkaan puolustuspeli ei ole ollut kunnossa. Erityisesti Ässiä vastaan peli hapuili pahasti ja Ässät sai useita ylivoimahyökkäyksiä. Viime kauden parhaana tulokkaana palkitun Otso Rantakarin alkukausi on ollut vaikea ja hän onkin tehopörssin viimeisenä. Pisteitäkin on kertynyt vain yksi.
Bluesin maalivahtiosastolla Kaapo Kähkönen on esiintynyt hyvin molemmissa liigapeleissään. Christian Engstrand on kuitenkin kantanut suuremman torjuntavastuun ainakin toistaiseksi. Hyökkääjistä kolme (Roope Talaja, Siim Liivik ja Samson Mahbod) avasi viime viikolla kauden maalitilinsä ja Talaja oli yritteliäs myös Vaasassa, vaikka jäikin ilman tulosta.
JYPin ilonaiheista voi mainita Valtteri Kemiläisen, joka on iskenyt jo kolme maalia eli yhden enemmän kuin koko viime kauden aikana. Puolustaja pelaa erittäin rohkeasti.