Lentorataa hakemassa Oulussa

LIIGA / Ennakko
Juho Keränen ja Mike Brennan tekivät ystävyyttä Vaasassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Keskiviikon ainoassa liigaottelussa Kärpät ja Sport kohtaavat toistamiseen kuluvalla kaudella. Tällä kertaa on oululaisten vuoro isännöidä kotkapaitoja Raksilassa.

Joulu on jo hyvää vauhtia lähestymässä, mutta Vaasassa ei tästä huolimatta juurikaan iloita. Vierasjoukkue Sport on ajautunut peräti kuuden ottelun tappioputkeen. Tasaisetkin väännöt ovat viime aikoina kääntyneet järjestään vaasalaisia vastaan, mihin haetaan varmasti muutosta keskiviikkona.

Illan isäntä Kärpät on sen sijaan onnistunut kampeamaan itsensä neljän ottelun tappioputkesta kolmen ottelun voittoputkeen Liigassa. Väliin mahtuivat toki myös CHL-kohtaamiset Bluesia vastaan, joista Kärpät eteni myös jatkoon. Tulosten valossa oululaisten on siis juuri nyt helppo hymyillä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella yhdesti aiemmin, kun Sport kaatoi lokakuussa Vaasassa aneemisesti esiintyneen kärppälauman lukemin 4–1.

Tehokkuutta erikoistilanteisiin

Karvaista tappioista huolimatta Sportin peli on näyttänyt viime aikoina kokonaisuutena varsin mallikkaalta. Yhdellä osa-alueella on kuitenkin erityisen paljon parannettavaa: erikoistilanteissa. Sport on tuskaillut koko alkukauden niin ylivoiman kuin alivoimankin heikkouden kanssa. Alivoima on tällä hetkellä koko Liigan toiseksi heikointa, eikä ylivoimallakaan ole paljoa kerskumista YV-tehokkuuden ollessa sijalla 11.

Työteliäänä joukkueena tunnetun Sportin ylivoiman suurin murheenkryyni on mielikuvituksettomuus. Turhan usein pakkopelin pyörittämisen ja hyvän maalipaikan hakemisen sijaan tyydytään roiskaisemaan kiekko siniviivalta maalille Erik Riskan ja kumppaneiden painiessa maalinedustalla yrittäen parhaansa mukaan peittää maalivahdin näkökenttää.

Sportille on tosin suotu lähes vähiten ylivoima-aikaa koko Liigassa, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi hyvä saada lisää tehokkuutta edes niille harvoille mahdollisuuksille iskeä kiekkoa verkkoon vastustajan istuessa jäähyboksissa.

Vaasalaisten tavoin myös Kärpillä on ollut vaikeuksia saada ylivoimaansa toimimaan. Juha Junno ja kumppanit tosin reagoivat tähänkin hankkiessaan Kim Hirschovitsin Bluesin uppoavasta laivasta. Hirschovitsin Ouluun saapumisen jälkeen ylivoima onkin alkanut näyttää hieman piristymisen merkkejä. Lauantain kohtaamisessa HIFK:ta vastaan kolme ylivoimaa tuottivat yhteensä kolme maalia.

Paluu pohjoiseen

Oulusta Vaasaan lisävastuun perässä siirtynyt Ville Leskinen palaa kotikonnuilleen Raksilaan tervehdyttyään pitkältä sairaslomalta. Entisiä oululaisia riittääkin Sportissa lähes joka kenttään Joonas Komulaisen ja Tomi Körkön antaessa taustatukea.

Nähtäväksi jää, saavatko pelimiehet lisävirtaa entisestä kotihallistaan vai onko tyytyminen katkeran tappioputken jatkumiseen.

Seuraa Heitä

Julius Junttila #13 |

Laitahyökkääjä

Vikkelältä taskuraketilta on odotettu enemmän tehoja koko alkukauden ajan. Tiistain CHL-kohtaamisessa Bluesia vastaan syntyneet tehopisteet 3+2 ovat varmasti hunajaa oululaisille. Jatkuuko tehoilu Sportin kustannuksella?

Ville Leskinen #12 | KooKoo

Laitahyökkääjä

Oululaislähtöinen laituri on ollut yksi valonpilkahduksista Sportin pitkässä tappioputkessa. Lähes vuoden loukkaantuneena ollut Leskinen on tehnyt väkevän paluun kotkapaitaan: viimeiset neljä peliä ovat tuottaneet niin ikään neljä pistettä. Keskiviikkona olisi hyvä sauma rokottaa kasvattajaseuraa.

» Lähetä palautetta toimitukselle