Edelliset ottelut
Vaikka Lukko nappasikin kliinisellä tavalla perjantaina 4−0-voiton Ilveksestä ja katkaisi samalla neljän ottelun tappioputken, on Lukon viime aikojen otteet olleet kovin ailahtelevia, eikä pisteitä ole tarttunut matkaan odotetulla tavalla.
Kuudesta viime ottelusta raumalaiset ovat ottaneet vain kuusi pistettä ja samalla myös satakuntalaisten sarjasijoitus on vajonnut jo 6. sijalle.
KooKoolle alkanut vuosi on ollut kovin kaksijakoinen. Vuoden aloittaneista kahdesta Blues-kamppailuista käteen jäi viisi pistettä, mutta viime viikonlopun 5−2-vierastappiossa JYPiä ja 1-8-kotitappiossa SaiPaa vastaan tilanne oli toinen.
Kahden murheellisen tappio-ottelun maaliero jäi kaikkiaan kymmenen osuman verran pakkaselle, eikä Petri Mattilan miehistö saanut pelin juonesta kunnolla kiinni missään vaiheessa.
Ratkaisukohdat
Lukon viimeisin runkosarjaottelu Ilvestä vastaan oli juuri sellaista jääkiekkoilua, mitä päävalmentaja Risto Dufva tahtoo. Tiivis puolustuspelaaminen yhdistettynä toimivaan erikoistilannepelaamiseen ja takana luotettava maalivahti. Samalla reseptillä myös työteliäs KooKoo on kaadettavissa.
Raumalaisten hyökkäyspäässä päätään on nostanut jälleen tutut hahmot. Kultakypärä Toni Koivisto ja ykkössentteri Aaron Gagnon ovat kumpainenkin tehneet neljä pistettä kahdessa viime ottelussa.
Gagnon on samalla noussut 16. osumallaan myös maalipörssin toiselle sijalle.
Jos illan molemmat joukkueet ovat tunnettuja kovina kotijoukkueina, ei vierailijajoukkue KooKoon vierasottelusaldo vakuuta. 18 vierasottelusta kolmen pisteen voittoja on vain kaksi, joten työnsarkaa Liiga-nousijoilla riittää voittojahdissa.
KooKoon aseet Lukon kaatoon löytynevät erikoistilannepelaamisesta. Kouvolalaismiehistön vierasotteluissa pelaama ylivoima on koko Liigan parasta.
Erityisesti kanadalaisvahvistukset Ryan O'Connor ja Josh Green ovat tärkeässä asemassa KooKoon ylivoimassa. Molemmat ovatkin iskeneet jo kuusi ylivoimamaalia mieheen.
Vierasjoukkueen etuna on myös se, että Lukko pelasi eilisiltanana CHL-välierän Kärppiä vastaan, joten aivan tuoreimmillaan ei raumalaisten jalat ole.
Puolestaan alivoima ei ole toiminut ja SaiPa-kamppailussa Ossi-Petteri Grönholmin viisiminuuttinen kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla. Jäähyjä täytyy välttää myös illan kamppailussa, sillä Lukon ylivoima on Liigan toiseksi tehokkainta.
Tilastopoiminta
KooKoo ei ole onnistunut tekemään maalia Lukkoa vastaan vierasottelussa tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu pelattiin 27. marraskuuta ja tuolloin Lukko voitti lukemin 3−0.