Kouvolan KooKoo ja Rauman Lukko ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kolmesti. Kaikki kolme ottelua ovat päättyneet kotivoittoon varsinaisella peliajalla: Lukolla voittoja on plakkarissa kaksi, KooKoolla yksi.
KooKoon pudotuspelihaaveet saivat viime viikolla takapakkia, kun viimeisellä pudotuspelipaikalla majaileva Vaasan Sport karkasi kouvolalaisilta jo viiden pisteen päähän. Sportin ja sarjataulukossa kahdentenatoista olevan KooKoon kanssa viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailee tiukasti myös Porin Ässät.
Lukko puolestaan on sarjataulukossa kuudentena, viimeisenä joukkueena kiinni suorassa pudotuspelipaikassa. Edellä olevaan SaiPaan on matkaa viisi pistettä, mutta takana hiillostavalla ja ottelun enemmän pelanneella TPS:lla on vain kaksi pistettä kirittävää raumalaisiin.
Edelliset ottelut
Kouvolan oranssimustat ottivat keskiviikkona tärkeän kotivoiton voittomaalikilpailussa JYPistä, mutta lauantaina paukut eivät kuitenkaan riittäneet Tapparan kaatoon Tampereella.
Raumalaiset kasvattivat viime viikolla voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi, kun joukkue kaatoi Sportin voittomaalikilpailussa ja Kärpät varsinaisella peliajalla.
Kulminaatiopisteenä avausmaali
KooKoo tulee taistelemaan energisesti alusta alkaen, mutta mikäli Lukko onnistuu puolustamaan totutun varmasti ja KooKoo lyö jatkuvasti päätään seinään, oranssimustien maltti ja energia alkavat olla koetuksella. Avausmaalin merkitys tulee olemaan kotijoukkueen kannalta jälleen kerran merkittävä.