Kaksi erilaista pelitapaa - kaksi tapaa pelata voittavaa jääkiekkoa

LIIGA / Ennakko
Viime aikoina Pekka Virran päänsärky on helpottanut. KalPa on sarjan kuumimpia joukkueita.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaksi joukkuetta, joiden alkukauteen on mahtunut tuskaa ja hammasten kiristystä. Kummallakin on kuitenkin juuri nyt menossa valoisa jakso. Kotijoukkue JYP on viiden ottelun voittoputkessa, kun taas KalPa on koko Liigan kuumimpia joukkueita.

Surkean alkusyksyn tulosten valossa pelannut KalPa on noussut sarjataulukossa jo neljänneksi. Tilastot voivat valehdellakin, mutta kun tarkastelee KalPan tehtyjen ja päästettyjen maalien saraketta, siihen ei ole syytä uskoa.

KalPa on päästänyt ylivoimaisesti vähiten maaleja Liigassa. Vastapainoksi joukkue on tehnyt neljänneksi vähiten maaleja.

Pekka Virran sapluuna ei ole vuosien aikana saanut kuin vähän eri värisävyjä. Keskiössä on edelleen kiekossa pysyminen ja sen avulla puolustaminen jo hyökkäysalueelta asti.

KalPan pelaajamateriaali ei millään muulla saralla kuin maalivahtipelissä pärjää sarjan ennakkosuosikeille. Kun tiiviiseen hyökkäämiseen ja puolustamiseen lisätään Eero Kilpeläisen huikeat otteet, on voittavan joukkueen ainekset kasassa.

Marko Virtasenkin otsalla ovat hikikarpalot tällä kaudella valuneet. JYP on kuitenkin juuri nyt kääntämässä kurssiaan.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

JYP ja tahdonvoimaa

JYP on koko kauden kärsinyt järjettömän määrän loukkaantumisia. Sairastuvan ovi on käynyt edes takaisin lähes joka ottelun jälkeen.

Tuota surkeaa onnea vasten tarkastellessa on joukkueen nykysijoitus käsittämättömän hyvä. Joukkue porskuttaa viiden ottelun voittoputkessa, ja sarjasijoitus on seitsemäs vain kolme pistettä viimeistä suoraa pudotuspelipaikkaa pitävän TPS:n perässä.

Kotijoukkue JYP elää riistopelaamisesta hyökkäys- keski- ja puolustusalueella. Kiekon voittaessaan joukkue pyrkii ensisijaisesti luomaan ylivoiman keskialueella ja suorasta hyökkäyksestä maalipaikan.

Toissijaisesti JYP pelaa päädyn kautta, mutta viime aikoina voitoista huolimatta se on tökkinyt. Lähes koko kauden jatkunut iso määrä yksilövirheitä on saatava karsittua KalPaa vastaan pois, sillä juuri niistä "höntyilyistä" Kuopion ylpeys iskee tappavan tehokkaasti.

Yksilötasolla Jani Tuppurainen ja ketjutasolla Mikko Salmio, Valtteri Hotakainen ja Topi Nättinen ovat olleet joukkueen parhaimmistoa myös tuloksen teon valossa. Heidän niskaansa kääntyy odotukset KalPaakin vastaan.

Kaksi täysin erilaista pelityyliä – kaksi tyyliä voittaa

JYPin kotiluola on edellisillä kausilla ollut kenelle tahansa yksi Liigan pahimmista paikoista tulla. Tällä kaudella fanfaarikulkue ei ole Jyväskylässä vielä hurrikaanilaumalle soinut. Joukkue oli jo kuuden ottelun kotitappioputkessa, ja joukkue valahti jo ennen voittoputkea ulos viimeiseltä villikortti -kierros paikaltakin.

Perjantai-illan otteluun ennakkosuosikkia on vaikea nimetä. KalPa on kovassa iskussa sekä tuloksellisesti että pelillisesti. JYP on voittoputkessa, mutta pelissä on vielä paljon vierailijoita enemmän kysymysmerkkejä.

KalPa tulee iskemään JYPin suurimpaan heikkouteen – kärsimättömyyteen kiekottomana. Jos vierailijat onnistuvat toteuttamaan ylikiekollista pelitapaansa ja rytmittämään omalla pelitavallaan ottelun kulkua, on JYP auttamatta ulkona voittotaistelusta.

JYPin omat aseet ovat onnistuessaan myös myrkkyä vastustajalle. Joukkue iskee nopeasti vastaan organisoitumatonta puolustusta vastaan, tai riistää päätypelaamisella kiekkoja hyökkäysalueella. Kulmapainimiseen KalPan ei parane lähteä, sieltä voittajana tulee liian usein siihen peliin erikoistunut kotijoukkue.

Kotijoukkue on saamassa sairastuvalta vahvistuksia, mikä on joukkueelle enemmän kuin odotettu uutinen.

Seuraa Heitä

Janne Keränen #91 | TUTO

Laitahyökkääjä

KalPan sisäisen pistepörssin ykköspaikkaa pitävä Keränen on tekemässä tällä kaudella sekä maali että piste-ennätyksensä. Antaa JYP-pakeille hyvin vähän mahdollisuuksia virheisiin ilman rankaisua.

Mikko Salmio #46 |

Laitahyökkääjä

Salmio ei lehtien palstoilla paistattele otteluiden jälkeen kuin aniharvoin. Joukkueelle kuitenkin kultaakin kalliimpi. Pelaa alivoimaa tunnollisesti ja ulottuvalla varrella on vaikea ohitettava, kun hän karvaa. On tämän kauden JYPin ruumiillistuma. Ei paistattele otsikoissa, mutta tekee taustalla tehoja ja pyyteetöntä työtä voittamisen eteen.

Valtteri Kemiläinen #13 | Sparta Praha

Puolustaja

Kemiläinen on JYP-joukkueessa se pelaaja, joka voi omalla henkilökohtaisella taidolla muuttaa pelin kulkua. Piristävä poikkeus kiekollisesti vajavaisessa JYP-ryhmässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle